19 keinoa selviytyä loppuraskauden kärvistelyistä

19_keinoa_selvityä_loppuraskaus_synnytys

Sain inspiraation tähän postaukseen jo aikaa sitten kun yhdessä keskusteluryhmässä aika monella raskaana olevalla oli loppuraskaus  yhtä kärvistelyä ja tuskailua.  Monilla aikakin käy pitkäksi viimeisillä viikoilla, varsinkin ensimmäistä lasta odottavilla. Olo saattaa olla jo todella tukala, epäsäännölliset supistelut voi käydä mielen päälle ja huonosti nukutut yöt kerätä väsymystä. On ihan tavallista ja luonnollistakin, että raskauden lähestyessä loppua alkaa jo halutakin isosta vatsasta eroon ja vauvan sylin puolelle. Raskausajan vaivoja pystyy helpottamaan monin eri tavoin, kirjoitan niistä koostetta toisella kertaa, mutta jos  viimeiset viikot ja päivät on kuitenkin yhtä kärvistelyä, kaikki valmistelut on tehty, kaikki synnytyskirjat luettu, kaapit siivottu sataan kertaan, jne. 😉 …niin tässä muutama vinkki joita voit kokeilla.

1. Nosta oksitosiinia
Oksitosiinia tarvitaan synnytyksessä. Se on rakkaus-, mielihyvähormoni, jonka määrää voi lisätä oikeastaan kaikella mikä tekee olon hyväksi. Tee sitä mistä nautit, syö lempiherkkuja, jne. Erityisesti kasvojen ja pään alueen silittäminen lisää oksitosiinia kehossa. Sen lisäksi tumma suklaa nostattaa oksitosiinia.

2. Elä hetkessä
Erityisesti hengitysharjoituksilla tai meditaatiolla pääset kiinni tähän hetkeen. Yritä irrottaa menneet jutut, nauttia tästä hetkestä juuri nyt ja pyri jättämään tulevan miettiminen pois. Elämä on tässä ja nyt. Tulevasta ei voi tietää. Mistä voit olla kiitollinen tässä hetkessä?

Tee NYT niitä juttuja mitä eteen tupsahtaa tarjolle ja tuntuu hyvältä. Jos mielessä käy ”olispa kiva, mutta en jaksa”. Tartu kiinni siihen ensimmäiseen ajatukseen, intuitioon. Kokeile mitä kivaa se tuokaan tullessaan sinulle ja vauvalle.

3. Tee ruokaa pakkaseen
Et varmasti kadu. Synnytyksen jälkeen on luksusta kun saa rauhassa keskittyä vauvaan ja toipumiseen ja voi vaan lämmitellä ruokaa jemmasta. Syöminen on tärkeää jaksamisen, toipumisen ja imetyksen kannalta, joten mitä helpommin se käy niin sitä parempi. :) Ruokajemma hupenee yllättävän nopeasti varsinkin jos perheessä on lapsia jo ennestään, joten sitä kannattaa tehdä reilusti, jos vain jaksaa. Tai jos mahdollista niin pyytää suvun naisia auttamaan.

lepo_raskaus_synnytys

4. Lepää
Lepää aina kun mahdollista. Keskushermosto tarvitsee lepoa raskausaikana enemmän kuin normaalisti. Pienikin lepohetki on hyväksi. Lepääminen ei aina välttämättä tarkoita sitä, että pitää nukahtaa jotta siitä on apua. Toki jos on kovasti univelkaa niin nukkuminen olisi tarpeen. Frantsilan Tyyneyden tippoja voi kokeilla unen tueksi. Loppuraskaudesta uni käy pätkittäiseksi ja sitä alkaa valmistautumaan yöheräämisiin, joten ”huonoihin öihin” suhtautuminenkin vaikuttaa siihen miten ne henkisesti jaksaa.

Jos perheessä on lapsia jo ennestään, niin lepoaika voi olla kortilla. Silloin kannattaa pyytää apua (ystäviltä, lähisuvulta, naapureilta, kummeilta, neuvolan kautta, jne.). Synnytys on iso ponnistus, joten siihen tarvitaan voimia.

5. Kiitä
Tee kiitos kortit raskausajan tuesta niille, joilta olet saanut tukea ja kannustusta. Voit kiittää vaikka yhdestäkin kannustaneesta kohtaamisesta tai vaikka koko raskausajan tuesta esim. puolisolle, ystävälle tai neuvolan työntekijälle. Kirjoita korttiin mikä saamassasi tuessa on ollut merkityksellistä ja miksi se on ollut sinulle tärkeää.

6. Anna vauvalle aikaa
Synnytyksen käynnistymiseen vaikuttaa moni asia, mutta tärkein on kuitenkin se onko vauva valmis. Äidin olot voi vaikuttaa myös, jos äiti on vaikka kovin stressaantunut, väsynyt ja peloissaan. On hyvin ymmärrettävää, että jos olo on todella tukala, raskausvaivat pahimmillaan ja vaikka muu perhe ja arki siinä pyöritettävänä, niin sitä toivoo yli kaiken vauvan syntymää mahdollisimman pian. Voi olla hankala yrittää suhtautua positiivisesti yhtään mihinkään, jos raskaana oleminen tuntuu kärsimykseltä ja oma olo on huono.

Voit puhua rakkauden sanoin vauvallesi, että odotat jo kovasti hänen syntymäänsä. Yritä (yrittäminen riittää 😉 ) antaa vauvalle aikaa valmistautumiseen ja kypsymiseen. Hänen elämäntarinansa on pian alkamassa täällä maanpäällä. Päivät voi tuntua pitkiltä, mutta ei mene enää kauan kun hän on täällä.

7. Hemmottele itseäsi
Mene hierontaan, jalkahoitoon, kampaajalle, uimaan, ravintolaan syömään, osta kukkia kotiin, tee kasvohoito, tms… Olet sen arvoinen. Oli olo kuinka kurja tai hyvä, olet hemmottelun ansainnut! Erityisesti lapsiperheiden äidit usein jättää oman hemmottelun väliin, kun perhe menee edelle ja oma hemmottelu tuntuu itsekkäältä varsinkin jos rahat on tiukassa. NYT on se hetki kun SINÄ menet edelle ja olet ansainnut hemmottelun hyvällä omalla tunnolla!

8. Pyri löytämään olemisen tasapaino
Ajattelen, että hyvään oloon tarvitaan sopivaa olemisen tasapainoa levollisen & rentouttavan ja aktiivisen & energisoivan kanssa. Toki rentoutumisesta saa usein energiaa, mutta tarkoitan näillä sitä olotilaa mikä toimiessa on.

olemisen_tasapaino_raskaus_synnytys
Jos nämä menee yli niin levollinen olisi apaattinen ja vetämätön, kun taas aktiivinen taas yliaktiivinen hypersuorittaja. Ajattelen, että sellainen sopiva tasapaino auttaisi jaksamaan loppuraskauden vaivojen kanssa ja tasaisi myös mielen myllerryksiä.

9. Lue imetyksestä
Usein raskausaikana tulee luettua raskaudesta, synnytyksestä  ja ehkä vauvan hoidostakin, mutta imetys saattaa jäädä paitsioon. Nyt jos koska kannattaa avata vielä se kirja tai nettisivu. Imetystiedon lukeminen ei koskaan mene hukkaan. Kun vauva on jo siinä rinnalla , niin sitten onkin haastavampaa alkaa opiskelemaan imetysjuttuja, mutta ei toki mahdotonta… Siinähän sitä ollaan valtaosa päivästä… Vauva sylissä ja rinta suussa. 😉 Imetystiedon lukeminen kannattaa vaikka lähtökohtaisesti ajattelisikin osittaisimetystä tai pulloruokintaa. Rintamaito on parasta evästä vauvalle ja imetyksen onnistuminen vaatii työtä enemmän tai vähemmän. Siksi suosittelen lämpimästi lukemaan vielä kun rauhassa voi. 😉

10. Affirmaatiot joka päivälle
Tee joka päivälle oma affirmaatio eli positiivinen, voimalause joka ei ole kovin pitkä. Voit tehdä sen vaikka aamulla herättyäsi kun olet hetken tunnustellut, että millaista voimalausetta voisit tarvita. Tai sitten voit tehdä useamman lauseen valmiiksi ja ottaa  uuden joka päivä tai kun tuntuu, että vanha ei ole enää tarpeen. Laita lause johonkin mistä näet sen usein tai voit sanoa sitä mielessäsi päivän aikana vaikka se ei olisikaan näkyvillä. Mielen voima on valtaisa ja affirmaatiot on helppo keino lisätä positiivisuutta ja hyvää mieltä.

11. Mene ja tee
Vauvan synnyttyä lähteminen ja tekeminen ei välttämättä ole enää niin helppoa, eikä joka paikkaan voi pienen vauvan kanssa oikein edes mennäkään. Ei sitä välttämättä hoksaakaan raskausaikana kuinka helppoa on mennä ilman vauvaa ennen kuin vauva on sitten syntynyt ja on pieni huolehdittavana mukana. Nyt siis kannattaa vielä käydä kivoissa paikoissa ja tehdä niitä mieluisia juttuja mitä ei sitten vauvan synnyttyä pysty.

12. Kirjoita vauvalle tervetulokirje
Voit kirjoittaa kauniin kirjeen vauvalle muistoksi. Jos haluat voit kertoa siinä elämästänne ennen vauvaa, siitä kuinka vauva sai alkunsa ja miten raskausaikana häntä on odotettu. Voit kertoa tunnelmista ennen synnytystä. Halutessasi voit kirjoittaa siihen myös, että mitä vauvalle toivot hänen elämäänsä ja jotain ajatuksia elämän varrelle. Kirjeen voit säästää vauvalle muistoksi tai vaikka lukea nimiäis- tai kastejuhlassa.

13. Tuoksuttele hyvää oloa
Eteeriset öljyt on voimallisia tuoksuja, joilla on vaikutusta mieleen ja kehoon. Niissä on myös sellaisia, joita voi käyttää turvallisesti loppuraskaudessakin. Kotimaisia öljyjä on Frantsilalla ja laaja valikoima on Young Living öljyillä.  Vähän suomeksi Young Living öljyistä tässä.

14. Huomioi sisarukset
Jos perheessä on jo lapsia, on uuden perheenjäsenen syntymä iso juttu heillekin. Voit miettiä teidän perheelle ja lapsille sopivan tavan huomioida ja muistaa lapsia kun vauva on syntynyt. Voit vaikka valmistella yhteisen tai omat lahjat sen kunniaksi, että tulee isosisarukseksi tälle uudelle lapselle. Voit vaikka miettiä jokaiselle sisarukselle oman erikoistehtävän, jota voi sitten isompana sisaruksena toteuttaa. Erikois-/kunniatehtävä voi olla iän mukaan sopiva ja joko fyysinen tai henkinen. Tehtävä voisi olla
– Vaippalähetti
– Tutin metsästäjä
– Unen vartija (vanhempi lapsi katsoo ettei pienet mene herättämään kesken unien)
– Hymyn tuoja (hymyillä ja nauraa vauvalle/vauvan kanssa)
– Kantoliinan kantaja (tuo kantoliinaa äidille ja vauvalle)
– Rakkauden lähettiläs (antaa extra suukkoja vauvalle)
– Sanojen haltia (kuiskii kauniita sanoja vauvalle)
– Sinappi soturi (vie kakkavaipat roskiin/pesuun)

15. Naura ja itke
Välillä on ihanaa nauraa oikein kunnolla vatsa kipeänä. Se tekee niin hyvää! Itkeminenkin tekee hyvää ja sekin on välillä tarpeen. Naura ja itke. Anna tunteiden tulla ja puhdistaa!

16. Hoida krempat kuntoon
Käy raskaushieronnassa, osteopaatilla, vyöhyketerapiassa, akupunktiossa tai muussa hoidossa. Suurimpaan osaan raskausvaivoista on saatavilla apua ja jos et vielä ole sitä saanut, niin nyt on aika saada oloon helpotusta! Vinkkejä voit löytää myös Frantsilan Onnellinen odotus -lehtisestä ja vanhasta Raskausvaivat  -vinkkilistastani. Jos mietit kannattaako hoidosta maksaa, niin sanoisin, että se mitä saat itsellesi ja oloosi on monin verroin enemmän kuin ne eurot mitä olet maksanut. Parempi olo fyysisesti lisää huomattavasti myös sitä psyykkistä hyvinvointia. Mitä paremmin voit kun synnytys alkaa, sitä parempi lähtökohta on synnytykselle ja siitä toipumiselle. Olet arvokas ja hyvinvointiin kannattaa nähdä vaivaa.

voimaanuttava_synnytys_raskaus_

17. Mene luontoon
Mene luontoon rauhoittumaan tai pyydä jotakuta tuomaan luonto luoksesi (puun oksia, matalassa kulhossa sammalta, ym.), jos liikkuminen on hankalaa tai kielletty. Luonto maadoittaa ja rentouttaa. Raskaus ja synnytys on luonnollisia vaiheita ja tapahtumia naisen kehossa ja elämässä. Anna luonnon voiman viedä sinut mennessään. Sinun ei tarvitse jaksaa yksin, ei tarvitse olla pelkästään omassa voimassa, vaan ota luonnon voimat avuksi.

18. Pura pelkoja ja huolia pois
Tässä vaiheessa raskautta ja elämää ei ole tarkoituksen mukaista kaivaa pois pahimmat ja syvimmät pelot, mutta niitä tähän hetkeen ja tulevaan synnytykseen liittyviä kannatta pyrkiä saamaan pois mielestä ja kehosta. Keinoja on erilaisia… kehollisia ja henkisiä. Voit etsiä itsellesi sopivia tapoja. Helposti kotona itse toteutettavia on mm.
– Ota rauhallinen tila itsellesi, sytytä oma huolille omistettu kynttilä, mieti rauhassa pelot ja huolet mitä tässä hetkessä on olemassa ja puhalla ne taivaan tuuliin samalla kun puhallat kynttilän sammuksiin.
– Piirrä vapaasti tai vaikka pyöreään muotoon piirretty mietiskelykuva Mandala. Anna paperille tulla joko pelkkinä väreinä ja/tai muotoina tai sitten ihan piirrustuksina pelot mielestä pois.
– Kirjoita paperille huolet, murheet ja pelot. Voit joko polttaa ne tai silputa ne niille tarkoitettuun rasiaan.
Muista pyrkiä päästämään näitä tehdessä peloista ja murheista irti valitsemasi keinon avulla. Pelko ja rakkaus ei voi olla samassa paikassa. Valitse siis tilalle rakkautta ja valoa.

19. Tee aarrekartta synnytykseen
Leikkaa lehdistä sanoja ja kuvia tai piirrä oma aarrekarttasi synnytykseen. Voit laittaa siihen niitä asioita mitä haaveilet ja toivot. Pidä se näkösällä loppuraskauden ajan ja voit vaikka täydentääkin sitä tarpeen mukaan.

aarrekartta_synnytys_raskaus

Parempia loppuraskauden päiviä toivottaen,
Terhi

6 vinkkiä äänenkäyttöön synnytyksessä

1. Pidä suu ja leuka rentona

Suu/huulet on hermoyhteydessä kohdunsuulle, jolloin suun alueen rentous pitää myös kohdun suuta rentona. Vastaavasti jos suu ja leuat ovat kireät ja puree hampaita yhteen, niin silloin lantionpohja ja kohdunsuukin on tiukempana. Päästä siis suu  ja huulet rennoiksi ja anna myös kohdun suun avautua vauvalle.

TUKIHENKILÖ: Voit välillä muistuttaa suuta ja leukalihaksia rentoutumisesta sivelemällä poskia rennoksi ylhäältä alas päin.

synnytyslaulu_logolla

2. Aloita huokailemalla

Rauhallinen, pieni huokaus riittää erityisesti synnytyksen alkuvaiheessa. Huokauksella hoituu myös usein loppuraskauden harjoitussupistukset, joissa on jo vähän poweria mukana. Hengittämällä ääneen eli huokailemalla olet jo ylittänyt synnytyslaulukynnyksen. Anna äänen tulla sellaisena kuin se tulee. Äänesi on yksilöllinen ja arvokas. Synnytyslaulussa ei tarvita laulutaitoa tai hyvää lauluääntä. Synnytyslaulussa riittää juuri sinun oma äänesi sellaisenaan kuin se tulee. Äänesi on tuttu vauvalle ja synnytyslaulu luo hänelle turvallista oloa.

TUKIHENKILÖ: Jos synnyttäjä näyttää tarvitsevan apua rauhallisen, syvän hengityksen löytämiseksi tai säilyttämiseksi, niin ”voit näyttää mallia”. Huokaile ääneen tai synnytyslaula synnyttäjälle tai hänen kanssaan. Usein esimerkki riittää, eikä edes sanoja tarvita.

3. Muista pitää ääni matalana

Synnytyslaulussa ideana on, että äänenkäyttö on hallittua ja ääni matalaa.  Tavallisesti ääni on alkuun huokailua ja pientä ja voimistuu tuntemusten mukana. Ääni voi olla kaikenlaista soinnikkaasta vokaalin laulamisesta matalaan murinaan ja mörinään. Oleellista on se, että ääni ei ole kireää ja kiljuvaa, jolloin siitä ei ole apua. Matalat äänet resonoivat kehossa alempana, joten ne rentouttaa synnytyksessä paremmin.

Hallittu äänenkäyttö
a) auttaa synnytyksessä fysiologisesti (mm. varmistaa äidin ja vauvan hapen saantia ja rentouttaa kehoa)
b) pitää synnyttäjän keskittyneenä ja tuo sisäistä hallinnan tunnetta olon helpottamisesta
c) on helppo ja tehokas keino lievittää synnytystuntemuksia

TUKIHENKILÖ: Jos synnyttäjän ääni alkaa nousta korkealle tai kiljuvaksi. Odota hetki ja kuuntele korjaako nainen itse äänen matalammalle ja rennommaksi. Jos ei, voit auttaa joko käyttämällä itse matalaa ääntä ja sillä tavalla muistuttaa synnyttäjää tai sitten laulaa esim. ”leuka rentonaaaaa…”. Jos synnyttäjä on paniikissa tai muuten hankala saada viestiä perille, niin voit kokeilla vaikka tätä: kosketa, ota katsekontakti, sano lempeästi mutta napakasti nimen kanssa ”XXXXX, hengitä sisään! Ja hAAAAAAAAAAAA…. ” ja toista sitä kunnes sopiva rytmi löytyy. (Näytä siis mallia vetämällä happea keuhkoihin ja uloshengityksellä laula matalasti vokaalia.)

4. Suuntaa ääni mielessä ja kehossa alaspäin

Voit mielikuvissa vahvistaa äänen ja kehon yhteyttä vauvan syntymiseksi suuntaamalla mielessä ja kehossa ääni alaspäin aivan kuin ääni saattaisi vauvaa konkreettisesti ulos synnytyskanavassa. Mielikuvan avulla voi olla helpompaa pitää ääni matalana ja hallitumpana. Hallitsematon huutaminen suuntautuu usein ihmisestä pois ja ylöspäin ja samalla energiaa hukkuu. Hallittu, kehossa alas päin suunnattu ääni saa energian suuntautumaan syntymän kannalta parempaan suuntaan.

TUKIHENKILÖ: Jos synnyttäjä haluaa kosketusta, niin kosketuksen suunta ylhäältä alas päin voi olla rentouttavampi. Esim. silittäminen hartioilta käsivarsia pitkin alas tai selkän hierominen ylhäältä pakaroille asti.

synnytyslaulu_logolla2

5. Yksi ääni riittää

Synnytyslaulu ei ole vaikeaa. Ihan vaikka A-vokaalin laulaminen synnytyksen alusta loppuun riittää. Ei siis tarvitse yrittää AOUM:ia tai mitään varsinaisia lauluja, jos se ei tunnu omalta.

Yhdessä synnytyksessä lauloin doulana synnyttäjälle avautumisvaiheessa pariin otteeseen ”aaauuuukkkiiii…”, kun ajattelin, että siinä vaiheessa synnytystä hän saattaisi hyötyä avautumisen muistuttamisesta. Itseasiassa vähän sen jälkeen hän alkoi itsekin laulaa ”auki”-sanaa.

6. Anna oman äänen ja rytmin löytyä

Uskalla antaa äänen tulla missä oletkaan. Synnytyslaulua ei tarvitse häpeillä, edes sairaalassa. Monet synnytyslaulukursseilla olleet ovat kysyneet miten synnytyslauluun suhtaudutaan sairaalassa ja kätilöiden taholta. Pääasiassa kuulemani kokemukset ovat olleet positiivisia. Saat tehdä juuri sitä mikä oloasi helpottaa, joten käytä energiasi siihen ja itsesi voimaannuttamiseen sen sijaan, että murehtisit etukäteen esim. henkilökunnan suhtautumista.

Aivan kuin muukin synnyttäjän luontainen toiminta synnytysaaltojen aikana muuttuu synnytyksen vaiheiden mukaan, niin myös äänenkäyttö muuttuu tuntemusten ja synnytyksen intensiteetin kanssa. Keinot ja rytmit voi muuttua moneenkin kertaan synnytyksen aikana, joten anna oman rytmin löytyä aina jokaiseen vaiheeseen uudelleen jos vanha juttu ei enää toimi. Heti synnytyksen alkuvaiheessa ei siis kannata käyttää kaikkia energioita voimalliseen äänenkäyttöön, vaan aloittaa hellemmin ja kevyemmin ja antaa äänen voimistua synnytyksen mukana.

TUKIHENKILÖ: Jos synnyttäjä haluaa käyttää ääntä, niin ole tukena ja rohkaise siihen. Ääntä voi käyttää missä synnytyksen vaiheessa tahansa. Siitä voi olla apua myös jälkisupistuksiin! Myös sektiossa synnytyslaulu voi helpottaa erityisesti henkisesti. Ääni on tärkeää myös vauvalle, joten syntymän jälkeenkin voi huokailla jotain vokaalia tai vaikka lempibiisiä tai tuttua tuutulaulua.

****

synnytyslaulu_voimaannuttava_synnytys

****

Kaksi ensimmäistä kuvaa on synnytyslaulukurssilta Jyväskylästä, jossa olin kouluttajana. Ne kuvat on ottanut Salla Joutsen.

 

Follow my blog with Bloglovin