Synnytysympäristöllä on merkitystä (uusi ilmainen materiaali ladattavissa)

synnytysymparisto_tehtava

Raskausaikana ja synnytyksen alkaessa luodaan perusta yhdelle synnytykselle tärkeistä asioista… tunnelmalle ja ympäristölle. Siihen vaikuttaa fyysinen ympäristö, sosiaalinen ympäristö ja psyykkinen & henkinen ympäristö. Kaikkiin näihin osa-alueisiin voi ihan jokainen synnytykseen valmistautuva/synnyttäjä vaikuttaa. Oleellista on, että tietää (tai ainakin aavistelee) mitä haluaa. Sen miettimiseen tein materiaaleihin tehtävälomakkeen, joka on ladattavissa ilmaiseksi. Voit ladata ja tulostaa sen täältä.

Voit miettiä vastauksia ensin yksin ja puhua sitten niistä yhdessä synnytykseen mukaan tulevien henkilöiden kanssa. Jotain tehtävän nostamia ajatuksia voi olla viisasta laittaa myös synnytystoivelistaan tai vaikka antaa tuo lomake synnytystoivelistan mukana. :)

Synnytysympäristöllä on merkitystä synnytyksen kulkuun ja sujumiseen. Parhaimmillaan synnyttäjälle optimaalinen ympäristö edistää synnytystä ja lievittää tuntemuksia. Yksilöllisyys tässäkin asiassa on isossa roolissa, koska esimerkiksi turvallisuuden tunnetta, mielihyvää ja rentoutumista lisää hyvin erilaiset asiat eri ihmisillä.

***

Klikkaa itsesi Voimaannuttava synnytyksen Facebook-sivulle tästä ja TYKKÄÄ sivusta, niin saat omaan uutisvirtaasi ajankohtaiset asiat ja mielenkiintoisia linkkejä! Muista myös liittyä postituslistalle tämän sivuston etusivulta. :)

Tallenna

Voimaannuttava synnytys – kortit on valmiit!

Olen tehnyt ammattilaisille tarkoitettuja Voimaannuttava synnytyskortteja jo kaksi vuotta. Se on ollut yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa ”synnytystä”. Ihanaa, koska olen saanut toteuttaa unelmaani ja tehdä ”kättä pidempää työkalua” raskaana olevien ja synnyttäneiden kanssa työskenteleville. Kamalaa, koska se ei todellakaan ole ollut helppoa. Projektin aikana miltei kaikki mahdollinen on mennyt pieleen ja itsestä riippumattomia hidastuksia ollut jatkuvasti. Ilman siskoani kortit ei varmaan ikinä olisi valmistuneet. Hänen visuaalinen silmä ja tietokoneosaaminen on ollut todella tärkeä apu koko projektin ajan.

En ole koskaan aiemmin tehnyt mitään tällaista ja monet asiat on pitänyt ihan noviisina opetella ja kysellä. Olen  oppinut  tässä synnytyskortteja ”synnyttäessä” todella paljon uusia asioita. Kortteja tehdessä oli haasteita ja hidasteita yksi toisensa perään, mutta aina niistä selvittiin eteenpäin. Näiden korttien ”synnytys” olikin haastavin kaikista synnytyksistäni ikinä. Välillä oli kyllä melkoisia epätoivon hetkiä. Onneksi erityisesti pari ystävääni on jaksanut tsempata!

voimaannuttava_synnytys_kortit_ammattilaisille_pienipysty

Korttien tekstien työstämisessä meni aika pitkä aika, koska halusin luetuttaa niitä mm. kätilöillä ja muutenkin niiden viilaamiseen meni yllättävästi aikaa. Kuvien saaminen oli oma projektinsa, mutta  olen tyytyväinen lopputulokseen. Valitettavasti ei ollut mahdollisuutta saada kaikkiin kortteihin eri kuva.

Nyt ne kortit on siis  vihdoin ja viimein valmiit. Eilen lähti ensimmäinen kasa korttipaketteja postin matkaan. Tuntuu aika jännittävältä, koska nyt vasta kaikki oikeastaan alkaa… Kortteja lähtee maailmalle – käyttöön, arvioitavaksi, asiakkaiden kanssa pyöriteltäviksi… Korttien tekstejä on lukenut muutama henkilö (mm. kätilöitä ja doulia), mutta nyt vasta alkaa varsinaisen palautteen odottaminen ja kerääminen.

Olen todella onnellinen, että kortit on valmiit! Olen niihin itse tyytyväinen kaiken sen painimisen jälkeen. :) Niistä tuli hienommat mitä osasin kuvitella. Aion tehdä pienen esittelyvideon korteista tänne blogiin, kunhan saan olla hetken aikaa kotona ilman lapsia. Toivottavasti siis mahdollisimman pian. :)

Tässä vielä lista korttien aiheista:

RASKAUS 15kpl
Ravinto
Lepo
Pelot
Raskausvaivat
Seksuaalisuus
Kehon muutokset
Henkiset muutokset
Valmentautuminen synnytykseen
Vanhemmuuteen valmistautuminen
Parisuhde
Yhteys vauvaan
Liikunta
Painonhallinta
Synnytyspaikan valinta
Imetys

SYNNYTYS 19kpl
Synnytysasennot
Kipu
Rentoutuminen
Hengitys & ääni
Lääkkeellinen kivunlievitys
Lääkkeetön kivunlievitys
Synnytyskokemus
Doula
Kätilö & lääkäri
Synnytystoiveet
Puolison tuki
Synnyttäjän oikeudet
Aktiivisuus synnytyksessä
Liike
Kosketus
Fysiologinen synnytys
Toimenpiteet synnytyksessä
Jälkisupistukset
Sektio

LAPSIVUODEAIKA 10kpl
Synnytyksestä palautuminen
Jälkivuoto
Seksuaalisuus synnytyksen jälkeen
Vanhemmuus
Puolison tuki
Vauvan viestit
Lepo
Mielialat
Synnytyskokemus
Synnytystrauma

IMETYS 9kpl
Ensi-imetys
Imetyksen haasteet
Imetyksen edut
Vauvan nälkä
Puolison tuki
Imetyksen epäonnistuminen
Vauvantahtinen imetys
Osittaisimetys

PUOLISO 10kpl
Raskausaika
Vanhemmuuteen kasvaminen
Synnytykseen vai ei?
Yhteys vauvaan
Tukena synnytyksessä
Imetyksen tukena
Vauvan hoitaminen
Oma jaksaminen
Parisuhde
Vauvan tarpeet

Voimaannuttava synnytys -kortit ovat myynnissä verkkokaupassa. Piakkoin saan julkaistua myös toiset kortit, jotka liittyvät osaltaan kätilöiden työkirjaan, jota olen kirjoittanut. Ne kortit on Kätilötyön filosofia -kortit, joiden avulla voi yhdessä vaikkapa työ- tai opiskelukavereiden kanssa pohtia kätilöyden syntyjä syviä. :) Kortteja on pakassa 20 ja taustapuolella vaihtelee viisi eri kuvaa. Koevedokset pitäisi tulla painosta torstaina.

Kotisynnytysasiaa Latviasta ja Suomesta

Syön tässä Aktiivinen synnytys  ry:n Synnytyssuklaata ja kuuntelen Laura Moision lauluja YouTubesta. Laitan tuonne loppuun teillekin yhden ihanan kappaleen kuunneltavaksi… 😉

Ajattelin kirjoittaa tänään vähän kotisynnytysjuttuja… viikonloppuna olleesta kotisynnytysseminaarista, Aktiivinen synnytys ry:n uudesta kotisynnytysoppaasta ja Uuden-Seelannin kotisynnytysohjeista, jotka löysin kätilöiden työkirjaa kirjoittaessa.

Viime viikonloppuna oli siis viides Aktiivinen synnytys ry:n kotisynnytysseminaari. Tällä kertaa minä oli päävastuussa seminaarin järjestämisestä ja organisoinnista. Seminaarissa oli todella mielenkiintoisia puhujia ja workshoppeja. Harmikseni en workshoppeihin pystynyt oikein osallistumaan, joten niiden anti jäi minulta minimiin. Pääpuhujana oli kätilö ja synnytyslääkäri Dina Ceple Latviasta. Häntä oli todella mielenkiintoista kuunnella!

dina_ceple_kotisynnytys_seminaari_gynekologi_katilo

Dina kertoi, että hän aloitti doulana, opiskeli sitten kätilöksi ja nyt valmistui synnytyslääkäriksi (ja on Latvian ainoa synnytyslääkäri joka tukee kotisynnytyksiä). Dina perusti Stárka Ligzda eli Stork´s Nest nimisen organisaation, jolla on nykyään kolme birth center tyylistä paikkaa Latviassa. Stárka Ligzda mahdollisti kotisynnytyksissä kätilöinnin Latviassa, koska siellä kätilöiden on kuuluttava johonkin ”instituutioon” jotta voi työskennellä laillisesti. Dina oli ensimmäinen kätilö, joka virallisesti avusti kätilönä kotisynnytyksessä. Aiemmin kotona synnyttäminen oli laitonta Latviassa ja kotona suunnitellusti syntyneitä lapsien rekisteröiminen mahdotonta, kunnes lyhyen ajan sisään useilla Dinan avustamilla perheillä (muistaakseni 9) oli paperittomia lapsia, joille Dina oli kirjoittanut lomakkeeseen ”suunniteltu kotisynnytys”. Perheet kävivät kaksi vuotta oikeudenkäyntiä asiasta ja voittivat. Siitä lähtien lapsien rekisteröiminen on sujunut ongelmitta. Kotona synnyttäminen tuli lailliseksi 2006.

Latviassa perheet maksaa kotisynnytyksen kulut. Maksaa voi joustavasti vaikkapa kuukausittain vuoden ajan. Dina kertoikin lainanneensa joltain (en muista keneltä) mottoa: ”Vauva ei voi odottaa, raha voi.” :) Dina oli sitä mieltä, että kotisynnytyksestä maksavat perheet ovat hyvin motivoituneita, ottavat selvää asioista, valmistautuvat hyvin synnytykseen, jne. Sairaalassa synnytyslääkärinä toimiessa opiskeluaikana hän näki paljon  huonosti valmistautuneita äitejä, joilla oli hyvin vähän motivaatiota synnytyksen fysiologian tukemiseen.

Kotisynnytyksissä työskenteleviä kätilöitä on Latviassa kahdeksan. Heille on olemassa ohjeita:
– lista syistä joiden ilmaantuessa pitää siirtää synnyttäjä sairaalaan
– lista tarvittavista välineistä, jotka on oltava (mm. happi, elvytysvälineet, lääkkeitä)
– kotisynnytyssopimus (jota ilman synnytys ei ole suunniteltu kotisynnytys)

Dina kyllä kertoi, että jos ilmaantuu jotain mikä on siirtolistalla, mutta nainen ei halua lähteä sairaalaan niin ei ole pakko. Siinä tapauksessa kätilö ottaa allekirjoituksen paperiin jossa todetaan, että nainen on saanut tiedon, mutta haluaa jäädä. Sen jälkeen on soitettava ambulanssi ja allekirjoitettava heillekin samanlainen paperi. Kätilö jää auttamaan synnytyksessä, mutta nämä tupla-allekirjoitukset ovat kätilön oikeusturvaa varmistamassa. Vaikka Dina sanoi kyllä samaa mitä kätilöt Suomessa… että jos mitä tahansa kotisynnytyksessä tapahtuukaan niin syyttävä sormi osoittaa kätilöön. :/

dina_ceple_luento_seminaari_kotisynnytys_katilo_gynekologi

Dina teki Latviassa tutkimuksen, jossa n. 277 koti- ja sairaalasynnytystä verrattiin keskenään. Kätilöt olivat täyttäneet niistä lomakkeet. Kotonasynnyttäneissä oli mukana myös riskisynnyttäjiä. Kotona synnyttäneistä 43% oli ensisynnyttäjiä ja 36% synnyttivät toista lastaan. Yli 70%:lla syy kotisynnytyksen valintaan oli toive luonnollisesta synnytyksestä, 38%:lla halu tehdä itse päätöksiä synnytykseensä liittyen ja 14%:lla aiempi huono kokemus.  Tulokset osoitti selvästi sen mitä muissakin kotisynnytystutkimuksista: kotisynnytyksissä oli vähemmän toimenpiteitä, vähemmän päätymisiä sektioon, jne… Kotona synnyttäminen on turvallista. Itseasiassa tutkimustulosten mukaan turvallisempaa kuin sairaalassa.

Latviassa kotisynnytyssysteemiin kuuluu synnytyksen jälkeiset kotikäynnit niin, että synnytyksestä 24h neonatalogi tulee kotikäynnille. Seuraavana päivänä tulee  kätilö, sitten on välipäivä, taas kätilö, välipäivä ja taas kätilö. Eli kätilö käy kolmena päivänä seuraamassa äidin ja vauvan vointia. Suomessa riippuu kätilöstä ja sopimuksesta, että kuinka usein tai minä päivinä kotilo tulee käymään. Lastenlääkärikäynti on yleensä sairaalassa.

Suomen kotisynnytyksiin liittyvistä asioista voit lukea Aktiivinen synnytys ry:n uudesta Kotisynnytys Suomessa -oppaasta, joka on tarkoitettu perheille ja ammattilaisille. Sitä on tulossa myös painettuna myyntiin Aksyn verkkokauppaan. Lauantaina kotisynnytysseminaarissa sitä jaettiin kaikille osallistujille.

Kätilöiden työkirjaa kirjoittaessa löysin netistä Uuden-Seelannin kotiloiden ohjeita/suosituksia. Tässä linkit niihin:
Booking guidelines
Transfer guideline

Noista siirto-ohjeista tuli mieleen, kun juuri hiljattain joku kätilö sanoi videolla tai jossain tekstissä, että kotisynnytyksessä kätilön kirjaukset on tehtävä sitä mukaa kun tulee huomioita ja  sikiön ja äidin vointiin liittyviä muutoksia tai esim. mittaustuloksia. Se on tärkeää, koska niitä ei muista niin hyvin enää jälkikäteen ja jos tulee tilanne, että jompi kumpi pitää siirtää sairaalaan, niin tiedot on oltavat annettavissa sairaalan henkilökunnalle.

Suomeenkin olisi tarpeen saada yhteinäiset ohjeet kotiloille erityisesti tilanteisiin, jossa synnyttäjä tarvitsee siirtää sairaalaan. Tällä hetkellä tilanne niiden saamiseksi näyttää aika huonolta, koska kaikki tahot kieltäytyvät suosittelemasta kotisynnytystä kenellekkään. Edes Kätilöliitto ei millään tavalla tue omia kätilöitään, jotka työskentelevät kotiloina. Harmi. Toivon kuitenkin, että tilanne ja asenteet muuttuu. Dinan mies Reinis sanoi, että hänestä Suomessa näyttää nyt siltä kuin Latviassa kahdeksan vuotta sitten. Muutos on hyvällä alulla ja siitä kyllä kertoo sekin, että kotisynnytyksistä on tullut THL:n julkaisuihin maininnat ja kätilöopiskelijoiden kirjassa on myös ensimmäistä kertaa tekstiä kotisynnytyksistä. Muutos on hidasta, mutta kyllä se tästä. :)

Tähän loppuun vielä mainittava, että kotisynnytys ei ole kaikille. Ei kaikki halua synnyttää kotona ja se on ok. Silti kotisynnytyksen mahdollistaminen niille, jotka sitä haluaa ei ole niiltä pois ketkä ei itse kotisynnytystä toivo. Samoin ei kaikki kätilöt halua avustaa kotisynnytyksissä, eikä kaikki taas halua olla sairaalakätilöitä. Sairaalasynnytyksen kätilöinti ja kotisynnytyksen kätilöinti ovat aivan erilaisia ja minusta onkin ollut mielenkiintoista huomata, että Suomeen on kasvamassa ihan uudenlainen kätilöjoukko… Kätilöt, jotka jo opiskeluaikana suuntaavat kotisynnytysten hoitoon. He siis tietävät jo opiskeluaikana, että sairaalakätilöinti ei ole heidän tulevaisuus.

Tästä aiheesta riittää kirjoitettavaa vaikka kuinka paljon, mutta nyt on pakko lopettaa ja laittaa sitä Laura Moision musiikkia mistä mainitsin tuolla kirjoituksen alussa… :)

 

Gua sha -hierontaohje julkaistu!

gua_sha_lasta_synnytys_hieronta

Blogini vanhan osoitteen yksi luetuimmista aiheista oli gua sha -hieronta ja gua sha -lastojen hankkiminen. Olen saanut paljon palautetta ihmisiltä, että gua sha -hieronta on ollut todella hyvä juttu synnytyksessä ja muutenkin. Ajattelin, että teen lyhyen ohjeen gua sha hierontaa varten ja samalla laitan vinkin mistä lastoja voi ostaa ihan vain sillä, että se tieto olisi kaikille helpommin saatavilla. Aiemmin minulle siis tuli kyselyjä onko minulla niitä gua sha -lastoja vielä (tehtiin silloin jotain kimppatilauksia jne.) ja/tai tiedänkö mistä niitä voisi hankkia. No nyt sekin tieto on siis yhdessä ja samassa paperissa ladattavissa ilmaiseksi alla olevasta linkistä!

Gua sha -hieronta synnyttäjän apuna (PDF)

Sitä saa siis ihan vapaasti ladata ja tulostaa ei-kaupalliseen tarkoitukseen. Jos sitä haluaa käyttää materiaalina esim. järjestämillään kursseilla, niin Voimaannuttava synnytys -logoa ja nettisivuosoitetta ei saa leikata pois.

Toivottavasti ohjeesta on apua ja iloa. Toivottavasti saan piakkoin lisättyä ohjeeseen vielä aidon gua shaus kuvan, kun nyt tähän mennessä en sitä siihen saanut.

PS. Jos joku miettii, niin kyllä. Olen joskus aiemmin käynyt gua sha -hieronta kurssin, jossa sattumalta oli kaikki osallistujat synnytysalan väkeä. 😉 Niin ja jos itseäsi kiinnostaa gua sha -hierontakoulutukseen osallistuminen, niin pääkaupunkiseudulla kursseja pitää ainakin Heket:in Anu ja Kätilö, kädet ja sydän -yrittäjä Johanna.

Synnytyskirjalista ja ilmestyviä synnytyskirjoja

Vanhassa blogissa oli pitkä kirjalista vinkiksi raskaus-, synnytys- ja imetyskirjallisuudesta. Tänään puuhailin koko päivän listaa läpikäyden, päivittäen ja uusia kirjoja lisäillen. Tein myös erillisen listan lapsille tarkoitetuista kirjoista. Nyt ne listat on luettavissa ja tulostettavissa näiltä uusilta sivuilta ->

MATERIAALIT osiosta

Kirjallisuuslistoja saa siis ladata ja tulostaa vapaasti ei-kaupalliseen tarkoitukseen ja sitä voi jakaa vaikka keskusteluryhmissä tai kursseilla jos haluaa ja muistaa kertoa ottaneensa sen täältä. Toivon, että molemmista kirjalistoista on iloa ja apua.

Eilen ja tänään surffailin pitkästä aikaa verkkokirjakauppojen sivuilla ja bongasin sieltä monta uutta kirjaa, jotka eivät ole vielä ainakaan suomalaisissa verkkokirjakaupoissa ilmestyneet. Tässä niistä muutama:

Childbirth Trauma – toim. Stergios K. Doumoutctsis

Supporting Women For Labour And Birth – Nicky Leap & Billie Hunter

Perineal Trauma At Childbirth – toim. Khaled M. K. Ismail

Why Home Birth Matters – ?

 

Sokerina pohjalla legendaarisen Penny Simkinin juuri ilmestynyt päivitetty versio:

Kuva on osoitteesta: https://www.pennysimkin.com/shop/pregnancy-childbirth-and-the-newborn-the-complete-guide/

Pregnancy, Childbirth And The Newborn: The Complete Guide – Penny Simkin, Janet Whalley, Ann Keppler