Synnytysten keskittämisen seuraukset: Vammalan synnytysosasto

vauva_voimaannuttava_synnytys

Vammalassa syntynyt <3

Muistatteko vielä sen ihanan, pienen ja rauhallisen Vammalan aluesairaalan synnytysyksikön, jonka synnytyshuoneisiin oli juuri tehty isot remontit ja jossa oli sama henkilökunta ns. saleissa ja osastolla, mutta lopetettiin 2013? Haluatteko kuulla mitä sen lopettamisesta seurasi?

Pari vuotta ennen lopettamista (2011) Pirkanmaan sairaanhoitopiiri päätti, että siellä voi turvallisuussyistä synnyttää vain arkisin ja tätä turvallisuus-asiaa oli perusteltu sillä, että paikalla pitäisi olla 24/7 lastenlääkäri paikalla ja täysi leikkaussalivalmius. Käytännössä Vammalassa oli toiminut hyvin takapäivystys, jossa lastenlääkäri tuli kutsuttuna sairaalaan muutaman minuutin matkan päästä. Leikkaussalivalmius siellä aina oli jo lähtökohtaisesti. Rahasyistä päätyivät siihen, että viikonloppuisin ei synnytetä, koska silloin ei ole sitä lastenlääkäriä ja taas arkisin oli.

Voitte arvata kuinka synnytysten määrän kanssa kävi… HUONOSTI. Synnytykset lähtivät laskuun, koska
a) perheille ei kerrottu vaihtoehdosta synnyttää siellä
b) perheet saivat ristiriitaista tietoa koska, ketkä ja miten siellä saa synnyttää
c) naiset kokivat sen epävarmaksi paikaksi synnyttää, koska saattoi joutua siirretyksi kesken synnytyksen Taysiin sen takia, että tiettyyn kellon aikaan perjantaina siellä loppui synnytystenhoito

Aivan älytöntä touhua siis.

Alunperin synnytyksiä oli tarkoitus jatkaa 2016 vuoteen asti Vammalassa, kunnes uusi naisten ja lasten sairaala Taysilla olisi valmistunut. No äkkiähän se kävi ilmi, että se projekti viivästyy jo heti alusta lähtien. Sen lisäksi Taysin synnytysvastaanoton huonoja tiloja on voivoteltu jo vuosikaudet, samoin synnytyssalien puutteita synnytysympäristön suhteen (ei omia suihkuja/vessoja, vain yksi amme, jne.) ja lapsivuodeosaston ruuhkia ja henkilökunnan kiirettä. (Nythän siellä on se potilashotelli, joka on onni niille ketkä sinne pääsee.)

Vammalan synnytysyksikön, yhden suomen vauvamyönteisimmän synnytysyksikön, säilyttämisen puolesta kampanjoi henkilökunta ja kansalaiset. Nimiä kerättiin, puheita pidettiin ja mieltä osoitettiin… vaan eipä auttanut tosiaan sekään. No vuonna 2013 olikin sitten jo Pirkanmaan sairaanhoitopiirillä ”hyvä” syy laittaa synnytysten osalta pillit pussiin turvallisuus- ja taloussyistä. (Kuulkaa ironia ja ärsytys äänessäni 😉 )  Silloin jo varoiteltiin mm. Kätilöliitonkin taholta olla ajamatta pieniä synnytysyksiköitä kiinni, koska silloin automaattisesti aletaan ajamaan muitakin sairaalan toimintoja alas. Muistaakseni silloinen Kätilöliiton puheenjohtaja kuvasi synnytysyksiköiden olevan sairaaloiden sydämiä, jotka pitää sen elossa ja elinvoimaisena. Silloin ei kuunneltu ja tässä tulos:

Tehyn tiedoite: Vammalan sairalaan tilanne erittäin vaikea

”Vammalan sairaalan vaikea tilanne luo epävarmuutta ja rasittaa henkilöstöä. Työnantajan toteuttamat leikkaussalien määrän vähentäminen ja sairaalan lääkäripäivystykseen tehdyt muutokset ovat johtaneet akuuttiin potilasmäärän vähenemiseen. Sairaalassa on siitä syystä jo määrätty ennakoimattomia osastosulkuja, ja jatkuessaan tilanne uhkaa koko sairaalan toimintaedellytyksiä.”

Tässä kohtaa voi siis sanoa, että ”mitäs me sanottiin”! Jos rumasti haluaa sanoa, niin voisi vaikka heittää, että ”mentiin taas perse edellä puuhuun”. Ja kyllä! Minua ärsyttää ihan suunnattomasti tällainen. Mennään raha edellä ja valtapeliä pelaten, eikä kuunnella mitä ruohonjuuri ja asiakkaat sanovat. Perustellaan turvallisuudella perusteettomasti, jotta voidaan keskittää.

Aika kädettömäksi tässä jää, kun on niin monet taistelut nähnyt ja aina sama lopputulos:

SULJETAAN!

Ja perheet siirtyy entistä ruuhkaisempiin ja isompiin yksiköihin. Se siitä turvallisuudesta. Kyllähän me kaikki tiedetään mitä kiire tuo, ei ainakaan turvallisempia synnytyksiä tai tyytyväisempiä vanhempia vauvojensa kanssa.

Taysin uutta nk. naisten- ja lastensairaalaa ei siis vielä ole, eikä ihan heti valmistu. Käyttöönotto ajaksi on tällä hetkellä mainittu tammikuu 2020. Täältä voit lukea lisää. Siihen asti mennään vanhoilla tiloilla ja isolla synnytysvolyymilla.

Jos ei perheet ISONA RINTAMANA NOUSE ja vaadi parempaa, niin mikään ei muutu. Mutta aika monet perheet jättää noteeraamatta. Tekee sen yhden lapsen ja on kiitollisena hattu kourassa jos molemmat selviää hengissä. Haavat nuollaan yksin ja unohdetaan, että ehkä se omakin lapsi joskus synnyttää ja millanenhan mahtaa olla synnytyskulttuuri ja vaihtoehdot silloin.

Tähän paatokseen ja tunnelmaan jätän nyt tämän aiheen ja vinkkaan, että ilmaisissa materiaaleissa on uusi SYNNYTTÄJÄN PERUSTARPEET -juliste (A4) jota saa vapaasti tulostaa ja ladata.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Ottakaa tästä Jorvin synnytyshuoneesta mallia!

Jorvissa on niin hyvä boogie päällä, että pakko jakaa täällä blogissa siitä! :) Kuvan ja varustelulistan julkaisuun kysyin luvan ne Facebookissa Aktiivinen synnytys ry:n keskusteluryhmässä jakaneelta kätilöltä Johannalta. Tuossa alla on siis kuva Jorvin yhdestä synnytyshuoneesta… Aivan ihana!

jorvi_synnytyssali

Jorvissa on tehty paljon töitä niin asiakkaiden viihtyvyyden kuin synnytysten hoidon suhteen. Muutos on hidasta, mutta kylläpä ainakin tuo huone on kaiken sen työn arvoinen. Kauniita ja toimivia fysiologista synnytystä tukevia synnytyshuoneita on varmasti muissakin synnytyssairaaloissa, mutta tiedän, että todella monessa sairaalassa ei ole! Olen usein tuskaillut tätä synnytyshuone ja -ympäristöasiaa ja välillä kypsytellyt Bebesin Päivin ideaa ”synnytyshuoneen make over”-tyylisestä muodonmuutostempauksesta, mutta on upea nähdä kuinka sairaalan sisällä saadaan muutosta aikaan!

Synnytysympäristö ei ole vähäpätöinen asia. Aika harva synnyttäjä tulee sairaalaan synnytyksen ollessa niin pitkällä etteikö synnytysympäristöön kiinnittäisi huomiota. Ympäristön muutos vaikuttaa usein muutenkin synnytyksen kulkuun (hidastavasti) ja jos ympäristö sairaalan hajuinen on vielä ankea, niin vaikutus on todennäköinen. Siinä vaiheessa kun synnytys on jo niin pitkällä, että on jo täysin uppoutunut omaan synnytyskuplaan, ei ympäristöllä ole niin suurta henkistä merkitystä kuin alkuvaiheessa.

Alkuvaiheessa synnytystä suurin työ on henkisellä puolella ja vaihe on tavalla tai toisella odottelua, voi ympäristöllä olla suurikin vaikutus. On tärkeää, että ympäristö tukee, inspiroi ja kannustaa aktiivisuuteen ja synnytyksen fysiologian tukemiseen. Ponnistusvaiheessa ympäristön merkitys korostuu ponnistusasentoihin liittyen… Kuinka helppo eri asentoja on kokeilla ja vaihtaa, onko kaikki siinä valmiiksi lähellä jne. Tuolla Jorvissa on synnyttäjillä käytössä renkaita, ammeita, puolapuita, airjogaliinoja, palloja, pähkinäpalloja, mattoja, säkkipalloja ja tuoleja, tensejä, musiikkikaiuttimia… Renkaat ja puolapuut on lahjoittanut Suomen voimistelutuote, verhot Vallila Interior ja raheja, säkkipalloja ja säilytyslaatikoita AVARoom.

Ihanaa nähdä, että sairaalassa ollaan valmiita panostamaan asiakkaisiin ja heidän synnytyskokemukseensa. Muutenkin olen kuullut paljon hyvää Jorvista ja heidän tavasta hoitaa synnytyksiä! Nyt ei muuta kuin hyvä boogie jatkumaan muihin sairaaloihin. Tekosyyt voi jättää sanomatta, synnyttäjät, doulat ja kätilötkin kyllä tietävät mikä se on se todellisuus juuri siinä sairaalassa. Tämä on tahtoasia, joten olkoon tämä bloggaus ikäänkuin haaste muille synnäreille ideoimaan kauniita, aktiivisuutta tukevia huoneita ja ISO KIITOS Jorvin kätilöille ja esimiehille! <3

 

 

Ajatuksia Heikin synnytyksestä

Maria Hintikka Live -ohjelmassa Heikki synnytti kotisynnytyskätilön, vaimonsa ja tukihenkilöiden tuella. Vähän etukäteen jännitin, että millanen synnytys-jakso siihen ohjelmaan on suunniteltu, mutta Yle Areenasta illalla katsomani pätkä oli hyvä! Myöhemmin katsoin koko ohjelman uudelleen. Aihe, yllätys yllätys, on niin puhutteleva, että pakkohan siihen oli näin blogitekstilläkin tarttua. :)

Ohjelman vakio”vieras” Jenny Lehtinen sanoi ohjelmassa, että eihän kukaan maratonillekaan mene valmistautumatta ja synnytyksestä, että ”Matkalla on väliä”. Olen samaa mieltä! Vaikka synnytys onkin vain yksi osa naisen elämää, niin on se kuitenkin sen verran merkittävä kokemus, että ei ole yhdentekevää millainen se on. Ei riitä, että äiti ja vauva selviää hengissä tai terveinä. Tai no… riittää jossain kehitysmaassa tai sota-alueella, jossa oikeasti on usein kyse elämästä ja kuolemasta. Valta-osassa maailman maista ei kuitenkaan ole niin. Synnytys vaikuttaa naiseen monin eri tavoin ja huono/traumaattinen synnytys voi tulla hyvinkin kalliiksi loppupeleissä. :/

Heikin kommentit synnyttämiseen liittyen oli todella oivaltavia ja Heikistä huokui kivasti sellanen positiivinen ja luottavainen asenne. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä vaikka kolme erilaista miestä synnyttämässä tuolla samalla laitteella ja nähdä kuinka eri tavoin he synnyttäisi. Niinkuin naisetkin niin varmasti miehetkin synnyttää ja suhtautuu esim. kipuun omalla tavallaan.

 

Synnytykseen valmistautuminen

Minusta oli hieno huomata kuinka selvästi tuli kaikesta ilmi se kuinka merkityksellistä synnytykseen valmistautuminen on! Minusta sen arvoa aliarvioidaan koko ajan! Neuvoloiden valmennus nykyisellä tyylillään ei riitä. On oltava itse aktiivinen raskausaikana! Ottaa selvää synnytyksen normaalista fysiologiasta ja lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista. Vaikka lähtökohtaisesti haluaisikin ottaa puudutteita, niin kyllä niitä lääkkeettömiä keinojakin tarvitsee.

Sen lisäksi raskausaikana on tutustuttava muutamiin tärkeisiin ”työkaluihin”, koska synnytyksessä niiden opetteleminen tai opettaminen on myöhäistä. Toki jotain pientä voi siinä synnyttäjälle ensimmäistä kertaa ohjata, mutta se ei auta niin hyvin kuin sillon kun sitä on jo raskausaikana itselleen työstänyt. Esim. hengitysjutut, lantionpohjan rentouttaminen ja synnytyslaulu. Väittäisin, että mielikuvien tuoma apu on hyvin vähäinen jos sitä ei ole jo raskauaikana ajatellut ja itselleen ”mieleen ajanut”.

Ohjelman loppupuolella Marja sanoi somessa naisten huutelevan, että ”kuka nainen saa tollasta huomiota kuin Heikki?”. Julkisella puolella äitiyshuollossa ja synnytysairaalassa ei varmaan kukaan! Eikä tässä suomalaisessa kulttuurissa ole naisten keskinäistä hoivaamis- tai muuta kulttuuria nimeksikään. Niin se vaan valitettavasti on, että jos ei palkkaa itselleen ammattidoulaa tai yksityistä kätilöä ja ole ihan huippua ystäväpiiriä jotka esim. järjestää Mother blessing-juhlat, niin ei tuollaista huomiota saa.

MHL-ohjelman tekemiseen liittyi myös raskauteen ja synnyttämiseen liittyvä kysely, johon vastasi yhteensä yli 2000 naista. Pieni kooste muutamista kysymyksista löytyy täältä. Tuon lisäksi pahoinvoinnista ja synnytyksistä oli omat artikkelit.

Kysymykseen ”mikä synnytyskulttuurissa ärsyttää?”,  oli 37% vastannut LUOMUHIHHULOINTI, 29% luonnollisen tapahtuman medikalisointi ja 17% synnytyksen glorifointi. Toisten voimatarinat ärsytti 8% vastaajista. Voi itku sentään! Olisi mielenkiintoista tietää miksi luomuhihhulointi, synnytyksen glorifointi tai toisten voimatarinat ärsyttää!?!

 

Luomuhihhulointi

Luomuhihhulointi sana on kyllä aika plääh. Mitähän sillä edes oikeasti tarkoitetaan? Monet ajattelee, että sillä tarkoitetaan kaiken vastustamista. Itse taas näkisin, että sillä voisi tarkoittaa synnytyksen normaalin fysiologian tukemista muun muassa omalla aktiivisuudella (henkinen ja fyysinen) ja tarpeettomien toimenpiteiden ja lääkkeiden välttämisellä. Itse henk.koht. ihan suorin selin voin sanoa olevani synnytysten (ja monen muunkin asian) suhteen ”luomuhihhuloija”.

Olen luomuhihhulointisynnyttämisen puolesta puhuja monestakin syystä… suurin syy on se, että se on vauvan ja äidin parhaaksi. Niin karulta kuin se saattaa jonkun korvaan kuulostaakin, niin se vain on. Ja nyt… ettei tule mitään hässäkkää tuosta kommentista, niin avaan tuota vähän lisää. Normaalin fysiologian tukeminen ja turhan puuttumisen välttäminen on tutkitusti hyväksi niin matalan riskin kuin korkean riskin synnyttäjille ja heidän vauvoilleen. (Tästä voi lukea vaikka kirjasta Optimal care in childbirth, joka löytyy kirjalistalta.) Usein väitetään, että luomuhihhuloijat kieltäytyy kaikesta ja riskeeraa vauvansa ja itsensä. En ole samaa mieltä. Ns. luomuhihhuloijat 99%:sti (oma käsitys, ei mikään tutkittu prosentti :) ) pyrkivät nimenomaan lisäämään vauvan ja omaa hyvinvointia omilla valinnoillaan.

Luomuhihhulointi ei ole yhtäkuin kärsimystä tai kaiken välttämistä ”no matter what”. Ei! Tottakai saa ja halutaan ottaa ja saada sellaista apua synnytyksessä kuin on tarpeen. Usein saatetaan vain olla eri mieltä siitä mikä on todella tarpeen. Tutkitun tiedon ja vuosien kokemustiedon yhdistäminen ja käytäntöjen muuttaminen on vaan todella hidasta. Usein siinä on vielä mukana (myös hoitohenkilökunnalla) omat asenteet ja käsitykset sekä suurimpana, pelot. Pitää myös muistaa, että turvallisuuden tunne on äärimmäisen tärkeä synnytyksen edistymisen/sujumisen kannalta. Turvallisuuden tunne taas tulee naisilla eri asioista. Tämä asia on tärkeä ymmärtää ja hyväksyä.

Luomuhihhulointi ei myöskään ole synnyttämistä kärsien! Tottakai synnytystuntemuksia helpotetaan. Keinot vaan on erit. Ja tottakai  voi, saa ja pitääkin ottaa lääkkeellistä apua tarpeen vaatiessa. Kärsimystä voi kuitenkin olla ilman kipuakin, joten ei voi vetää mutkia suoriksi tässäkään asiassa. Luomuhihhulointi ei siis lähtökohtaisesti ole synnytystä hampaat irvessä silläkin uhalla ”luomusti”, että kokemus onkin traumaattinen.

Luomuhihhulointi ja synnytyksen glorifointi kulkee puheissa usein käsikädessä. Olen sitä mieltä, että ei synnytystapa (luomu/ei-luomu – alatie/sektio) ole siinä mielessä oleellinen juttu naiseuden tai äitiyden kannalta, että joku olisi toista huonompi. Tai jos tavoittelee luomuhihhulointi synnytyskokemusta ja lopputulos onkin toimenpidekeskeinen alatiesynnytys kaikilla lääkkeillä, niin mitä sitten! Tarkoitan sitä, että niillä kalusteilla ei ole mitään väliä jos kodissa on muuten ihana ja kotoisa olla. Toki jos kokemus on ollut huono tai siihen pettynyt niin tokihan sillä silloin on väliä. Se on ymmärrettävää ja täysin sallittua. Jos synnytys on erilaisesta tavoitteesta huolimatta ollut hyvä ja tyydyttävä kokemus, niin mitä sitä sitten arvostelemaan/moittimaan/lällättämään. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?!

Kokemuksella ja synnytyksen tapahtumilla on merkitystä, mutta ei synnytyksiä voi arvottaa keskenään.

mietelause_synnytys

Synnytyksen glorifointi

Ymmärrän hyvin, että synnytyksen glorifointi ärsyttää niitä jotka eivät ole sitä sillä tavalla kokeneet. Enkä usko, että esim. orgastisen tai voimaannuttavan synnytyksen kokeneet ärsyyntyisivät siitä, että synnytystä ”glorifoidaan” tai jaetaan voimatarinoita. Onhan se toisaalta niin, että ei synnyttämisessä ole mitään ihmeellistä. Se on luonnollinen juttu ja naiset osaavat sen kunhan saavat siihen tietoa ja tukea. Luin juuri jostain kirjasta (harmi kun en muista mistä), että nykypäivänä naiset tarvitsee tietoa, valmentautumista ym., koska synnytykset eivät ole luonnollinen osa elämää niin kuin joskus ennen vanhaan. Sitä tarvitaan myös siksi, että naisten kehollisuus ym. ei ole niin vahvaa kuin ennen.

Toisaalta taas onhan synnytys ihan mielettömän upea asia ja kokemus! Eihän sellaista toista samanlaista elämän muutoskohtaa, kehollista tapahtumaa ja hormonien myrskyä ole tässä ihmiselämässä. Synnytys on mahdollisuus niin moneen. Se ei ole vain kliininen, fysiologinen tapahtuma. Toki sen voi ja minun puolesta saakin ajatella niin, mutta harmillisen paljon potentiaalia menee hukkaan.

Pam Englandin kirjoittamassa Birthing form within -kirjassa Suzanne Talls sanoo, että ”Synnytys on kovaa työtä, se sattuu paljon, ja sinä pystyt siihen!” Niinhän se on. Toki se voi olla paljon muutakin… mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan pääsääntöisesti juuri noin. 😀 Tosin en voi olla sanomatta, että synnytystuntemusten kokemus voi olla kivuton, että ei niitä kuvailisi kivuksi vaikka intensiivisiä ovatkin. Suurin osa kuitenkin kokee, että synnytys sattuu paljon. Itselläni on kokemusta neljästä erilaisesta synnytyksestä, joista yksi oli ”passiivinen sänkysynnytys”, jossa ensisynnyttäjälle tyypilliseen tapaan jämähdin sänkyyn ja ilman doulan tai kätilön läsnä oloa ja tukea, päädyin ottamaan kaikki mahdolliset. Siinä synnytyksessä tuntemukset oli todellakin kipua isolla K:lla. Silti pystyin siihen ja kokemuskin oli kaikesta huolimatta ihan hyvä.

Toinen synnytys oli täysin erilainen (erilaista siinä oli myös vauvan tarjonta ja doulan läsnäolo) ja kokemusta tuntemuksista en sanoisi kivuksi. Eikä tuntemukset missään vaiheessa mennyt niin yli, että olisi ollut haastavaa tai olisin halunnut ne pois tai luovuttaa. Kolmas synnytys oli tuntemuksiltaan taas erilainen, erityisesti loppuvaiheessa kun olin ollut pitkään ammeessa enkä käynyt pissalla, joten täysinäinen rakko teki haastetta tuntemuksiinkin. Silti sanoisin, että muutamia haastavampia supistuksia lukuunottamatta synnytys ei sattunut TODELLA PALJON kun vasta siinä vaiheessa, kun kätilö siirsi ”lippaa” vauvan pään edestä pois. (Tässä kohtaa täytyy sanoa, että sitä ei tehty väkisin ja olisin saanut koska vain lopettaa. Kätilö oli todella huomaavainen ja kysyi usein, että mitä tehdään – jatketaanko vai ei.)

Neljäs synnytys oli alkuun tuntemusten suhteen aika helppo ja supistukset tuli hitaasti. Loppu olikin yhtä rytäkkää ja sattui paljon. Nautinto ja orgastinen olo oli kaukana, mutta ei silti sattunut niin paljon ettenkö pärjännyt. Se ei myöskään mennyt siihen pisteeseen, että olisin toivonut sektiota jos joku vaan olisi ehdottanut, niinkuin ekassa synnytyksessä.

Missään noista kolmesta lääkkeettömästä (ei puudutteita tai oksitosiinia) synnytyksestä en kokenut kärsimystä. Mikä minusta on siis oleellisempaa synnytyskokemuksessa kuin se, että mitä on käytetty tai on tapahtunut.

Marja Hintikka Live -ohjelmassa Heikki sanoi, että eniten pelotti ensimmäiset supistukset kun ei tiennyt millaisia ne sitten ovat. Naisilla on siinä mielessä eri tilanne, että yleensä kaikilla tulee harjoitussupistuksia raskausaikana ja niistä saa vähän vihiä siitä mitä tuleman pitää. Kuitenkin koen, että Heikin sanoissa oli perää. Myös siinä, kun hän sanoi, että ”Vaikka kipu oli lopussa todella kovaa, olin päässyt jo henkisesti sen yläpuolelle ja tiesin, etten voi epäonnistua.” Tuohon loppuun vaihtaisin enemmin, että ”…ja tiesin, että pystyn tähän”.

Epäonnistuminen on voimakas sana synnyttämiseen liittyen. Synnytyksessä ei voi epäonnistua. Tähän Heikin kommenttiin liittyen huomioitava tietysti se, että Heikille tämä oli myös haaste päihittää muut laitetta kokeilleet miehet, ja se, että oli tiedossa, että oikeasti on viimeisessä vaiheessa synnytystä. Naisethan ei tiedä missä vaiheessa tarkalleen ollaan tai kauanko vielä jatkuu. Synnytyksetkin edistyvät niin yksilöllisesti, ettei voi ennustaa täysin.

Epäonnistumiseen liittyen monet naiset saattavat kokea paineita synnyttää tietyllä tavalla suhteessa muihin naisiin tai vaikka suvun naisiin tai omiin ystäviin ja epäonnistumisen tunne saattaa olla valtava, jos ei niitä omia odotuksia täytä. Synnytys ei ole kilpailu. Jokainen synnytys on erilainen kaikin puolin ja kokemukseen vaikuttaa hurjan moni asia. Kyllä naiset tekee aina parhaansa mitä siinä tilanteessa pystyy. Jos esim. synnyttäessä ei pystykään rentoutumaan vaikka on sitä etukäteen harjoitellut, niin ei se ole epäonnistumista tai merkki ”huonosta synnyttäjästä”.

 

Muita vastauksia MHL-kyselyssä

Vastaajista 65% oli sitä mieltä, että kotisynnytyksiä ei pitäisi ottaa osaksi julkista terveydenhoitoa. Ensimmäisenä tuosta nousee kaksi ajatusta:
1. Voi kuinka paljon Suomessa onkaan vielä tekemistä sen eteen, että ymmärretään kotisynnytyksen olevan turvallinen vaihtoehto.
2. Harmi, ettei ymmärretä sitä, että ei ole itseltä pois mahdollisuuden antaminen niille jotka sitä haluaa.

Minusta aika yllättävää, että jopa 15% vastaajista koki raskauspahoinvoinnin niin infernaaliseksi, että ei halua lisää lapsia. Tässä muutama vinkki pahoinvointiin:

-Ruokavalio: proteiinipitoista ruokaa (-> kanamunia, juustoa, kanaa, lihaa), B-vitamiineja! (-> papuja, manteleita, parsakaalia), pieniä määriä minttua ja inkivääriä, syö pieniä annoksia usein, vihermehut!
– Frantsila: Minttumelodia yrittitee (lyhyt kuuri)
– Inkiväärin ja piparmintun eteerinen öljy höyryhengitykseen tai laimennettuna 1tippa/1rkl kasviöljyä ranteiden sisäuolelle
– Mohdoh oranssi Travel -vaha (puristele 5-10min/pv)
– Earth Mama Angel Baby – Happy mama spray
– Akupainanta /akupunktio
– Seaband ranneke
– Vyöhyketerapia
– Osteopatia

 

Kyselyn kommentit

Kyselyn kommenttiosiosta oli kerätty kommentteja ja tehty niistä artikkeli. Mielenkiintoista niissä oli se, että niistä voisi kerätä vinkit neuvolan valmennuksia pitäville terveydenhoitajille ja kätilöille. Tässä sieltä muutama:

Ennen esikoisen syntymää, olisin halunnut tietää, että kätilöt eivät ehdi olla synnytyssalissa synnyttäjää ja puolisoa tukemassa.

Missään ei kerrottu etukäteen jälkikivuista! Koin tulleeni huijatuksi!

Ekan synnytyksen kohdalla olisin halunnut tietää, että valmistautuminen kannattaa. On todella voimauttavaa, kun tietää mitä tapahtuu ja miksi ja miten minä voin aivan itse oloani lievittää.

Kahden tunnin luento ei ole minusta millään tapaa riittävä synnytysvalmennus. Siinä päästään vain sohaisemaan pintaa sieltä täältä. Mikä sitten on oleellista välittää ”valmennuksessa” oleville siinä vähäisessä ajassa onkin hyvä kysymys. Itse näkisin, että tärkeintä olisi
1. Kertoa lyhyesti normaalista synnytyksen fysiologiasta ja synnytyksen kulusta
2. Pohtia yhdessä mikä kaikki vaikuttaa synnytyskokemukseen ja miten siihen voi itse vaikuttaa
3. Antaa vinkkejä synnytystuntemuksiin suhtautumiseen ja kivunlievitykseen
4. Kertoa, näyttää ja antaa kirjallisena tietoa: mistä löytää lisää tietoa eri asioista
5. Tärkein: ROHKAISTA JA KANNUSTAA! Synnytys voi olla hyvä ja upea kokemus!

Koska kahdessa tai edes neljässä tunnissa ei millään ehdi käydä kaikkea tarpeellista, koska tarpeetkin vaihtelee perheiden välillä, niin tärkeää on kertoa konkreettisesti mistä löytää lisää tietoa! Lopulta kuitenkin raskaana olevan naisen ja hänen mahdollisen puolison oma aktiivisuus on se oleellisin! Kukaan muu ei voi tietää mitä tietoa juuri hän tarvitsee. Tietoa on monenlaista: luettavaa (kirjat, lehdet, nettisivut, ym.), katsottavaa (videot nettisivuilla ja Youtubessa, elokuvat ja dokumentit…), kuunneltavaa (cd:t), jne. Mitään harjoituksiakaan ei voi tehdä synnyttäjän puolesta. Aktiivisuus on tärkeää ja on tärkeää saada siihen tukea. Tässä aktiivisuuteen tukemisessa ja tiedon äärelle ohjaamisessa neuvola on paalupaikalla. Harmi vaan, että naisten kertoman mukaan se ei kovin hyvin toteudu.

PS. On muuten eri asia huutaako vai käyttääkö ääntä hallitusti. (Tämä siis liittyy artikkelin ekaan lauseeseen: ”Älä huuda, vaan keskitä energia ponnistamiseen!”)

Muut materiaalit ja linkit

Ohjelmaan liittyvää materiaalia on  muutakin Ylen sivuilla. Tässä yksi linkki, jossa Jenna neuvoo kuinka orgastinen synnytys on mahdollinen. :)

Varsinainen ohjelma on katsottavissa tästä linkistä: http://areena.yle.fi/1-2752255
ja synnytyksen loppu on tämän linkin takana.

Kätilöntyössä Suomen synnytyskulttuuri näkyy konkreettisesti

Helsingin Sanomissa oli tänään lehtijuttu kätilön työstä. Järkytyin kun näin millä otsikolla ja kuvalla se on julkaistu esim. internetissä. Eilisestä lähtien olen seuraillut parissa FB-ryhmässä artikkelista noussutta keskustelua ja monien kanssa olen saamaa mieltä… esimerkiksi siinä, että toivon ettei yksikään esikoista odottava lukisi sitä.

Artikkeli oli joo ihan realistinen kuvaus kätilön työstä ja työvuoroista, mutta hyvin kylmä, kipuun keskittynyt ja medikalisoitunut versio. Toimittaja oli minusta kirjoittanut sen periaatteessa ihan ok:sti, jos olisi ollut kyse ihan jostain muusta työstä tai ammatista kuin hoitoalan työstä johon kuuluu oleellisina kaikkea muuta kuin tietokone, välineet ja tilastot. Kätilön työn upeudet jäi uupumaan tekstistä oikeastaan kokonaan.

En kritisoi lehtijutussa olleita kätilöitä. En tunne heitä, eikä tuon artikkelin perusteella voi vetää johtopäätöksiä heidän työskentelystä tms. Harmittelen eniten sitä, että tuolla tunnelmalla ja näkökulmalla kirjoitettu artikkeli saa niin paljon palstatilaa ja näkyvyyttä. :/ Saman artikkelin olisi voinut kirjoittaa niin eri tavalla! Toisaalta harmitusta nostaa se, että se oli ihan totta… kaikki se arkisuus, kiire, kliinisyys ja toimenpiteet. Kaikki ne on läsnä tämän hetken synnytyskulttuurissa.

Miten kätilö voi olla jatkuvasti läsnä jos hänen vastuullaan on jopa neljä synnyttäjää yhtä aikaa?

Pääkaupunkiseudun synnäreillä on alkamassa projekti jossa ajetaan ajatusta: ”kotisynnytys sairaalassa”. Sen toteutumiseen käytännössä on ihan julmetun pitkä matka. Saati, että koko muu Suomi seuraisi perässä. Jo nyt kätilöillä olisi käytettävissä paljon esim. fysiologista synnytystä tukevia keinoja, mutta ei niitä juurikaan käytetä. Kotisynnytys sairaalassa vaatii kätilöiltä paljon muutosta asenteessa todelliseen äitilähtöisyyteen, hands off -meininkiin, naisen kykyyn luottamista, naiseen ja häneen perheenseen ”rakastumista”, ym. Tämä nykyinen systeemi ei vain taivu siihen. Kuinka kätilö voi hullaantua perheeseen, jota ei tunne entuudestaan? Miten kätilö voi olla jatkuvasti läsnä jos hänen vastuullaan on jopa neljä synnyttäjää yhtä aikaa? Mietin myös, että onko kätilöt edes valmiita? Miten voi toteuttaa sairaalassa ajatusta ”kotisynnytys sairaalassa” jos ei edes ole hajuakaan siitä millasia kotisynnytykset ovat ja miten kätilön rooli ja toiminta niissä eroaa sairaalassa toimimiseen?

mammy-331712_1280

Artikkelissa sanottiin, että joka viides synnytys käynnistetään. Se on ihan pirun paljon! Tilastoissa olisi monessa muussakin kohtaa parantamisen varaa.  Taysissa on ollut Mariski-ohjelma käytössä jo jonkin aikaa ja nyt ollaan HUS:n alueelle tekemässä Noriski-käytänteitä. Tämä on hyvä suunta! Valtakunnallisesti kattavat ohjeet olisi vielä parempi. Olisi mielenkiintoista nähdä pystyykö tilastoissa huomaamaan eroa esim. Mariskin käyttöön oton jälkeen. En voi olla sanomatta, että tämä Suomen synnytyskulttuurin näkökulma tulee esille noissa ohjeiden nimissäkin… -RISKI! Synnytys ei ole lähtökohtaisesti RISKI… mutta ei näköjään Suomessa. 😉

Jotkut HS:n artikkeliin nostetut kommentit nosti päässäni hälytyksen ”älä sano noin, vaan ennemmin näin!”. On pieni, mutta merkittävä ero sillä mitä ja millä tavalla sanoo. Esim. ”ei ole mitään hätää” on tunnetusti huono valinta, koska hätä-sana tuo negatiivisen merkityksen siihen. Sen sijaan voi sanoa paljon kaikkea muuta.. vaikka ”kaikki on hyvin”, ”menee hienosti”, jne.   Usein voi olla vaikea tunnistaa kuinka itse asiakkaille puhuu ja joskus voi olla vaikea keksiä tilalle joku muu tapa sanoa. Vaikka tämä voi tuntua vähäpätöiseltä asialta, niin ei se ole. Sanoilla voi olla todella suuri merkitys erityisesti siihen nostaako se naista vai herättääkö se huolta, epäilyksen omaan jaksamiseen/kykyihin/ym. tai kuilua yhteistyöhön.

Erityisesti yksi kohta artikkelissa erottui joukosta:
”Synnyttäjät ovat muuttuneet vaativiksi. Moni valmistautuu synnytykseen kuin lukisi tenttiin: googlaa, tekee muistiinpanoja ja kokoaa sopivia soittolistoja. Kun tällaiset naiset tulevat sairaalaan, he ajattelevat tietävänsä paljon.” (Lainaus on siitä HS:n artikkelista)

Mietin, että kenen päästä tämä kappale oikein tuli? Synnytykseen valmistautuminen on todella tärkeää ja merkityksellistä monin eri tavoin. Se auttaa saamaan toivomansa synnytyskokemuksen, helpottaa osallistumista päätöksen tekoon synnytyshetkellä, jne. Jokainen valmistautuu omalla tavallaan ja niin kuin kätilö Anu Lampinen hienosti viikko sitten Aktiivinen synnytys ry:n seminaarissa sanoi: ”Nainen määrittelee sen miten haluaa valmistautua synnytykseen!”. Jokainen nainen ja perhe on erilainen ja myös synnytykseen liittyvät toiveet ja tavoitteet on erilaisia. Niitä pitää kunnioittaa! Jokainen nainen on kehonsa ja elämänsä asiantuntija. Se on kaiken lähtökohta ja luulis kätilöiden ymmärtävän sen.

Toisaalta ymmärrän mitä tuolla kommentilla on ehkä yritetty sanoa. Kun tietoa ei ole tarpeeksi saattaa sekoittaa asiat tai ei ymmärrä miten toiveet liittyvät toisiinsa. Luulen sen olevan yksi syy siihen, että jotkut ammattilaiset haluavat synnytyssuunnitelmat tehtäväksi vain ammattilaisten kanssa. Esim. eräs äiti mietti kannattaako ottaa synnytyksen jälkeen ”se rokote”, kun hänellä on Rh- ja vauvalla Rh+. Kyseessähän ei ole rokote, vaan anti-D-immunoglobuliini pistos, jonka tarkoituksena on suojata äitiä vauvan punasoluilta, joita tavallisesta synnytyksen aikana äitiin siirtyy. Immunoglobuliinin avulla turvataan seuraavat mahdolliset raskaudet. Lisätietoja voi lukea helposti tästä ja teoreettisemmin tästä.

On tärkeää, että raskaana olevalla naisella on rinnallaan ammattilaisia joilta he voivat kysyä näitä kaikkia asioita ja saada luotettavaa tietoa päätöstensa ja toiveidensa tueksi! Joskus voi käydä niin, että nainen ei ole ymmärtänyt tarkkaan, että mitä toivoo. Uskon vahvasti, että se on ennemmin poikkeus kuin sääntö.

Mietinpähän tässä myös, että mitä vaihtoehtoja naisille jää kuin googlata ja tehdä muistiinpanoja, kun valtaosa synnytysvalmennuksista ei vastaa naisten ja perheiden tarpeita!  Oikeasti. Uskallan väittää naisilta kuulemani palautteen perusteella, että suurimmassa osassa julkisen sektorin valmennuksista on suuria puutteita. Se on todella surullista ja siihen pitäisi saada pikimmiten muutos! Yksityisten tarjoamista synnytysvalmennuksista kannattaisi ottaa mallia ja jatkaa kehittämistä siitä eteenpäin. Peloteluluennot vanhanaikaisilla materiaaleilla eivät auta ketään! Monet kätilöt valittavat sitä, kun naiset tulevat valmistautumattomina synnyttämään. Miksi sitten heitä mollataan jos yrittävät? Miksi kätilöt eivät valmenna paremmin itse? Esim. Kätilöthän niitä tutustumiskäyntejä sairaaloissa ohjaa ja varmasti ovat olleet tekemässä niitä sairaaloiden nettivalmennuksia. Jos ne on sairaalakätilöiden ainoat vaikuttamiskanavat, niin miksi ne on sellaiset kuin ne ovat?

Yksi asia mikä suorastaan ärsyttää on se, että puhutaan synnyttämisestä ilman kivunlievitystä. Artikkelissakin oli tällainen lause: ””Ei pidä pettyä, jos ei pärjääkään ilman kivunlievitystä”, Sanna Palmu sanoo. ”Yhtään kirkkaampaa kruunua ei saa, jos synnyttää ilman kivunlievitystä.”” On täysin eri asia synnyttää OIKEASTI ILMAN KIVUNLIEVITYSTÄ, mikä todennäköisesti on kärsimystä oman onnensa nojassa, kuin synnyttää lääkkeettömien kivunlievitys menetelmien kera (joita on todella paljon erilaisia ja hyvin tehokkaitakin) tai lääkkeellisten kivunlievitys menetelmien kanssa. Synnytystuntemuksia voi lievittää todella monella tapaa, eikä todellakaan kaikki lääkkeettömät ole jotenkin tehottomia ja sopivia vain avautumisvaiheen alkuun. Kyllä niistäkin löytyy niitä, joissa on”jytyä”!

Mitä tulee noin muuten tuohon Palmun kommenttiin, niin olen samaa mieltä. Oleellisinta ei ole synnytystapa tai se onko käyttänyt lääkkeellistä kivunlievitystä vai ei. Tärkeämpää on se kokemus, joka naiselle jää kehoon, mieleen ja sydämeen. Toki synnytystavalla ja kivunlievitystavoilla on merkitystä ja vaikutusta, mutta kannattaa olla myötätuntoinen ja armollinen itseään kohtaan. <3

Oleellisinta ei ole synnytystapa tai se onko käyttänyt lääkkeellistä kivunlievitystä vai ei. Tärkeämpää on se kokemus, joka naiselle jää kehoon, mieleen ja sydämeen.

Vielä yksi asia, joka ei suoranaisesti liity HS:n artikkeliin vaan enemmänkin kätilöyteen… Olen pohtinut, että mitä oikeastaan tarkoittaa lause ”Olen luomukätilö”. Tiedän, että synnäreillä on luomumpia kätilöitä ja ei niin luomuja. Tiedän, että kätilöillä on käsitys omista kollegoistaan ja siitä onko joku luomukätilö vai ei. Tiedän myös, että se luomukätilöys voi olla hyvin erilaista kätilöiden kesken. Mitkä on luomukätilön merkkejä? Kriteerejä? Mikä tekee kätilöstä luomun? Kuinka luomusti kätilö oikeasti voi toimia sairaalaympäristössä?

Kätilön työ on todella itsenäistä. Työpariksi tulee toinen kätilö vasta, kun vauva on syntymässä. Kuinka hyvin sen perusteella voi vetää johtopäätöksiä siitä miten kollega toimii ja millaisia työtapoja käyttää oikeasti? Minkä verran kahvihuonekeskustelut vaikuttavat siihen käsityksen muodostumiseen?

Synnytyskulttuurin muutokseen tarvitaan tietoa, halua ja uskallusta kaikilla rakenteiden tasoilla. Sitä ei tapahdu, jos ei nähdä mitään tarvetta muutokselle. Nyt olisi aika nähdä. Meillä on Suomessa moni asia hyvin, mutta myös moni asia kehittämisen ja edistämisen tarpeessa. Maailmanlaajuinen suunta on aina vain medikalisoidumpaan ja keskitetympään suuntaan. Suomessa esim. kätilöiden määrä ei kasva suhteessa synnyttäjien määrään. Kätilöitä tulee jäämään entistä enemmän työttömiksi tai joutuvat menemään sairaanhoitajan hommiin. Haluaako perheet edelleen sitä, että kätilö vain poikkeaa välillä käymässä synnytyksen aikana? Tai että imetysohjaukseen on vain se lyhyt hetkinen? Vaatikaa parempaa.

Toivon, että synnytyskulttuurin kehittämisessä päästäisiin eri tasoilla eteenpäin!

Ei riitä, että naisia valmennetaan synnytyksiin, vaan myös  rakenteissa pitää tapahtua muutosta.
Ei riitä, että kätilöopiskelijoita koulutetaan ja ohjataan fysiologisen synnytyksen asioihin ja perhelähtöisyyteen, vaan työyhteisöjen ja kollegojen pitää myös olla valmiita kehitykseen.
Ei riitä, että yhdistykset edistävät synnytyskulttuurin muutosta, vaan sitä on tapahduttava monella eri tasolla.
Ei riitä, että kätilöt ja terveydenhoitajat kehittää ja edistää, vaan lääkäreiden pitää alkaa ymmärtämään paremmin fysiologiaa, sen tukemista ja vahvistavaa kohtaamista.
Ei riitä, että perheet ja ammattilaiset ahkeroi muutoksen eteen, vaan yhteiskunnan täytyy osallistua myös (mahdollistamalla vaihtoehtoja, riittävät resurssit, jne.).

Raskaana oleminen on ihmeellistä aikaa naisen elämässä. Ei toki aina, mutta myötätuntoisella tuella ja tarpeisiin vastaamisella varmasti monelle! Synnytys on ihana asia ja mahdollisuus aivan uudenlaisen vahvuuden ja naiseuden voiman löytämiseen itsessä. Vastasyntyneet ovat pieniä ihmeitä viisaine silmineen ja vanhemmuus taas antaa mahdollisuuden oppia uusia asioita elämästä ja itsestä ihmisenä.

Vaikka äitiys, synnytys, raskaus, vanhemmuus, isyys, ym. on vain yksi osa elämää, niin ovat ne silti niin suuria asioita, että ihmisten voimaannuttaminen niiden suhteen ei koskaan mene hukkaan. Äitiyshuollossa vahvistava kohtaaminen ja normaalin fysiologian tukeminen ihan kaikilla synnyttäjillä on merkityksellistä.

Ihanaa sunnuntaita kaikille! <3

PS. Vielä tänään ja huomenna on aikaa ostaa ammattilaiskäyttöön tarkoitettuja Voimaannuttava synnytys -kortteja edullisempaan ennakkotilaushintaan 31e/pakka. (Ei toimituskuluja.)

6 vinkkiä äänenkäyttöön synnytyksessä

1. Pidä suu ja leuka rentona

Suu/huulet on hermoyhteydessä kohdunsuulle, jolloin suun alueen rentous pitää myös kohdun suuta rentona. Vastaavasti jos suu ja leuat ovat kireät ja puree hampaita yhteen, niin silloin lantionpohja ja kohdunsuukin on tiukempana. Päästä siis suu  ja huulet rennoiksi ja anna myös kohdun suun avautua vauvalle.

TUKIHENKILÖ: Voit välillä muistuttaa suuta ja leukalihaksia rentoutumisesta sivelemällä poskia rennoksi ylhäältä alas päin.

synnytyslaulu_logolla

2. Aloita huokailemalla

Rauhallinen, pieni huokaus riittää erityisesti synnytyksen alkuvaiheessa. Huokauksella hoituu myös usein loppuraskauden harjoitussupistukset, joissa on jo vähän poweria mukana. Hengittämällä ääneen eli huokailemalla olet jo ylittänyt synnytyslaulukynnyksen. Anna äänen tulla sellaisena kuin se tulee. Äänesi on yksilöllinen ja arvokas. Synnytyslaulussa ei tarvita laulutaitoa tai hyvää lauluääntä. Synnytyslaulussa riittää juuri sinun oma äänesi sellaisenaan kuin se tulee. Äänesi on tuttu vauvalle ja synnytyslaulu luo hänelle turvallista oloa.

TUKIHENKILÖ: Jos synnyttäjä näyttää tarvitsevan apua rauhallisen, syvän hengityksen löytämiseksi tai säilyttämiseksi, niin ”voit näyttää mallia”. Huokaile ääneen tai synnytyslaula synnyttäjälle tai hänen kanssaan. Usein esimerkki riittää, eikä edes sanoja tarvita.

3. Muista pitää ääni matalana

Synnytyslaulussa ideana on, että äänenkäyttö on hallittua ja ääni matalaa.  Tavallisesti ääni on alkuun huokailua ja pientä ja voimistuu tuntemusten mukana. Ääni voi olla kaikenlaista soinnikkaasta vokaalin laulamisesta matalaan murinaan ja mörinään. Oleellista on se, että ääni ei ole kireää ja kiljuvaa, jolloin siitä ei ole apua. Matalat äänet resonoivat kehossa alempana, joten ne rentouttaa synnytyksessä paremmin.

Hallittu äänenkäyttö
a) auttaa synnytyksessä fysiologisesti (mm. varmistaa äidin ja vauvan hapen saantia ja rentouttaa kehoa)
b) pitää synnyttäjän keskittyneenä ja tuo sisäistä hallinnan tunnetta olon helpottamisesta
c) on helppo ja tehokas keino lievittää synnytystuntemuksia

TUKIHENKILÖ: Jos synnyttäjän ääni alkaa nousta korkealle tai kiljuvaksi. Odota hetki ja kuuntele korjaako nainen itse äänen matalammalle ja rennommaksi. Jos ei, voit auttaa joko käyttämällä itse matalaa ääntä ja sillä tavalla muistuttaa synnyttäjää tai sitten laulaa esim. ”leuka rentonaaaaa…”. Jos synnyttäjä on paniikissa tai muuten hankala saada viestiä perille, niin voit kokeilla vaikka tätä: kosketa, ota katsekontakti, sano lempeästi mutta napakasti nimen kanssa ”XXXXX, hengitä sisään! Ja hAAAAAAAAAAAA…. ” ja toista sitä kunnes sopiva rytmi löytyy. (Näytä siis mallia vetämällä happea keuhkoihin ja uloshengityksellä laula matalasti vokaalia.)

4. Suuntaa ääni mielessä ja kehossa alaspäin

Voit mielikuvissa vahvistaa äänen ja kehon yhteyttä vauvan syntymiseksi suuntaamalla mielessä ja kehossa ääni alaspäin aivan kuin ääni saattaisi vauvaa konkreettisesti ulos synnytyskanavassa. Mielikuvan avulla voi olla helpompaa pitää ääni matalana ja hallitumpana. Hallitsematon huutaminen suuntautuu usein ihmisestä pois ja ylöspäin ja samalla energiaa hukkuu. Hallittu, kehossa alas päin suunnattu ääni saa energian suuntautumaan syntymän kannalta parempaan suuntaan.

TUKIHENKILÖ: Jos synnyttäjä haluaa kosketusta, niin kosketuksen suunta ylhäältä alas päin voi olla rentouttavampi. Esim. silittäminen hartioilta käsivarsia pitkin alas tai selkän hierominen ylhäältä pakaroille asti.

synnytyslaulu_logolla2

5. Yksi ääni riittää

Synnytyslaulu ei ole vaikeaa. Ihan vaikka A-vokaalin laulaminen synnytyksen alusta loppuun riittää. Ei siis tarvitse yrittää AOUM:ia tai mitään varsinaisia lauluja, jos se ei tunnu omalta.

Yhdessä synnytyksessä lauloin doulana synnyttäjälle avautumisvaiheessa pariin otteeseen ”aaauuuukkkiiii…”, kun ajattelin, että siinä vaiheessa synnytystä hän saattaisi hyötyä avautumisen muistuttamisesta. Itseasiassa vähän sen jälkeen hän alkoi itsekin laulaa ”auki”-sanaa.

6. Anna oman äänen ja rytmin löytyä

Uskalla antaa äänen tulla missä oletkaan. Synnytyslaulua ei tarvitse häpeillä, edes sairaalassa. Monet synnytyslaulukursseilla olleet ovat kysyneet miten synnytyslauluun suhtaudutaan sairaalassa ja kätilöiden taholta. Pääasiassa kuulemani kokemukset ovat olleet positiivisia. Saat tehdä juuri sitä mikä oloasi helpottaa, joten käytä energiasi siihen ja itsesi voimaannuttamiseen sen sijaan, että murehtisit etukäteen esim. henkilökunnan suhtautumista.

Aivan kuin muukin synnyttäjän luontainen toiminta synnytysaaltojen aikana muuttuu synnytyksen vaiheiden mukaan, niin myös äänenkäyttö muuttuu tuntemusten ja synnytyksen intensiteetin kanssa. Keinot ja rytmit voi muuttua moneenkin kertaan synnytyksen aikana, joten anna oman rytmin löytyä aina jokaiseen vaiheeseen uudelleen jos vanha juttu ei enää toimi. Heti synnytyksen alkuvaiheessa ei siis kannata käyttää kaikkia energioita voimalliseen äänenkäyttöön, vaan aloittaa hellemmin ja kevyemmin ja antaa äänen voimistua synnytyksen mukana.

TUKIHENKILÖ: Jos synnyttäjä haluaa käyttää ääntä, niin ole tukena ja rohkaise siihen. Ääntä voi käyttää missä synnytyksen vaiheessa tahansa. Siitä voi olla apua myös jälkisupistuksiin! Myös sektiossa synnytyslaulu voi helpottaa erityisesti henkisesti. Ääni on tärkeää myös vauvalle, joten syntymän jälkeenkin voi huokailla jotain vokaalia tai vaikka lempibiisiä tai tuttua tuutulaulua.

****

synnytyslaulu_voimaannuttava_synnytys

****

Kaksi ensimmäistä kuvaa on synnytyslaulukurssilta Jyväskylästä, jossa olin kouluttajana. Ne kuvat on ottanut Salla Joutsen.

 

Follow my blog with Bloglovin

Aktiivisuus sairaalasynnytyksessä

Löysin blogini uumenista sattumalta juuri ajankohtaisen kirjoituksen aktiivisuudesta sairaalasynnytyksessä (vuodelta 2010). Olemme puhuneet viime aikoina siitä monessakin eri yhteydessä ja nyt vanha blogikirjoitukseni tupsahti eteeni.. Se on nyt tässä hieman korjailtuna ja muokattuna. :) Alkuperäinen teksti löytyy täältä.

Olin kotona tehnyt Aktiivinen synnytys ry:n synnytysteemailtaa varten pahville pari aivoriihtä, joita hyödynsin alustuksessa. Toisella puolella oli ”Aktiivisuus/Passiivisuus” ja toisella ”tavallisimmat riskikohdat”. Jätin pahvin Napapiirille, joten ulkomuistista yritän muistella tähän ne mitä siihen laitoin. Lisään myös vähän selvennyksiä, ettei tule väärinkäsityksiä. :)

Aktiivisuus
* Alkaa jo raskausaikana
* Lähtee aktiivisesta asenteesta synnyttämistä kohtaan
* Synnyttäjä tekevä ja synnyttävä osapuoli
* On aktiivista osallistumista: mm. liikkuminen, omien toiveiden esille tuominen…
* Vaikka joutuisikin lääketiet. syystä makuutetuksi voi silti olla aktiivinen
* Käytännössä oman kehon ja vauvan auttamista!
* Ei tarkoita sitä, etteikö voisi levätä välillä 😉

voimaannuttava_synnytys_aktiivisuus_raskaus

Jotta synnytyksessä voi olla aktiivinen, täytyy jo raskausaikana perehtyä synnyttämiseen jonkin verran ja siihen missä asioissa itse voi (ja kannattaa) vaikuttaa. Aktiivinen asenne on tärkeä ja synnytyksen aikana sitä kannattaa ylläpitää. Sen tukemisessa tukihenkilöt ja kätilö ovat tärkeässä roolissa.

Aktiivisessa synnytyksessä synnyttäjällä on tunne siitä, että HÄN synnyttää ja tekee – ei kätilö tai kukaan muu! Synnyttäjä osallistuu eri tavoin ja samalla auttaa omaa kehoaan synnyttämään ja vauvaa syntymään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö saisi levätä välillä. Toki saa, ja täytyykin silloin kun siihen on tarvetta. Jos taas joutuu jostain lääketieteellisestä syystä makuutetuksi, niin myös silloin voi olla aktiivinen. Esim. tilanteen mukaan makuuasentokin voi olla pystympi tai jos ei muuta oikein voi niin äänenkäyttö ja ns. synnytyslaulu on hyvä vaihtoehto olla aktiivinen ja auttaa kehoa ja vauvaa.

Aktiivisuutta on myös omien oikeuksien tiedostaminen ja niiden arvostaminen. Synnyttäjällä on oikeus päättää omasta kehostaan ja siitä millä tavalla häntä ja syntyvää vauvaa hoidetaan. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos nainen ei halua, että nyt juuri tehdään sisätutkimusta tai juuri tässä asennossa, niin sitä on kätilön kunnioitettava. Nainen päättää. Toki naisella on myös oikeus saada riittävästi tietoa päätöksiensä tueksi. Sitä tietoa on hyvä kerätä jo raskausaikana, koska synnytys ei ole siihen kovin otollinen hetki. (Synnyttäjän oikeuksista on ollut kahdessa edellisessä Aktiivinen synnytys ry:n jäsenlehdessä Sydänäänessä. Kannattaa lukea! :) )

Passiivisuus
* On potilaan rooliin asettumista (usein huomaamattaan)
* Tekemisen kohteena olemista
* Käytännössä usein pedissä makaamista koko sairaalassa olo aika
* Jälkeen päin synnyttäjälle saattaa jäädä synnytyksestä tyhjä ja pettynyt olo, voi tuntua siltä, että kätilö synnytti mutta itse äiti ei. (Toki noin voi tuntua muustakin syystä.)

Passiivisuutta on monenlaista. Tavallisimmin synnytyksessä se on sitä, että synnyttäjä jämähtää sänkyyn ja kuin vierivä lumipallo, joutuu kaiken tekemisen ja erilaisten toimenpiteiden kohteeksi. Passiivisuutta on myös päätöksien tekoon osallistumattomuus. Kätilön kannalta harmillisinta lienee yhteistyö synnyttäjän kanssa, joka on henkisesti passiivinen ja välinpitämätön vähän kaiken suhteen. Synnyttäjä saattaa jopa haluta, että kätilö ”synnyttäisi hänen puolestaan”.

Tavallisimmat riskikohdat
* Sairaalaan meno
* Siirtyminen synnytyssaliin
* Toimenpiteet ja puudutteet
* Ponnistusvaihe
* Kätilön (tai muiden työntekijöiden) vuoronvaihdot

Sairaalaan menoon ja synnytyssaliin siirtymiseen liittyy kaikista voimakkaammin ed. mainituista riskikohdista ympäristön muutos ja vieraat ihmiset. Synnyttäjä on synnyttäessään hyvin herkässä tilassa ja myös hormonitoiminta reagoi herkästi erilaisiin muutoksiin. Sairaala on useimmille synnyttäjille vieras ja ehkä pelottavakin paikka, joten helposti sinne mennessä ottaa potilaan roolin. Potilaan roolin saattaa yhdistää aiemmista sairaalakokemuksista. Synnyttäjä ei kuitenkaan ole sairas, eikä synnytys ole sairaus. Potilaan rooliin ei siis ole tarvetta mennä missään vaiheessa. Nainen on osaava, kykenevä ja hänellä on samat oikeudet kuin muillakin.

Kotona ollessaan synnyttäjä on yleensä päässyt ”omaan synnytysjuttuun” sisälle, mutta sairaalaan meno ja/tai synnytyssaliin siirtyminen voi häiritä sitä ratkaisevasti. Jopa niin, että synnytys pysähtyy joksikin aikaa. Monikaan synnytyssairaala tai synnytysvastaanotto ei ole aktiivisuuteen rohkaiseva tai kannustava, joten aktiivisuus voi olla hieman haastavaa varsinkin ensisynnyttäjälle, jolle synnytys on eri tavoin uusi ja vieras kokemus. Usein myös vieraiden ihmisten läsnä olo voi saada synnyttäjän varautumaan ja käyttäytymään toisin kuin esimerkiksi kotona oli aiemmin hyväksi kokenut.

Ympäristö on useissa sairaaloissa myös siinä mielessä potilaan rooliin ohjaava, että sängyt ja niissä makaaminen on liian usein isossa roolissa. Esimerkkinä sairaalaan tullessa otettava sydän- ja supistuskäyrä, joka jostain ihme syystä otetaan todella monissa sairaaloissa laverilla maaten. Myös monissa synnytyssaleissa hallitsevana elementtinä on keskellä huonetta komeileva sairaalasänky. Jotkut kätilöt siirtävät automaattisesti sängyn syrjään ja tekevät lattialle patjojen ja jumppapallon ym. avulla hyvän paikan synnyttäjälle. Synnytyssairaalasta riippuen synnyttäjän täytyy itse olla aktiivinen saadakseen välineitä aktiivista synnytystä varten. Joihinkin sairaaloihin kannattaa jopa viedä oma jumppapallo mukana, kun saattaa olla ettei sairaalassa ole niitä joko ollenkaan tai riittävästi! (Mikä on ihan ihmeellistä, mutta niin kätilöt ovat minulle itse kertoneet. Sairaaloissa säästetään, joten edes halpoihin jumppapalloihin ei välttämättä anneta rahaa!)

Kolmas riskikohta liittyy erilaisiin toimenpiteisiin ja puudutteisiin. Lähinnä siksi, että ne usein tehdään sängyssä (puudutteet aina) ja kun siihen sitten käy maaten, ei välttämättä tulekaan noustua ylös. Voi olla ettei rohkene, kun ei tiedä joko saa nousta tai sitten kätilö tykkäisi makuuttaa eikä antaisi nousta sieltä (vaikka siihen ei olisi perusteita). Kätilötuttuni ovat kertoneet, että heillä on kollegoja, jotka kokevat ”puudutesynnyttäjät” helpoiksi, kun he yleensä vain makaavat sängyssä. *huoh* Tukihenkilön/doulan rooli tulee taas tärkeäksi tässäkin vaiheessa. Kannattaa siis kannustaa nousemaan sieltä sängystä ylös. Epiduraalikin, jos on onnistunut hyvin, mahdollistaa liikkumisen ja pystyyn nousemisen. Pystyasento mm. auttaa vauvaa laskeutumaan synnytyskanavassa ja vähentää riskiä hankalaan tarjontaan.

Toimenpiteisiin ja puudutteisiin liittyy usein myös letkut ja piuhat, jotka saavat usein synnyttäjät passivoitumaan ja jämähtämään sänkyyn. Letkuissa ja piuhoissakin saa tavallisesti nousta ylös ja liikkua, ellei ole jotain erityistä.

Yksi kompastuskivi on ponnistusvaihe. Joskus synnyttäjä voi olla siinä vaiheessa lopen uupunut ja sen takia haluton pystympään asentoon. Tai sitten synnyttäjä on laitettu ponnistamaan liian aikaisin (kohdunsuu on auki, mutta vauva ei ole vielä tarpeeksi laskeutunut) ja väsyy turhaan (tätä tapahtuu luvattoman usein!). Itse kannustaisin nousemaan tai kääntymään vaikka tyynyjen varaan kontilleen, jos on hiukkasenkaan voimia. Pystymmässä asennossa ponnistusvaihe on yleensä selkeästi lyhyempi kuin makaavassa/puolimakaavassa asennossa (selällään, tai kyljellään), joten sitä kannattaa ainakin kokeilla!

Ponnistusvaihe on usein myös se kohta synnytyksestä jossa kätilöt herkästi ottavat ohjat käsiin ihan rutiinisti. Vaikka oltaisiin menty alkusynnytys äitilähtöisesti, niin ponnistusvaiheessa saattaa tyyli muuttua. Tässä on paljon kätilökohtaisia eroja, mutta kannattaa muistaa: myös ponnistusvaiheessa ja jälkeisvaiheessa sinulla on kaikki oikeus olla edelleen aktiivinen ja synnyttää omalla tyylilläsi. Hätätilanteet ovat asia erikseen, enkä usko yhdenkään äidin laittavan siinä kohtaa omia toiveita vauvan terveyden edelle.

(HUOM! Tuo aiempi argumentti on kylläkin juuri se millä naisia ikään kuin alistetaan passiiviseen potilaan rooliin, vaikka sille ei olisi mitään perusteita.  Vedotaan vauvan terveyteen ja usein myös niin, että ihan kuin nainen lähtökohtaisesti pitäisi kapuloita rattaisiin vauvan terveyden vaarantaen. Päin vastoin. Nainen on itsensä ja varmasti myös vauvansa paras asiantuntija ja vauvan hyvä toteutuu äidin hyvän kautta. Jos ei ole mitään syytä siihen etteikö nainen olisi kykeneväinen mielenterveydeltään tai muulta sairaudeltaan tekemään päätöksiä itsensä ja vauvansa suhteen, niin kyllä silloin on äitilähtöisyyden toteuduttava. Toki tämä voi tuoda haastetta henkilökunnalle sairaalan protokollien takia, mutta ne eivät ole laki! Hankalia juttuja, mutta tärkeitä pohdittavaksi.)

Henkilökunnan vuoronvaihdot muodostavat riskikohdan sen vuoksi, että uusi ja vieras kätilö (tai muu henkilö) ei välttämättä olekaan yhtään sellainen, joka kannustaisi aktiivisuuteen tai jonka kanssa synnyttäjällä synkkaisi hyvin yhteen. Kannattaa muistaa, että aina on oikeus pyytää toista työntekijää jos siltä tuntuu. Isommissa yksiköissä työntekijän vaihtaminen onnistuu mahdollisesti helpommin, pienissä voi olla haasteellisempaa kun vuorossa on vähemmän väkeä.

Tässä vielä linkki aiemmin ammattilaisille kirjoittamaani artikkeliin Aktiivisuudesta sairaalasynnytyksessä.