Nöyränä ja kiitollisena elämälle

Olimme perheen kanssa jokunen päivä sitten Särkänniemessä ja siskoni sai puhuttua minut kanssaan Tornado -vuoristorataan. Olen ollut siinä joskus kauan sitten, eikä kokemus ollut kehuttava. Huusin ja pidin silmiä kiinni. Pelotti, jännitti ja jälkeen päin tuli huono olo, kun en kestä sellaista kieputusta.

Noh. Siellä olin pitkästä aikaa menossa Tornadoon ja jännitti taas. Kuitenkin siinä istuessa omalla paikalla ja laitteen lähtiessä liikkeelle ajattelin, että ”nyt on tehtävä toisin!”. Ajattelin, että en voi antaa tämän kokemuksen mennä hukkaan pelon ja jännittämisen takia. Jo siinä ensimmäisessä nousussa aloin hokea itselleni ”minulla on mahdollisuus tähän”, ”tämä on elämää parhaimmillaan”, ”elämää isolla E:llä ja minulla on siihen mahdollisuus”. Takaraivossa minulla oli kaikki ne ihmiset (erityisesti yksi rakas ihminen), jotka eivät voi syystä tai toisesta elää täysillä, sen kaikissa väreissä.

…aloin hokea itselleni ”minulla on mahdollisuus tähän”, ”tämä on elämää parhaimmillaan”, ”elämää isolla E:llä ja minulla on siihen mahdollisuus”.

Olo muuttui heti. Suhtautuminen tulevaan kieputukseen, hurjaan vauhtiin ja erityisesti inhoamaani ja pelkäämääni ”vatsasta ottamis”tunteeseen muuttui. Sain silti hokea koko 100 sekunnin ajan edellä mainittuihin lauseisiin liittyen positiivisia affirmaatioita: ”elämä!”, ”minulla on mahdollisuus”.

Tornado olikin aika kiva  lopulta. Olisin mennyt uudelleenkin hokemaan sinne voimasanoja, mutta taas tuli huono olo, joten jätin väliin. Kokemus oli innostava siinä mielessä, että oli kiva huomata positiivisten affirmaatioiden vaikutus ja se kuinka oma ajattelu, suhtautuminen ja selviytymiskeinot ovat menneet vuosien aikana eteenpäin.

Isoin asia itselleni oli kuitenkin se oivallus, että minulla itselläni on kaikki mahdollisuudet! Olen vapaa, jos en itse rajoita itseäni. Olisin voinut sanoa siskolle, että ”en tule kun en uskalla ja se laite on kamala”, mutta en sanonut. Olisin voinut kärsiä matkan silmät kiinni, mutta en halunnut. Kokeilin jotain muuta, joka toimi.

synnytys_voimaa_raskaus

Sama pätee myös raskaana olemiseen ja synnyttämiseen. Kiitollisuus siitä, että saa olla ja elää juuri tätä hetkeä. Tätä hetkeä niin kuin se on olemassa. Kiitollisena siitä, että voi itse vaikuttaa asioihin. Voi olla aktiivinen, eikä rajoita itseään. Kiitollisena siitä, että juuri tämä ihmisen alku on valinnut kantajakseen juuri minut.

Nöyränä elämälle ja sille mitä se tuo tullessaan. Nöyränä sille mitä juuri minun on tarkoitus tässä elämässä oppia ja ottaa tarkasteluun. Raskaana ollessa ja synnyttäessä vielä erityisesti nöyryys syntyvää vauvaa, hänen tarpeita ja halujaan kohtaan.

Lopulta meillä on vain tämä hetki. Mahdollisuus on siinä, että me voimme valita kuinka sen hetken elämme ja käytämme. Onko siinä hetkessä positiivisuutta ja rakkautta vai vaikkapa pelkoa, vihaa ja jännitystä? Synnyttäessä sillä on suuri merkitys. Missä henkisessä tunnelmassa ja ympäristössä nainen on? Raskausajalla on siihen vaikutusta, mutta synnytyksen tuomat tuntemukset ja voimat saattavat yllättää! Yllätys voi olla myös hurjan positiivinen ja voimaannuttava.

Synnyttäessä sillä on suuri merkitys. Missä henkisessä tunnelmassa ja ympäristössä nainen on?

Kiitollisena siitä, että minulla on tämä hetki ja tämä elämä, jaan tekstin teille ja menen nukkumaan! Huomenna onkin edessä mielenkiintoinen päivä MLL:n Yhdessä vanhempana -vertaisohjaajakoulutuksessa.

Aktiivisuus sairaalasynnytyksessä

Löysin blogini uumenista sattumalta juuri ajankohtaisen kirjoituksen aktiivisuudesta sairaalasynnytyksessä (vuodelta 2010). Olemme puhuneet viime aikoina siitä monessakin eri yhteydessä ja nyt vanha blogikirjoitukseni tupsahti eteeni.. Se on nyt tässä hieman korjailtuna ja muokattuna. :) Alkuperäinen teksti löytyy täältä.

Olin kotona tehnyt Aktiivinen synnytys ry:n synnytysteemailtaa varten pahville pari aivoriihtä, joita hyödynsin alustuksessa. Toisella puolella oli ”Aktiivisuus/Passiivisuus” ja toisella ”tavallisimmat riskikohdat”. Jätin pahvin Napapiirille, joten ulkomuistista yritän muistella tähän ne mitä siihen laitoin. Lisään myös vähän selvennyksiä, ettei tule väärinkäsityksiä. :)

Aktiivisuus
* Alkaa jo raskausaikana
* Lähtee aktiivisesta asenteesta synnyttämistä kohtaan
* Synnyttäjä tekevä ja synnyttävä osapuoli
* On aktiivista osallistumista: mm. liikkuminen, omien toiveiden esille tuominen…
* Vaikka joutuisikin lääketiet. syystä makuutetuksi voi silti olla aktiivinen
* Käytännössä oman kehon ja vauvan auttamista!
* Ei tarkoita sitä, etteikö voisi levätä välillä 😉

voimaannuttava_synnytys_aktiivisuus_raskaus

Jotta synnytyksessä voi olla aktiivinen, täytyy jo raskausaikana perehtyä synnyttämiseen jonkin verran ja siihen missä asioissa itse voi (ja kannattaa) vaikuttaa. Aktiivinen asenne on tärkeä ja synnytyksen aikana sitä kannattaa ylläpitää. Sen tukemisessa tukihenkilöt ja kätilö ovat tärkeässä roolissa.

Aktiivisessa synnytyksessä synnyttäjällä on tunne siitä, että HÄN synnyttää ja tekee – ei kätilö tai kukaan muu! Synnyttäjä osallistuu eri tavoin ja samalla auttaa omaa kehoaan synnyttämään ja vauvaa syntymään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö saisi levätä välillä. Toki saa, ja täytyykin silloin kun siihen on tarvetta. Jos taas joutuu jostain lääketieteellisestä syystä makuutetuksi, niin myös silloin voi olla aktiivinen. Esim. tilanteen mukaan makuuasentokin voi olla pystympi tai jos ei muuta oikein voi niin äänenkäyttö ja ns. synnytyslaulu on hyvä vaihtoehto olla aktiivinen ja auttaa kehoa ja vauvaa.

Aktiivisuutta on myös omien oikeuksien tiedostaminen ja niiden arvostaminen. Synnyttäjällä on oikeus päättää omasta kehostaan ja siitä millä tavalla häntä ja syntyvää vauvaa hoidetaan. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos nainen ei halua, että nyt juuri tehdään sisätutkimusta tai juuri tässä asennossa, niin sitä on kätilön kunnioitettava. Nainen päättää. Toki naisella on myös oikeus saada riittävästi tietoa päätöksiensä tueksi. Sitä tietoa on hyvä kerätä jo raskausaikana, koska synnytys ei ole siihen kovin otollinen hetki. (Synnyttäjän oikeuksista on ollut kahdessa edellisessä Aktiivinen synnytys ry:n jäsenlehdessä Sydänäänessä. Kannattaa lukea! :) )

Passiivisuus
* On potilaan rooliin asettumista (usein huomaamattaan)
* Tekemisen kohteena olemista
* Käytännössä usein pedissä makaamista koko sairaalassa olo aika
* Jälkeen päin synnyttäjälle saattaa jäädä synnytyksestä tyhjä ja pettynyt olo, voi tuntua siltä, että kätilö synnytti mutta itse äiti ei. (Toki noin voi tuntua muustakin syystä.)

Passiivisuutta on monenlaista. Tavallisimmin synnytyksessä se on sitä, että synnyttäjä jämähtää sänkyyn ja kuin vierivä lumipallo, joutuu kaiken tekemisen ja erilaisten toimenpiteiden kohteeksi. Passiivisuutta on myös päätöksien tekoon osallistumattomuus. Kätilön kannalta harmillisinta lienee yhteistyö synnyttäjän kanssa, joka on henkisesti passiivinen ja välinpitämätön vähän kaiken suhteen. Synnyttäjä saattaa jopa haluta, että kätilö ”synnyttäisi hänen puolestaan”.

Tavallisimmat riskikohdat
* Sairaalaan meno
* Siirtyminen synnytyssaliin
* Toimenpiteet ja puudutteet
* Ponnistusvaihe
* Kätilön (tai muiden työntekijöiden) vuoronvaihdot

Sairaalaan menoon ja synnytyssaliin siirtymiseen liittyy kaikista voimakkaammin ed. mainituista riskikohdista ympäristön muutos ja vieraat ihmiset. Synnyttäjä on synnyttäessään hyvin herkässä tilassa ja myös hormonitoiminta reagoi herkästi erilaisiin muutoksiin. Sairaala on useimmille synnyttäjille vieras ja ehkä pelottavakin paikka, joten helposti sinne mennessä ottaa potilaan roolin. Potilaan roolin saattaa yhdistää aiemmista sairaalakokemuksista. Synnyttäjä ei kuitenkaan ole sairas, eikä synnytys ole sairaus. Potilaan rooliin ei siis ole tarvetta mennä missään vaiheessa. Nainen on osaava, kykenevä ja hänellä on samat oikeudet kuin muillakin.

Kotona ollessaan synnyttäjä on yleensä päässyt ”omaan synnytysjuttuun” sisälle, mutta sairaalaan meno ja/tai synnytyssaliin siirtyminen voi häiritä sitä ratkaisevasti. Jopa niin, että synnytys pysähtyy joksikin aikaa. Monikaan synnytyssairaala tai synnytysvastaanotto ei ole aktiivisuuteen rohkaiseva tai kannustava, joten aktiivisuus voi olla hieman haastavaa varsinkin ensisynnyttäjälle, jolle synnytys on eri tavoin uusi ja vieras kokemus. Usein myös vieraiden ihmisten läsnä olo voi saada synnyttäjän varautumaan ja käyttäytymään toisin kuin esimerkiksi kotona oli aiemmin hyväksi kokenut.

Ympäristö on useissa sairaaloissa myös siinä mielessä potilaan rooliin ohjaava, että sängyt ja niissä makaaminen on liian usein isossa roolissa. Esimerkkinä sairaalaan tullessa otettava sydän- ja supistuskäyrä, joka jostain ihme syystä otetaan todella monissa sairaaloissa laverilla maaten. Myös monissa synnytyssaleissa hallitsevana elementtinä on keskellä huonetta komeileva sairaalasänky. Jotkut kätilöt siirtävät automaattisesti sängyn syrjään ja tekevät lattialle patjojen ja jumppapallon ym. avulla hyvän paikan synnyttäjälle. Synnytyssairaalasta riippuen synnyttäjän täytyy itse olla aktiivinen saadakseen välineitä aktiivista synnytystä varten. Joihinkin sairaaloihin kannattaa jopa viedä oma jumppapallo mukana, kun saattaa olla ettei sairaalassa ole niitä joko ollenkaan tai riittävästi! (Mikä on ihan ihmeellistä, mutta niin kätilöt ovat minulle itse kertoneet. Sairaaloissa säästetään, joten edes halpoihin jumppapalloihin ei välttämättä anneta rahaa!)

Kolmas riskikohta liittyy erilaisiin toimenpiteisiin ja puudutteisiin. Lähinnä siksi, että ne usein tehdään sängyssä (puudutteet aina) ja kun siihen sitten käy maaten, ei välttämättä tulekaan noustua ylös. Voi olla ettei rohkene, kun ei tiedä joko saa nousta tai sitten kätilö tykkäisi makuuttaa eikä antaisi nousta sieltä (vaikka siihen ei olisi perusteita). Kätilötuttuni ovat kertoneet, että heillä on kollegoja, jotka kokevat ”puudutesynnyttäjät” helpoiksi, kun he yleensä vain makaavat sängyssä. *huoh* Tukihenkilön/doulan rooli tulee taas tärkeäksi tässäkin vaiheessa. Kannattaa siis kannustaa nousemaan sieltä sängystä ylös. Epiduraalikin, jos on onnistunut hyvin, mahdollistaa liikkumisen ja pystyyn nousemisen. Pystyasento mm. auttaa vauvaa laskeutumaan synnytyskanavassa ja vähentää riskiä hankalaan tarjontaan.

Toimenpiteisiin ja puudutteisiin liittyy usein myös letkut ja piuhat, jotka saavat usein synnyttäjät passivoitumaan ja jämähtämään sänkyyn. Letkuissa ja piuhoissakin saa tavallisesti nousta ylös ja liikkua, ellei ole jotain erityistä.

Yksi kompastuskivi on ponnistusvaihe. Joskus synnyttäjä voi olla siinä vaiheessa lopen uupunut ja sen takia haluton pystympään asentoon. Tai sitten synnyttäjä on laitettu ponnistamaan liian aikaisin (kohdunsuu on auki, mutta vauva ei ole vielä tarpeeksi laskeutunut) ja väsyy turhaan (tätä tapahtuu luvattoman usein!). Itse kannustaisin nousemaan tai kääntymään vaikka tyynyjen varaan kontilleen, jos on hiukkasenkaan voimia. Pystymmässä asennossa ponnistusvaihe on yleensä selkeästi lyhyempi kuin makaavassa/puolimakaavassa asennossa (selällään, tai kyljellään), joten sitä kannattaa ainakin kokeilla!

Ponnistusvaihe on usein myös se kohta synnytyksestä jossa kätilöt herkästi ottavat ohjat käsiin ihan rutiinisti. Vaikka oltaisiin menty alkusynnytys äitilähtöisesti, niin ponnistusvaiheessa saattaa tyyli muuttua. Tässä on paljon kätilökohtaisia eroja, mutta kannattaa muistaa: myös ponnistusvaiheessa ja jälkeisvaiheessa sinulla on kaikki oikeus olla edelleen aktiivinen ja synnyttää omalla tyylilläsi. Hätätilanteet ovat asia erikseen, enkä usko yhdenkään äidin laittavan siinä kohtaa omia toiveita vauvan terveyden edelle.

(HUOM! Tuo aiempi argumentti on kylläkin juuri se millä naisia ikään kuin alistetaan passiiviseen potilaan rooliin, vaikka sille ei olisi mitään perusteita.  Vedotaan vauvan terveyteen ja usein myös niin, että ihan kuin nainen lähtökohtaisesti pitäisi kapuloita rattaisiin vauvan terveyden vaarantaen. Päin vastoin. Nainen on itsensä ja varmasti myös vauvansa paras asiantuntija ja vauvan hyvä toteutuu äidin hyvän kautta. Jos ei ole mitään syytä siihen etteikö nainen olisi kykeneväinen mielenterveydeltään tai muulta sairaudeltaan tekemään päätöksiä itsensä ja vauvansa suhteen, niin kyllä silloin on äitilähtöisyyden toteuduttava. Toki tämä voi tuoda haastetta henkilökunnalle sairaalan protokollien takia, mutta ne eivät ole laki! Hankalia juttuja, mutta tärkeitä pohdittavaksi.)

Henkilökunnan vuoronvaihdot muodostavat riskikohdan sen vuoksi, että uusi ja vieras kätilö (tai muu henkilö) ei välttämättä olekaan yhtään sellainen, joka kannustaisi aktiivisuuteen tai jonka kanssa synnyttäjällä synkkaisi hyvin yhteen. Kannattaa muistaa, että aina on oikeus pyytää toista työntekijää jos siltä tuntuu. Isommissa yksiköissä työntekijän vaihtaminen onnistuu mahdollisesti helpommin, pienissä voi olla haasteellisempaa kun vuorossa on vähemmän väkeä.

Tässä vielä linkki aiemmin ammattilaisille kirjoittamaani artikkeliin Aktiivisuudesta sairaalasynnytyksessä.

Turvasanan käyttö synnytyksessä

Olen aiemminkin kirjoituksissani puhunut turvasanasta ja sen käytöstä, mutta päätin palata siihen uudelleen huhtikuussa olleen Penny Simkinin seminaarin innoittamana. Siellä nimittäin Penny kertoi suosittelevansa synnytykseen valmistautuville perheille koodisanan käyttöä. Koodisana on siis sama asia kuin turvasana.

Turvasanan idea on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että etukäteen sovitaan joku erikoinen sana jonka synnyttäjä voi synnytyksen aikana tarvittaessa sanoa. Silloin synnytystiimi tietää heti, että nyt nainen on todellakin tosissaan ja tarvitsee lisää apua. Turvasana on kätevä sen takia, että usein synnytyksen aikana nainen saattaa sanoa kaikenlaista mitä ei oikeasti tarkoitakaan. Hän voi käyttää todella voimakkaitakin sanoja tai pyytää etukäteisajatuksista huolimatta esim. puudutteita, vaikka synnytysaallon mentyä pärjäisikin vielä ihan hyvin muulla tuella ja avulla.

Kun synnyttäjä sanoo turvasanan, niin silloin muut tietävät, että nyt ollaan menty rajan yli ja  toimitaan etukäteen mietityn suunnitelman mukaan (mikä se sitten onkaan). Etukäteen on siis hyvä puhua, että mitä tehdään sitten jos synnyttäjä sanoo turvasanan. Tavallisimmin se tarkoittaa sitä, että siirrytään muista keinoista puudutteisiin.

Turvasana saattaa lievittää mahdollisia pelkoja mm. siitä, että saako tuntemuksiltaan sanotuksi, että tarvitsee järeämpää apua. Tai jos pelkää ettei oteta todesta. Tai jos edellisessä synnytyksessä on tarttunut kätilön tarjoamaan ”porkkanaan” ihan vain sen takia, että sitä tarjottiin ”sopivassa välissä”, vaikka itse olisi oikeasti pärjännytkin ilman.

turvasana_voimaannuttava_synnytysMikäli synnyttäjä haluaa turvasanaa käyttää, niin koko synnytystiimin on sitouduttava sen käyttämiseen. Naisen on voitava luottaa siihen, että  turvasanaan liittyvää sopimusta ei rikota, ja toisaalta siihen, että jos hän sen sanoo niin silloin uskotaan!

Pennyn seminaarissa tuli puheeksi tilanteet, joissa puoliso, kätilö tai doula alkaa synnytyksen aikana, naisen käyttäytymisen tai sanojen perusteella, epäillä eikö hän muistakaan turvasana-asiaa… Siinä tapauksessa naiselle voi sanoa, että ”muistathan, että voit käyttää turvasanaa jos se tuntuu sinusta tarpeelliselta”.

Turvasanan käyttäminen auttaa myös puolisoa, koska silloin voi rauhallisemmin mielin yrittää keskittyä vaikkapa konkreettisiin auttamiskeinoihin. Usein puolisoilla menee energiaa siihen, että miettivät pärjääkö oma rakas vai ei. Joskus synnyttäjä voi kuulostaa ja näyttää siltä, että ei ei millään pärjää synnytysaaltojen kanssa, vaikka itse kokeekin pärjäävänsä. Joskus taas synnyttäjä voi olla todella rauhallisen ja eleettömänkin näköinen muiden mielestä, vaikka hän itse kokee samaan aikaan kaaosta, paniikkia tai sietämätöntä kipua. Aika haastavaa välillä yrittää tulkita synnyttävää naista, mutta turvasana helpottaa.

Joissain doulaamissani synnytyksissä turvasana oli sovittuna etukäteen, mutta synnyttäjät eivät ole tarvinneet sitä kertaakaan. En silti koe, että sen sopiminen ja siitä puhuminen olisi mennyt hukkaan, päin vastoin!