Lahjapaketti raskaanaolevalle ystävälle

Ystäväni odottaa toista lastaan ja päätin koota hänelle lahjapaketin, koska ei ollut mahdollisuutta pitää mother blessing juhlia. Ajatuksena sitä kootessa oli se, että hän voisi viettää hetken sen parissa ja siitä nauttien. Tässä muutama kuva lahjasta, jos vaikka siitä tulisi ideoita lahjoihin teidän ystäville. :)

(Pahoittelen kuvien huonoa laatua. Olin vahingossa poistanut kuvat kamerasta ennen koneelle lataamista, mutta löysin onneksi puhelimesta muutaman. Muuten olisi jäänyt kuvat kokonaan laittamatta. :/ )

lahjapaketti_raskaana_olevalle_2

Pakkasin lahjan puiseen viinilaatikkoon, kun se sattui olemaan ainoa sopiva. :) Käsistään kätevä ystäväni voi vaikka maalata sen myöhemmin ja laittaa kanteen nupin nostamista varten. (Perhonen symboloi muutosta ja uudistumista.)

lahjapaketti_raskaana_olevalle_4

Laatikon pohjalla oli:
Aktiivinen synnytys ry:n tuorein Sydänääni-lehti
– Pieni canvas-taulu oman voima-/synnytystaulun tekemistä varten
– Muutama ylimääräinen Voimaannuttava synnytys -kortti, joista suurin osa puolisolle tarkoitettuja (sinisessä paperipussissa, missä valkoisia palloja)
– Lansinohin kertakäyttö liivinsuojia
– Aktiivinen synnytys ry:n Synnytyssuklaata
Mini-Raskauspakkaus
– ihanaa Synnytysloitsu- teetä

lahjapaketti_raskaana_olevalle_3
Pohjalla oli myös rintarauhas-värityskuva. Kuvassa on muutama tehtäväkortti synnytykseen valmistautumiseen liittyen, jotka löytyy Mini-Raskauspakkauksesta. Raskauspakkauksessa on myös mm.  tuikkuja (ohje mukana riippuen tuikkujen väreistä), tummaa suklaata, voimalausekortteja…

lahjapaketti_raskaana_olevalle_5
Laatikkoon meni myös voimaviiri, Pachamama-synnytysöljyä ja itse tehtyä jalkakylpysuolaa.

***************

Olin kesän alussa ihanalla Sacred Pregnancy- kouluttajaretriitillä Kotkan Lintukodossa. Se oli aivan mielettömän upea reissu ja miten siisti konsepti se Sacred Pregnancy -kurssi onkaan! <3 Ah! Aloitan Sacred pregnancy kurssien pitämisen täällä Tampereella syksyllä, joten pysykäähän kuulolla.

Tässä alla pieni maistiainen kurssiin liittyvien goodie bagien yhdestä osasesta, jotka on lahjoittanut Weleda. 😉

Weledat goodiebagiin

Pohdintoja: miksi aina synnytysalan ammattilaisilla ei ole viimeisintä tietoa?

minikortit(Minikorteista infoa tekstin lopussa.)

Mietin aamupalapöydässä edellistä kirjoitustani ja tuli mieleen se, kun joskus erityisesti kätilöitä (ja terveydenhoitajia) osoitellaan herkästi syyttävällä sormella jos eivät ole tietoisia kaikista viimeisimmistä tiedoista. Itsellekin välillä käy niin, että se tieto mikä itsellä on osoittautuukin/osoitetaankin vanhentuneeksi. Välillä se harmittaa ja joskus tuntuu nololta, vaikka onhan se ihan inhimillistä, että millään ei voi kaikesta olla sitä viimeisintä mahdollista tietoa. :)

Mietin, että…

…työyhteisössä voi olla helppo vetäytyä työpaikan ohjeiden ja virallisten suositusten taakse. Silloin voi ikäänkuin ”ohittaa” sen, että ko. asiasta on olemassa uudempaa tietoa. Tai siis ei oikeasti voisi, mutta helpostihan niin tekee suojellakseen itseään. Voi olla kova paikka ammattilaisena huomata, että vaikka joku maallikko tietää ko. asiasta sen viimeisimmän tiedon?! Tokihan työpaikan ohjeet ym. on tehty luomaan yhteinäistä linjaa ja hyvää hoitoa, mutta jos niiden taakse menee kerta toisensa jälkeen, niin miten ne ohjeet koskaan muuttuu tai päivittyy?

…kun kätilöt tekevät suurimmaksi osaksi raskasta kolmi-vuorotyötä ja elämässä on muutakin kuin työ, voi olla todella haasteellista löytää aikaa ja jaksamista omien tietojen päivittämiseen, varsinkin jos esim. tutkimusten lukeminen (englanniksi) ja niiden etsiminen ei ole tuttua.

…työntekijät pääsee koulutuksiin vuoden aikana todella vaihtelevasti riippuen työpaikasta ja missä päin Suomea asuu. Se vaikuttaa totta kai siihen millaista tietoa saa ja mistä. Uskon, että hyvät koulutukset innostavat etsimään lisää tietoa ja kannustavat itsensä kehittämiseen.

…olen välillä miettinyt sitä, että aina perheet eivät ehkä muista, että kätilöt, terveydenhoitajat, lääkärit jne. ovat ihmisiä ihan siinä missä muutkin. Ihmisiä, jotka erehtyy välillä. Ihmisiä, joilla on oma elämä ja jonka vaikutuksia pitää tietyllä tapaa pitää työn ulkopuolella. (Tiedän kokemuksesta, että se voi olla todella haastavaa erityisesti silloin kun on jotain vakavaa menossa lähipiirissä. Toki ammattilaisenhan erottaa mm. juuri siitä, että osaa toimia ammatillisesti tilanteessa kuin tilanteessa, mutta silti… olemme kaikki vain ihmisiä. Välillä se voi olla todella haasteellista hetkittäin.)

…esimerkiksi terveydenhoitajien työsarkaan kuuluu niin laajasti kaikenlaista, että on täysi mahdottomuus tietää kaikesta kaiken ja vielä sen viimeisimmän tutkitun tiedon. Sitä ei voi toisaalta odottaa keneltäkään, eikä toisaalta ammattilainen voi kuvitella pystyvänsä siihen. Tarvitaan siis ymmärrystä asiakkailta ja nöyryyttä ammattilaisilta.

…luottamusta henkilökuntaan voi horjuttaa vakavasti se jos perhe sattuu kohtaamaan useampaan kertaan työntekijöitä, joiden tiedot ovat vanhentuneet. Tätä lisää vielä se jos kohtaaminen ei ole arvostavaa tai naisen/perheiden oikeuksia ei huomioida.

Tällaisia pohdintoja tälle aamulle. Mitäs te ajattelette aiheesta?
(Kommentointi löytyy blogitekstien otsikoiden vas. puolelta kohdasta ”leave a comment”.)

_______________________________________

Facebookin ihmeellisestä maailmasta (Kiitos Aksyn keskusteluryhmä :) ) vastaan tullut vinkki:

Shatavari – Laby Balance

lady-balance-shatavariAyurvedinen yrtti (terttuparsa), jolla on ”hoidettu mm. hedelmättömyyttä, epäsäännöllisiä kuukautisia, kuumia aaltoja, vähäistä libidoa, PMS-oireita, yleistä heikkoutta, limakalvojen kuivuutta sekä myös parannettu imettävän äidin rintamaidon tuotantoa. Useimpien naisten käyttäjäkokemuksien mukaan shatavarin positiiviset vaikutukset näihin yleisiin naistenvaivoihin ovat ilmenneet jopa samana päivänä, kun shatavarin käyttö on aloitettu.”
Lähde ja kuva: http://www.flowayurveda.fi/women/3-lady-balance-shatavari

_______________________________________

Hain uudet minikortit eilen. :) Minikortteja on seitsemän erilaista (kuva toisella puolella, voimalause toisella) ja ne ovat suunnattu raskaana oleville ja synnyttäneille. Minikortit tulevat myyntiin vain ammattilaisille (ei kuitenkaan jälleenmyyntiin). Kortit on tarkoitettu annettavaksi asiakkaille esim. neuvolassa, äitiyspoliklinikan käynneillä, kursseilla ja yksilötapaamisissa.

Kortit myydään 100, 50 ja 25kpl paketeissa, joissa on sekoitelma seitsemää eri korttia. Korttipaketteja voi ostaa verkkokaupasta.

100kpl 25€ (sis. alv) + toimituskulut
50kpl 15€ (sis. alv) + toimituskulut
25kpl 10€ (sis.alv) + toimituskulut

Voimaannuttava synnytys – kortit on valmiit!

Olen tehnyt ammattilaisille tarkoitettuja Voimaannuttava synnytyskortteja jo kaksi vuotta. Se on ollut yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa ”synnytystä”. Ihanaa, koska olen saanut toteuttaa unelmaani ja tehdä ”kättä pidempää työkalua” raskaana olevien ja synnyttäneiden kanssa työskenteleville. Kamalaa, koska se ei todellakaan ole ollut helppoa. Projektin aikana miltei kaikki mahdollinen on mennyt pieleen ja itsestä riippumattomia hidastuksia ollut jatkuvasti. Ilman siskoani kortit ei varmaan ikinä olisi valmistuneet. Hänen visuaalinen silmä ja tietokoneosaaminen on ollut todella tärkeä apu koko projektin ajan.

En ole koskaan aiemmin tehnyt mitään tällaista ja monet asiat on pitänyt ihan noviisina opetella ja kysellä. Olen  oppinut  tässä synnytyskortteja ”synnyttäessä” todella paljon uusia asioita. Kortteja tehdessä oli haasteita ja hidasteita yksi toisensa perään, mutta aina niistä selvittiin eteenpäin. Näiden korttien ”synnytys” olikin haastavin kaikista synnytyksistäni ikinä. Välillä oli kyllä melkoisia epätoivon hetkiä. Onneksi erityisesti pari ystävääni on jaksanut tsempata!

voimaannuttava_synnytys_kortit_ammattilaisille_pienipysty

Korttien tekstien työstämisessä meni aika pitkä aika, koska halusin luetuttaa niitä mm. kätilöillä ja muutenkin niiden viilaamiseen meni yllättävästi aikaa. Kuvien saaminen oli oma projektinsa, mutta  olen tyytyväinen lopputulokseen. Valitettavasti ei ollut mahdollisuutta saada kaikkiin kortteihin eri kuva.

Nyt ne kortit on siis  vihdoin ja viimein valmiit. Eilen lähti ensimmäinen kasa korttipaketteja postin matkaan. Tuntuu aika jännittävältä, koska nyt vasta kaikki oikeastaan alkaa… Kortteja lähtee maailmalle – käyttöön, arvioitavaksi, asiakkaiden kanssa pyöriteltäviksi… Korttien tekstejä on lukenut muutama henkilö (mm. kätilöitä ja doulia), mutta nyt vasta alkaa varsinaisen palautteen odottaminen ja kerääminen.

Olen todella onnellinen, että kortit on valmiit! Olen niihin itse tyytyväinen kaiken sen painimisen jälkeen. :) Niistä tuli hienommat mitä osasin kuvitella. Aion tehdä pienen esittelyvideon korteista tänne blogiin, kunhan saan olla hetken aikaa kotona ilman lapsia. Toivottavasti siis mahdollisimman pian. :)

Tässä vielä lista korttien aiheista:

RASKAUS 15kpl
Ravinto
Lepo
Pelot
Raskausvaivat
Seksuaalisuus
Kehon muutokset
Henkiset muutokset
Valmentautuminen synnytykseen
Vanhemmuuteen valmistautuminen
Parisuhde
Yhteys vauvaan
Liikunta
Painonhallinta
Synnytyspaikan valinta
Imetys

SYNNYTYS 19kpl
Synnytysasennot
Kipu
Rentoutuminen
Hengitys & ääni
Lääkkeellinen kivunlievitys
Lääkkeetön kivunlievitys
Synnytyskokemus
Doula
Kätilö & lääkäri
Synnytystoiveet
Puolison tuki
Synnyttäjän oikeudet
Aktiivisuus synnytyksessä
Liike
Kosketus
Fysiologinen synnytys
Toimenpiteet synnytyksessä
Jälkisupistukset
Sektio

LAPSIVUODEAIKA 10kpl
Synnytyksestä palautuminen
Jälkivuoto
Seksuaalisuus synnytyksen jälkeen
Vanhemmuus
Puolison tuki
Vauvan viestit
Lepo
Mielialat
Synnytyskokemus
Synnytystrauma

IMETYS 9kpl
Ensi-imetys
Imetyksen haasteet
Imetyksen edut
Vauvan nälkä
Puolison tuki
Imetyksen epäonnistuminen
Vauvantahtinen imetys
Osittaisimetys

PUOLISO 10kpl
Raskausaika
Vanhemmuuteen kasvaminen
Synnytykseen vai ei?
Yhteys vauvaan
Tukena synnytyksessä
Imetyksen tukena
Vauvan hoitaminen
Oma jaksaminen
Parisuhde
Vauvan tarpeet

Voimaannuttava synnytys -kortit ovat myynnissä verkkokaupassa. Piakkoin saan julkaistua myös toiset kortit, jotka liittyvät osaltaan kätilöiden työkirjaan, jota olen kirjoittanut. Ne kortit on Kätilötyön filosofia -kortit, joiden avulla voi yhdessä vaikkapa työ- tai opiskelukavereiden kanssa pohtia kätilöyden syntyjä syviä. :) Kortteja on pakassa 20 ja taustapuolella vaihtelee viisi eri kuvaa. Koevedokset pitäisi tulla painosta torstaina.