Kätilöntyössä Suomen synnytyskulttuuri näkyy konkreettisesti

Helsingin Sanomissa oli tänään lehtijuttu kätilön työstä. Järkytyin kun näin millä otsikolla ja kuvalla se on julkaistu esim. internetissä. Eilisestä lähtien olen seuraillut parissa FB-ryhmässä artikkelista noussutta keskustelua ja monien kanssa olen saamaa mieltä… esimerkiksi siinä, että toivon ettei yksikään esikoista odottava lukisi sitä.

Artikkeli oli joo ihan realistinen kuvaus kätilön työstä ja työvuoroista, mutta hyvin kylmä, kipuun keskittynyt ja medikalisoitunut versio. Toimittaja oli minusta kirjoittanut sen periaatteessa ihan ok:sti, jos olisi ollut kyse ihan jostain muusta työstä tai ammatista kuin hoitoalan työstä johon kuuluu oleellisina kaikkea muuta kuin tietokone, välineet ja tilastot. Kätilön työn upeudet jäi uupumaan tekstistä oikeastaan kokonaan.

En kritisoi lehtijutussa olleita kätilöitä. En tunne heitä, eikä tuon artikkelin perusteella voi vetää johtopäätöksiä heidän työskentelystä tms. Harmittelen eniten sitä, että tuolla tunnelmalla ja näkökulmalla kirjoitettu artikkeli saa niin paljon palstatilaa ja näkyvyyttä. :/ Saman artikkelin olisi voinut kirjoittaa niin eri tavalla! Toisaalta harmitusta nostaa se, että se oli ihan totta… kaikki se arkisuus, kiire, kliinisyys ja toimenpiteet. Kaikki ne on läsnä tämän hetken synnytyskulttuurissa.

Miten kätilö voi olla jatkuvasti läsnä jos hänen vastuullaan on jopa neljä synnyttäjää yhtä aikaa?

Pääkaupunkiseudun synnäreillä on alkamassa projekti jossa ajetaan ajatusta: ”kotisynnytys sairaalassa”. Sen toteutumiseen käytännössä on ihan julmetun pitkä matka. Saati, että koko muu Suomi seuraisi perässä. Jo nyt kätilöillä olisi käytettävissä paljon esim. fysiologista synnytystä tukevia keinoja, mutta ei niitä juurikaan käytetä. Kotisynnytys sairaalassa vaatii kätilöiltä paljon muutosta asenteessa todelliseen äitilähtöisyyteen, hands off -meininkiin, naisen kykyyn luottamista, naiseen ja häneen perheenseen ”rakastumista”, ym. Tämä nykyinen systeemi ei vain taivu siihen. Kuinka kätilö voi hullaantua perheeseen, jota ei tunne entuudestaan? Miten kätilö voi olla jatkuvasti läsnä jos hänen vastuullaan on jopa neljä synnyttäjää yhtä aikaa? Mietin myös, että onko kätilöt edes valmiita? Miten voi toteuttaa sairaalassa ajatusta ”kotisynnytys sairaalassa” jos ei edes ole hajuakaan siitä millasia kotisynnytykset ovat ja miten kätilön rooli ja toiminta niissä eroaa sairaalassa toimimiseen?

mammy-331712_1280

Artikkelissa sanottiin, että joka viides synnytys käynnistetään. Se on ihan pirun paljon! Tilastoissa olisi monessa muussakin kohtaa parantamisen varaa.  Taysissa on ollut Mariski-ohjelma käytössä jo jonkin aikaa ja nyt ollaan HUS:n alueelle tekemässä Noriski-käytänteitä. Tämä on hyvä suunta! Valtakunnallisesti kattavat ohjeet olisi vielä parempi. Olisi mielenkiintoista nähdä pystyykö tilastoissa huomaamaan eroa esim. Mariskin käyttöön oton jälkeen. En voi olla sanomatta, että tämä Suomen synnytyskulttuurin näkökulma tulee esille noissa ohjeiden nimissäkin… -RISKI! Synnytys ei ole lähtökohtaisesti RISKI… mutta ei näköjään Suomessa. 😉

Jotkut HS:n artikkeliin nostetut kommentit nosti päässäni hälytyksen ”älä sano noin, vaan ennemmin näin!”. On pieni, mutta merkittävä ero sillä mitä ja millä tavalla sanoo. Esim. ”ei ole mitään hätää” on tunnetusti huono valinta, koska hätä-sana tuo negatiivisen merkityksen siihen. Sen sijaan voi sanoa paljon kaikkea muuta.. vaikka ”kaikki on hyvin”, ”menee hienosti”, jne.   Usein voi olla vaikea tunnistaa kuinka itse asiakkaille puhuu ja joskus voi olla vaikea keksiä tilalle joku muu tapa sanoa. Vaikka tämä voi tuntua vähäpätöiseltä asialta, niin ei se ole. Sanoilla voi olla todella suuri merkitys erityisesti siihen nostaako se naista vai herättääkö se huolta, epäilyksen omaan jaksamiseen/kykyihin/ym. tai kuilua yhteistyöhön.

Erityisesti yksi kohta artikkelissa erottui joukosta:
”Synnyttäjät ovat muuttuneet vaativiksi. Moni valmistautuu synnytykseen kuin lukisi tenttiin: googlaa, tekee muistiinpanoja ja kokoaa sopivia soittolistoja. Kun tällaiset naiset tulevat sairaalaan, he ajattelevat tietävänsä paljon.” (Lainaus on siitä HS:n artikkelista)

Mietin, että kenen päästä tämä kappale oikein tuli? Synnytykseen valmistautuminen on todella tärkeää ja merkityksellistä monin eri tavoin. Se auttaa saamaan toivomansa synnytyskokemuksen, helpottaa osallistumista päätöksen tekoon synnytyshetkellä, jne. Jokainen valmistautuu omalla tavallaan ja niin kuin kätilö Anu Lampinen hienosti viikko sitten Aktiivinen synnytys ry:n seminaarissa sanoi: ”Nainen määrittelee sen miten haluaa valmistautua synnytykseen!”. Jokainen nainen ja perhe on erilainen ja myös synnytykseen liittyvät toiveet ja tavoitteet on erilaisia. Niitä pitää kunnioittaa! Jokainen nainen on kehonsa ja elämänsä asiantuntija. Se on kaiken lähtökohta ja luulis kätilöiden ymmärtävän sen.

Toisaalta ymmärrän mitä tuolla kommentilla on ehkä yritetty sanoa. Kun tietoa ei ole tarpeeksi saattaa sekoittaa asiat tai ei ymmärrä miten toiveet liittyvät toisiinsa. Luulen sen olevan yksi syy siihen, että jotkut ammattilaiset haluavat synnytyssuunnitelmat tehtäväksi vain ammattilaisten kanssa. Esim. eräs äiti mietti kannattaako ottaa synnytyksen jälkeen ”se rokote”, kun hänellä on Rh- ja vauvalla Rh+. Kyseessähän ei ole rokote, vaan anti-D-immunoglobuliini pistos, jonka tarkoituksena on suojata äitiä vauvan punasoluilta, joita tavallisesta synnytyksen aikana äitiin siirtyy. Immunoglobuliinin avulla turvataan seuraavat mahdolliset raskaudet. Lisätietoja voi lukea helposti tästä ja teoreettisemmin tästä.

On tärkeää, että raskaana olevalla naisella on rinnallaan ammattilaisia joilta he voivat kysyä näitä kaikkia asioita ja saada luotettavaa tietoa päätöstensa ja toiveidensa tueksi! Joskus voi käydä niin, että nainen ei ole ymmärtänyt tarkkaan, että mitä toivoo. Uskon vahvasti, että se on ennemmin poikkeus kuin sääntö.

Mietinpähän tässä myös, että mitä vaihtoehtoja naisille jää kuin googlata ja tehdä muistiinpanoja, kun valtaosa synnytysvalmennuksista ei vastaa naisten ja perheiden tarpeita!  Oikeasti. Uskallan väittää naisilta kuulemani palautteen perusteella, että suurimmassa osassa julkisen sektorin valmennuksista on suuria puutteita. Se on todella surullista ja siihen pitäisi saada pikimmiten muutos! Yksityisten tarjoamista synnytysvalmennuksista kannattaisi ottaa mallia ja jatkaa kehittämistä siitä eteenpäin. Peloteluluennot vanhanaikaisilla materiaaleilla eivät auta ketään! Monet kätilöt valittavat sitä, kun naiset tulevat valmistautumattomina synnyttämään. Miksi sitten heitä mollataan jos yrittävät? Miksi kätilöt eivät valmenna paremmin itse? Esim. Kätilöthän niitä tutustumiskäyntejä sairaaloissa ohjaa ja varmasti ovat olleet tekemässä niitä sairaaloiden nettivalmennuksia. Jos ne on sairaalakätilöiden ainoat vaikuttamiskanavat, niin miksi ne on sellaiset kuin ne ovat?

Yksi asia mikä suorastaan ärsyttää on se, että puhutaan synnyttämisestä ilman kivunlievitystä. Artikkelissakin oli tällainen lause: ””Ei pidä pettyä, jos ei pärjääkään ilman kivunlievitystä”, Sanna Palmu sanoo. ”Yhtään kirkkaampaa kruunua ei saa, jos synnyttää ilman kivunlievitystä.”” On täysin eri asia synnyttää OIKEASTI ILMAN KIVUNLIEVITYSTÄ, mikä todennäköisesti on kärsimystä oman onnensa nojassa, kuin synnyttää lääkkeettömien kivunlievitys menetelmien kera (joita on todella paljon erilaisia ja hyvin tehokkaitakin) tai lääkkeellisten kivunlievitys menetelmien kanssa. Synnytystuntemuksia voi lievittää todella monella tapaa, eikä todellakaan kaikki lääkkeettömät ole jotenkin tehottomia ja sopivia vain avautumisvaiheen alkuun. Kyllä niistäkin löytyy niitä, joissa on”jytyä”!

Mitä tulee noin muuten tuohon Palmun kommenttiin, niin olen samaa mieltä. Oleellisinta ei ole synnytystapa tai se onko käyttänyt lääkkeellistä kivunlievitystä vai ei. Tärkeämpää on se kokemus, joka naiselle jää kehoon, mieleen ja sydämeen. Toki synnytystavalla ja kivunlievitystavoilla on merkitystä ja vaikutusta, mutta kannattaa olla myötätuntoinen ja armollinen itseään kohtaan. <3

Oleellisinta ei ole synnytystapa tai se onko käyttänyt lääkkeellistä kivunlievitystä vai ei. Tärkeämpää on se kokemus, joka naiselle jää kehoon, mieleen ja sydämeen.

Vielä yksi asia, joka ei suoranaisesti liity HS:n artikkeliin vaan enemmänkin kätilöyteen… Olen pohtinut, että mitä oikeastaan tarkoittaa lause ”Olen luomukätilö”. Tiedän, että synnäreillä on luomumpia kätilöitä ja ei niin luomuja. Tiedän, että kätilöillä on käsitys omista kollegoistaan ja siitä onko joku luomukätilö vai ei. Tiedän myös, että se luomukätilöys voi olla hyvin erilaista kätilöiden kesken. Mitkä on luomukätilön merkkejä? Kriteerejä? Mikä tekee kätilöstä luomun? Kuinka luomusti kätilö oikeasti voi toimia sairaalaympäristössä?

Kätilön työ on todella itsenäistä. Työpariksi tulee toinen kätilö vasta, kun vauva on syntymässä. Kuinka hyvin sen perusteella voi vetää johtopäätöksiä siitä miten kollega toimii ja millaisia työtapoja käyttää oikeasti? Minkä verran kahvihuonekeskustelut vaikuttavat siihen käsityksen muodostumiseen?

Synnytyskulttuurin muutokseen tarvitaan tietoa, halua ja uskallusta kaikilla rakenteiden tasoilla. Sitä ei tapahdu, jos ei nähdä mitään tarvetta muutokselle. Nyt olisi aika nähdä. Meillä on Suomessa moni asia hyvin, mutta myös moni asia kehittämisen ja edistämisen tarpeessa. Maailmanlaajuinen suunta on aina vain medikalisoidumpaan ja keskitetympään suuntaan. Suomessa esim. kätilöiden määrä ei kasva suhteessa synnyttäjien määrään. Kätilöitä tulee jäämään entistä enemmän työttömiksi tai joutuvat menemään sairaanhoitajan hommiin. Haluaako perheet edelleen sitä, että kätilö vain poikkeaa välillä käymässä synnytyksen aikana? Tai että imetysohjaukseen on vain se lyhyt hetkinen? Vaatikaa parempaa.

Toivon, että synnytyskulttuurin kehittämisessä päästäisiin eri tasoilla eteenpäin!

Ei riitä, että naisia valmennetaan synnytyksiin, vaan myös  rakenteissa pitää tapahtua muutosta.
Ei riitä, että kätilöopiskelijoita koulutetaan ja ohjataan fysiologisen synnytyksen asioihin ja perhelähtöisyyteen, vaan työyhteisöjen ja kollegojen pitää myös olla valmiita kehitykseen.
Ei riitä, että yhdistykset edistävät synnytyskulttuurin muutosta, vaan sitä on tapahduttava monella eri tasolla.
Ei riitä, että kätilöt ja terveydenhoitajat kehittää ja edistää, vaan lääkäreiden pitää alkaa ymmärtämään paremmin fysiologiaa, sen tukemista ja vahvistavaa kohtaamista.
Ei riitä, että perheet ja ammattilaiset ahkeroi muutoksen eteen, vaan yhteiskunnan täytyy osallistua myös (mahdollistamalla vaihtoehtoja, riittävät resurssit, jne.).

Raskaana oleminen on ihmeellistä aikaa naisen elämässä. Ei toki aina, mutta myötätuntoisella tuella ja tarpeisiin vastaamisella varmasti monelle! Synnytys on ihana asia ja mahdollisuus aivan uudenlaisen vahvuuden ja naiseuden voiman löytämiseen itsessä. Vastasyntyneet ovat pieniä ihmeitä viisaine silmineen ja vanhemmuus taas antaa mahdollisuuden oppia uusia asioita elämästä ja itsestä ihmisenä.

Vaikka äitiys, synnytys, raskaus, vanhemmuus, isyys, ym. on vain yksi osa elämää, niin ovat ne silti niin suuria asioita, että ihmisten voimaannuttaminen niiden suhteen ei koskaan mene hukkaan. Äitiyshuollossa vahvistava kohtaaminen ja normaalin fysiologian tukeminen ihan kaikilla synnyttäjillä on merkityksellistä.

Ihanaa sunnuntaita kaikille! <3

PS. Vielä tänään ja huomenna on aikaa ostaa ammattilaiskäyttöön tarkoitettuja Voimaannuttava synnytys -kortteja edullisempaan ennakkotilaushintaan 31e/pakka. (Ei toimituskuluja.)

8 thoughts on “Kätilöntyössä Suomen synnytyskulttuuri näkyy konkreettisesti

  1. Johanna says:

    Ihanasti kirjoitit! Asiaa. Aina ei itse jokaista sanomistaan ehdi viimeiseen asti ajattelemaan, noinniinkuin töissä 😉 totta on että sanavalintoja kannattaa miettiä, itse välttelen kipu-sanaa, vaikkakin se on vaikeaa ja välillä lipsahtaa.

    Hmm.. luomukätilö. Pidän itseäni sellaisena. Minulle se tarkoittaa sitä, että luotan naisen synnytysvoimaan, itsemääräämisoikeuteen, siihen, mihin naisen keho on rakennettu. Olen kouluttautunut, jotta osaisin sitä tukea: rebozoa, spinning babiesiä, vesisynnytystä. Olen perehtynyt fysiologiaan ja olen silmät ja korvat höröllä, jotta oppisin lisää. Minulla on pakkomielle esim. napanuoran sykkimistä kohtaan ja yhdessäkin työpaikassa toitotin sitä aina kollegoiden ja lääkäreiden kyllästymiseen asti.
    Sairaalassa pystyy olemaan luomukätilö, kuten olisin kotonakin. Toki ktg-käyrää on otettava tietyn ajan välein. Samoihin asioihin reagoisin kotonakin kuin sairaalassa. Joskus on taas siirryttävä poia sieltä luomumoodista ja annettava liennytyksiä: esimerkiksi huonon käyrän tai surkean rekisteröinnin vuoksi laitettava scalp-anturi. Yhtälailla pitäisin huolen esim kotona sikiön hyvinvoinnista ja lähtisin sairaalaan näitä varten.
    Läheskään kaikki äidit eivät ole luomuorientoituneita. Silloin (eaim selkäpuudutuksen kanssa) yritän kuitenkin viivästyttää oksitosiinin käyttöä ja kannustaa pystyasentoon, liikkumiseen ja aktiivisiin ponnistusasentoihin. Noin esimerkiksi. :)

    • Johanna says:

      Niin, siis toki sairaalatyöskentely antaa tietyt raamit. Mutta periaatteessa luomuudesta ei tarvitse tinkiä, jos vaan sikiö ja äiti voivat hyvin. Eikä välttämättä silloinkaan, mutta tiettyjä perusteltuja interventioita sitten kuitenkin monesti vaaditaan. Niin. Perustellut interventiot, se on ehkä avainsana! Kätilö tekee interventioita vain tarviytaessa ja tukee äitiä luonnonmukaisin kivunlievitysmenetelmin. Ehkä?

    • vosy says:

      Kaikkien äitien ei tarvitse olla luomuorientoituneita. Synnytyskulttuurin suunta on nyt sellainen, että tarvittaisiin voimakasta motivointia normaalin fysiologian tukemisesta innostumiseen niin perheillä kuin ammattilaisillakin. Fysiologian tukeminen on vielä tärkeämpää riskisynnyttäjien kohdalla. Esim. Michel Odent puhui siitä Saksassa konfrenssissa. Se, että kaikki innostuu synnytyksen fysiologian tukemisesta hyödyttää kaikkia! Luomuun asti ei tarvitse mennä…

      t. Terhi

  2. Taru says:

    Itse olen täysin samaa mieltä tuosta julkisen puolen synnytysvalmennuksen tasosta.. Itselläni laskettuun aikaan on puolitoista viikkoa. Synnytysvalmennuksessa käytiin LÄÄKKEELLISET kivunlievitykset pintapuolisesti läpi keskittyen epiduraaliin. Valmennuksessa kaikki olivat esikoistaan odottavia, ja terveydenhoitaja oletti että kaikkihan teistä sen epin tahtoo.. Lisäksi valmennuksessa sanottiin, ettei synnytykseen tarvitse valmistautua (?!?!?!) . Mitään ei tarvitse tietää, sillä ”kyllä ne ammattilaiset siellä sairaalassa sitten osaavat”.
    Minusta tänä oli ihan kamala asenne kun valmennetaan ensisynnyttäjiä. Kipua ja kärsimystä korostetaan sekä epiduraalia hehkutetaan.
    Itse olen terveydenhuoltoalalla ja koin valmennuksen täysin käsittämättömäksi. Millainen olo mahtoi jäädä ”maallikoille”? Varmasti sellainen, että sairaalasynnytykseen mennään hoidettavaksi kuin sairasta ihmistä, ja epiduraali on kaiken pelastus näin kärjistettynä?
    Itse olen varautunut olemaan se ”hankala synnyttäjä” joka on lukenut kirjoja, synnytyskertomuksia ja valmistautunut. Ensimmäisen synnytyksen saan vain kerran.

    P.S. Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta. Itse tahdon tulevaisuudessa lisäkouluttautua kätilöksi ja olisi tuolloin ihanaa olla ammattilaisten mukana kotisynnytyksissäkin.

    • vosy says:

      Ole hyvä. :) Kiva kuulla, että pidit tekstistä.

      Todella surullista kuulla, että vuodesta toiseen perheet sanovat ihan samoilla sanoilla palautetta neuvoloiden valmennuksista. En käsitä miksi ne junnaa paikallaan?!

      t. Terhi

    • Suvi says:

      Minulla on takana aivan samanlainen kokemus julkisen puolen synnytysvalmennuksesta. Valmennus aloitettiin korostamalla, että synnytyskipu on vain korvien välissä, mikä kuulosti hirveän syyllistävältä! Ymmärrän hyvin, että kivun kokemus voi olla jokaisella erilainen, mutta ei se poista kivun todellisuutta tai tee kipeämmästä äidistä jotenkin huonoa tai osaamatonta. Meille kyllä mainittiin lääkkeettömistä kivunlievitysmenetelmistä, mutta epiduraali oli se, jota nostettiin kovasti esiin. Olin myös hyvin yllättynyt siitä, kuinka epiduraalia korostettin lähes täysin turvallisena vaihtoehtona. Sairaalan toimenpidetilastoja vääristeltiin (tai ainakin Suomen virallisen tilaston mukaan toimenpideprosentti mm. episiotomian suhteen oli yli tuplaten), mikä ei tosiaan luonut luottamusta. Ja meillekin korostettiin, että ei kannata turhia suunnitella, kyllä ne kätilöt sitten osaa hommansa… Ei kai valmistautuminen ja asioista selvää ottaminen tarkoita sitä, että äiti olisi tehnyt jonkin aukottoman suunnitelman, jonka mukaan synnytyksen pitää edetä? Kovasti odotan sitä hetkeä, kun suomalainen terveydenhuoltokulttuuri todella muuttuu pois tästä holhoavasta tavasta ja potilas on aktiivinen toimija hoitonsa suhteen. Synnytyksessä kun ei pitäisi edes olla potilaita..

      Tämä oli kyllä hyvä kirjoitus! On hienoa nähdä, että on toisinkin ajattelevia kätilöitä!

  3. Outolintu says:

    Siellä neuvolan perhe-/synnytysvalmennuksessa ollaan kyllä niin pihalla kuin olla ja voi. Valmentajina ovat kokemattomattomat terveydenhoitajat, ei kätilöt. Palautetta pyydetään, mutta kun sitä annetaan, puolustellaan epäkohtia ”julkisen puolen rahapulalla”. Samalla hinnalla niihin valmennuksiin saataisiin hyvät kuin ne huonotkin sisällöt. Näin ensisynnyttäjänä olin huuli pyöreänä, että voiko tämä edes olla totta? Ei ole vitsi, että googlaamalla ja kirjekurssilla sinne synnyttämään joutuu menemään. Valmennuksen pääpointti olikin kuulemma tutustua saman postinumeroalueen muihin vanhempiin ahtautumalla yhdessä klo 8 aamulla katsomaan kymmenen vuotta vanhaa, asenteellista imetys/synnytysvideota ja juttelemaan kylmiltään vieraiden kanssa äärimmäisen henk koht asioista. Olisi ehkä tärkeämpiäkin asioita puhuttavana. En vieläkään oikein pysty uskomaan, että tämä on se ”maailman huippu ja kiitelty neuvolasysteemi.” Mietin ja suunnittelen paremmin perheemme ruokalistanikin. Synnytys ja odotus pitäisi sitten sujua ihan noin niinkuin spontaanisti sen kummempia pohtimatta tai suunnittelematta. Tämä on todella ihmisten ja etenkin tulevien äitien aliarviointia. Järkyttävää.

  4. Johanna/Kätilön Käsistä says:

    Siis mahtava teksti!!
    Luomukätilöys, hmm.. Itse pidän itseäni luomukätilönä, koska luotan naisen kykyyn synnyttää. Olen käynyt kursseja (vesisynnytys, spinning babies, rebozo, quasha), ja pyrin käyttämään tekniikoita silloin kun pystyn. En tee interventioita ilman syytä. En tuputa lääkkeitä kivunlievitykseen tai muutenkaan (tietenkin niitä annan, jos äiti haluaa, en sentään monsteri ole). Uskon aktiiviseen synnyttämiseen, syntymän ihmeeseen, voimaannuttavaan synnytykseen – oli se sitten luomuvesisynnytys, nenään asti puudutettu tai sektio.

    Tiukassa on asenteet että ”ei niiden tarvitse mitään tietää, tulevat vaan synnyttään, kyllä kätilöt tietää”. Se on sitä vanhaa hoitotapaa. Siis tarkoitan, mikä sitkeästi tuntuu olevan yhteiskunnassa. Muukin sairaanhoito menee osallistavampaan ja asiakaskeskeisempään suuntaan (vierastan synnytyksissä sanaa potilas, eivät he ole sairaita yleensä).

    Jonkun ryhtiliikkeen toivoisin valtakunnallisesti valmennuksissa tapahtuvan. Eikö kunnat voisi ostaa niitä ostopalveluna yksityisiltä palveluntuottajilta?

    PS. twiittaan tämän eteenpäin

Comments are closed.