Synnytysten keskittämisen seuraukset: Vammalan synnytysosasto

vauva_voimaannuttava_synnytys

Vammalassa syntynyt <3

Muistatteko vielä sen ihanan, pienen ja rauhallisen Vammalan aluesairaalan synnytysyksikön, jonka synnytyshuoneisiin oli juuri tehty isot remontit ja jossa oli sama henkilökunta ns. saleissa ja osastolla, mutta lopetettiin 2013? Haluatteko kuulla mitä sen lopettamisesta seurasi?

Pari vuotta ennen lopettamista (2011) Pirkanmaan sairaanhoitopiiri päätti, että siellä voi turvallisuussyistä synnyttää vain arkisin ja tätä turvallisuus-asiaa oli perusteltu sillä, että paikalla pitäisi olla 24/7 lastenlääkäri paikalla ja täysi leikkaussalivalmius. Käytännössä Vammalassa oli toiminut hyvin takapäivystys, jossa lastenlääkäri tuli kutsuttuna sairaalaan muutaman minuutin matkan päästä. Leikkaussalivalmius siellä aina oli jo lähtökohtaisesti. Rahasyistä päätyivät siihen, että viikonloppuisin ei synnytetä, koska silloin ei ole sitä lastenlääkäriä ja taas arkisin oli.

Voitte arvata kuinka synnytysten määrän kanssa kävi… HUONOSTI. Synnytykset lähtivät laskuun, koska
a) perheille ei kerrottu vaihtoehdosta synnyttää siellä
b) perheet saivat ristiriitaista tietoa koska, ketkä ja miten siellä saa synnyttää
c) naiset kokivat sen epävarmaksi paikaksi synnyttää, koska saattoi joutua siirretyksi kesken synnytyksen Taysiin sen takia, että tiettyyn kellon aikaan perjantaina siellä loppui synnytystenhoito

Aivan älytöntä touhua siis.

Alunperin synnytyksiä oli tarkoitus jatkaa 2016 vuoteen asti Vammalassa, kunnes uusi naisten ja lasten sairaala Taysilla olisi valmistunut. No äkkiähän se kävi ilmi, että se projekti viivästyy jo heti alusta lähtien. Sen lisäksi Taysin synnytysvastaanoton huonoja tiloja on voivoteltu jo vuosikaudet, samoin synnytyssalien puutteita synnytysympäristön suhteen (ei omia suihkuja/vessoja, vain yksi amme, jne.) ja lapsivuodeosaston ruuhkia ja henkilökunnan kiirettä. (Nythän siellä on se potilashotelli, joka on onni niille ketkä sinne pääsee.)

Vammalan synnytysyksikön, yhden suomen vauvamyönteisimmän synnytysyksikön, säilyttämisen puolesta kampanjoi henkilökunta ja kansalaiset. Nimiä kerättiin, puheita pidettiin ja mieltä osoitettiin… vaan eipä auttanut tosiaan sekään. No vuonna 2013 olikin sitten jo Pirkanmaan sairaanhoitopiirillä ”hyvä” syy laittaa synnytysten osalta pillit pussiin turvallisuus- ja taloussyistä. (Kuulkaa ironia ja ärsytys äänessäni 😉 )  Silloin jo varoiteltiin mm. Kätilöliitonkin taholta olla ajamatta pieniä synnytysyksiköitä kiinni, koska silloin automaattisesti aletaan ajamaan muitakin sairaalan toimintoja alas. Muistaakseni silloinen Kätilöliiton puheenjohtaja kuvasi synnytysyksiköiden olevan sairaaloiden sydämiä, jotka pitää sen elossa ja elinvoimaisena. Silloin ei kuunneltu ja tässä tulos:

Tehyn tiedoite: Vammalan sairalaan tilanne erittäin vaikea

”Vammalan sairaalan vaikea tilanne luo epävarmuutta ja rasittaa henkilöstöä. Työnantajan toteuttamat leikkaussalien määrän vähentäminen ja sairaalan lääkäripäivystykseen tehdyt muutokset ovat johtaneet akuuttiin potilasmäärän vähenemiseen. Sairaalassa on siitä syystä jo määrätty ennakoimattomia osastosulkuja, ja jatkuessaan tilanne uhkaa koko sairaalan toimintaedellytyksiä.”

Tässä kohtaa voi siis sanoa, että ”mitäs me sanottiin”! Jos rumasti haluaa sanoa, niin voisi vaikka heittää, että ”mentiin taas perse edellä puuhuun”. Ja kyllä! Minua ärsyttää ihan suunnattomasti tällainen. Mennään raha edellä ja valtapeliä pelaten, eikä kuunnella mitä ruohonjuuri ja asiakkaat sanovat. Perustellaan turvallisuudella perusteettomasti, jotta voidaan keskittää.

Aika kädettömäksi tässä jää, kun on niin monet taistelut nähnyt ja aina sama lopputulos:

SULJETAAN!

Ja perheet siirtyy entistä ruuhkaisempiin ja isompiin yksiköihin. Se siitä turvallisuudesta. Kyllähän me kaikki tiedetään mitä kiire tuo, ei ainakaan turvallisempia synnytyksiä tai tyytyväisempiä vanhempia vauvojensa kanssa.

Taysin uutta nk. naisten- ja lastensairaalaa ei siis vielä ole, eikä ihan heti valmistu. Käyttöönotto ajaksi on tällä hetkellä mainittu tammikuu 2020. Täältä voit lukea lisää. Siihen asti mennään vanhoilla tiloilla ja isolla synnytysvolyymilla.

Jos ei perheet ISONA RINTAMANA NOUSE ja vaadi parempaa, niin mikään ei muutu. Mutta aika monet perheet jättää noteeraamatta. Tekee sen yhden lapsen ja on kiitollisena hattu kourassa jos molemmat selviää hengissä. Haavat nuollaan yksin ja unohdetaan, että ehkä se omakin lapsi joskus synnyttää ja millanenhan mahtaa olla synnytyskulttuuri ja vaihtoehdot silloin.

Tähän paatokseen ja tunnelmaan jätän nyt tämän aiheen ja vinkkaan, että ilmaisissa materiaaleissa on uusi SYNNYTTÄJÄN PERUSTARPEET -juliste (A4) jota saa vapaasti tulostaa ja ladata.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Ollaanko Suomessa erityisherkkiä synnytystiimin suhteen?

Pakkailin kamoja pientä reissua varten ja siinä pakatessa etsin toalettipussia, mutta löysinkin vain doulalaukussa olleen pussukan. Seuraavaksi pakkasin peiton ja tyynyn siltä varalta, että tarvitsenkin yllätys-yöpaikan. Siitä se ajatus sitten lähtikin lentämään…

Mietin sohvasurffaamista ja sitten tulikin mieleen Midwifery Todayn kätilöt, jotka ovat kertoneet toisillaan kyläilystä ja osallistumisista heidän kätilöimiin  kotisynnytyksiin. Eli toiselta puolelta maata tai jopa maailmaa kylässä ollut kätilö- tai doulakollega on ollut mukana kotisynnytyksessä/-sissä, jotka ovat osuneet vierailun kanssa samaan aikaan.  (En muista kuulleni, että sairaalasynnytyksiin olisi mennyt mukaan.) Näitä vastaavia juttuja kertoi useampi kätilö molempina vuosina kun olen ollut MT:n konfrenssissa. Ylipäätään synnytyksissä on enemmän naisia paikalla, varsinkin Jenkeissä. Douliakin saattaa olla kaksi-kolme.

Suomessa on aika erilainen meininki. Kotiloita ja kotisynnytyksiä on tosin ollutkin sen verran vähän, ettei varmaan sen takia ole tuollaista vierailutyylistä osallistumista tapahtunut. Tosin minusta tuntuu, että muutenkin täällä on varmaan aika korkea kynnys ottaa vierailevaa kollegaa mukaan tai edes kysyä sopisiko se perheelle?! Doulia synnytyksissä on lähes aina vain yksi. Harvoin kotisynnytyksissäkään on useampia doulia paikalla, vaikka niissä se olisi helpommin mahdollista kuin sairaalasynnytyksissä.

Muualla maailmalla toimii paljon doulien ja kätilöiden tiimejä, jotka yhdessä jakavat päivystysvastuuta ja ”hoitavat” asiakkaita. Perhe tietää kätilöt tai doulat joista joku/jotkut ovat synnytyksesä paikalla, mutta eivät suoraan valitse yhtä tiettyä henkilöä. Suomessa taas puhutaan paljon siitä kuinka paljon kemiat vaikuttavat synnytyksessä avustajien ja synnyttäjän välillä siihen kuinka yhteistyö synnytyksessä toimii ja miten synnytys edistyy/sujuu. En tiedä puhutaanko siitä muissa maissa yhtä korostetusti? Puhutaan kyllä turvallisuuden tunteesta (keitä on paikalla), hormoneista (mikä niiden erittymiseen vaikuttaa), vapaudesta valita oma kätilö jne., mutta en ole huomannut että se sillä tavalla kohdentuisi yhteen tiettyyn ihmiseen niin kuin täällä meillä Suomessa. Totta kai kemiat merkitsee siinä mielessä, että joidenkin kanssa ei kertakaikkiaan kemiat kohtaa sitten yhtään ja se varmasti vaikuttaa vuorovaikutukseen ja yhteiseen olemiseen.

En  tiedä onko sitä tutkittu, että millainen merkitys sillä on onko synnytyksesä  esim. viidestä synnyttäjälle raskausaikana tutuksi tulleista kätilöstä paikalla kaksi vai onko synnyttäjän mielestä suuri pettymys ja lähes henkinen katastrofi jos juuri se yksi ainoa päädoulaksi etukäteen valittu ei olekaan synnytyksessä paikalla. Tai jos kolmen doulan porukasta (joiden palveluita on päättänyt hankkia ja joita on tavannut raskausaikana) yksi tulee lopulta synnytykseen, niin onko sillä lopulta niin suurta merkitystä kuka heistä se on. Se käsitys mikä kaiken kaikkiaan esim. kätilöistä on (joihin perhe ei edes etukäteen tutustu) perheiltä ja synnytyskertomuksia lukiessa tullut on se, että suurin osa on ollut tyytyväisiä kätilöönsä.

Mietin, että miksi meillä täällä Suomessa niin vahvasti sellainen kulttuuri missä ajetaan sitä ajatusta, että vain juuri se yksi etukäteen valittu doula voi olla hyvä? Mietin, että ollaanko Suomessa niin erityisherkkiä, että on todella tarpeen olla juuri vain se yksi ja ainoa tuttu tyyppi? Vai ollaanko täällä vähän turhan innokkaita omimaan perhe ”minun doulaperheeksi” tai ”minun kotisynnytysperheeksi”?

Maailmalla joissain synnytyssairaaloissa on doulien tiimi valmiina päivystämässä jos synnyttäjä haluaakin tai tarvitsee synnytykseen doulan. Tutkimusten mukaan sillä on positiivinen vaikutus synnytyskokemukseen ja synnytyksen kulkuun. En tiedä millaisia käytäntöjä niissä sairaaloissa on esim. synnytysvalmennusten tai tutustumiskäyntien suhteen tai onko doulatiimiin mahdollista tutustua etukäteen. Ne ulkomaiset doulat joiden kanssa olen tuosta jutellut, ovat sanoneet että sairaaloissa päivystävät doulat ei ole tuttuja perheelle. Silti doula on koettu positiivisesti ja sillä ollut positiivinen vaikutus synnytykseen ja synnytyskokemukseen.

Mietin, että ollaanko Suomessa vähän turhaan ikäänkuin ajamassa koko ajan sitä kulttuuria doulaamisen suhteen, että pitää valita se päädoula ja varadoula. Sitä kautta ei ainakaan mahdollistu doulatiimien toimiminen todellisuudessa. Ainakaan täällä Suomessa, jossa doulienpalveluista ei vielä olla valmiita maksamaan käytännössä juuri mitään. Suurin osa ei ole valmis maksamaan niin paljon, että sillä doulat oikeasti eläisi. Varsinkaan kun monet vapaaehtoisdoulat toimivat hyvin ammattimaisesti, mutta nimellisillä kulukorvauksilla (joka on siis huomattavasti vähemmän kuin ammattidoulien palkkiot).

Olen puhunut doula-ystäväni kanssa, että olis hienoa jos voisi toimia doulana tiimissä, jossa olisi esimerkiksi kolme doulaa ja päivystysvastuu jaettaisiin doulien kesken ilman päädoulauksia tms. Se olisi kestävämpi tapa järjestää doulien työnteko pidemmällä tähtäimellä. Päivystyskuormituksen jakaminen mahdollistaisi myös muut työskentelytavat ilman suura riskiä tulonmenetyksestä. Eli jos järjestät kursseja tai pidät vastaanottoa doulaamisen rinnalla (niin kuin tod.näk. on tehtävä, että saat leivän päälle myös voita), niin sinun ei tarvitsisi todennäköisesti peruuttaa niitä.

Olen kirjoittanut tätä tekstiä monessa eri pätkässä ja usein meinannut jättää kokonaan kirjoittamatta tai ajatellut poistaa ennen julkaisua. Tämä on herkkä aihe ja voi joillakin nostaa niskakarvat pystyyn. En saa ajatuksiani tästä tämän järkevämmin ulos, mutta toivon, että ymmärrätte mitä yritän sanoa. Tekstin kommenteissa voi aiheesta keskustella lisää. :)

Luennolla: Synnytystavat meillä ja muualla

global_trends_childbirth

Olin eilen kuuntelemassa Tampereen yliopistolla Global trends in childbirth luentokiertueen luentoa kätilöystäväni kanssa. Kiertueella on useampi luennoitsija ja heistä Tampereella puhui

– Marcos Augusto Bastos Dias, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Braziliasta

– Birgitta Lång, gynekologi Vaasasta (kertoi Angolan tilanteesta v. 1998-2010)

– Jukka Uotila, johtava ylilääkäri Tampereen yliopistollisesta sairaalasta

 

MARCOS

Latinalaisessa amerikassa on käynnissä sektioepidemia. Suuri osa synnytyksistä on sektiota. Naiset ovat ryhtyneet kampanjoimaan sektioita vastaan!

Braziliassa talous on kasvanut ja keskiluokkaisten ja varakkaiden määrä lisääntynyt. Syntyvyys on laskenut ja lapsikuolleisuus on 14%. Äitikuolleisuuden prosentin olin kirjoittanut vahingossa väärin, mutta Marcos kertoi siitä että se on teknologiasta ja osaamisesta huolimatta hävettävän korkea.

Marcos kertoi, että mitä korkeampi koulutustaso on, sitä enemmän sektioita. Varakkaimmilla on enemmän sektioita. Heillä on vakuutukset ja käyvät yksityisellä sektiossa. Ennen karnevaaleja ja muita pyhiä on valtavasti sektioita ja niiden aikana ei oikeastaan yhtään. Sektioita ”markkinoidaankin” juuri sillä, että voit itse ikäänkuin valita ajankohdan.

Braziliassa 90% sektioista on elektiivisiä. Suurella määrällä obstetrikkoja sektioprosentti synnytyksistä oli tilaston mukaan 100%! Tästä tilastosta oli vuotanut mediaan kuvia ja naiset nousivat barrikaadeille! Tämän myötä tehtiin säännöt sektioille, jonka mukaan naisille pitää kertoa molemmista synnytystavoista ja niiden hyödyistä ja haitoista. Informed consent – ajatusta tuotiin ensimmäistä kertaa. Paine lääkäreitä kohtaan on kasvanut koko ajan synnytyskulttuurin muuttamiseksi.

Brazialiassa suurimman osan synnytyksistä hoitaa siis lääkäri. Marcoksen mukaan heillä ei ole muuta osaamista kuin makuuttaa naisia ja laittaa oksitosiini tippa. Turhia toimenpiteitä käytettään paljon (esim. episiotomia 73%:lle synnyttäjistä), naiset eivät saa nousta sängystä eivätkä saa syödä. Kivunlievitystä annetaan liian vähän. 23 940 naista koskeneessa tutkimuksessä kävi ilmi, että 25% naisista oli kokenut synnytysväkivaltaa! Synnytyspelko onkin yksi suurimmista syistä sektioiden suosioon.

Sen lisäksi naisten lehdissä on paljon artikkeleita sektiosynnytyksistä ja niissä kerrotaan pääasiassa sektion hyödyistä (esim. kuinka pääsee pian taas juhlimaan!) ja lyhyen ajan riskeistä. Artikkeleissa ei kerrota juurikaan pitkän aikavälin riskeistä ja haitoista. Raskausajan käynneillä ei myöskään välttämättä kerrota haitoista tai alatiesynnytyksen eduista. Erityisesti yksityispuolen palveluissa puhutaan enemmän sektion puolesta. Tutkimuksen mukaan 45,5%:lle naisista oli yksityisellä puolella sanottu molempien synnytystapojen olevan turvallisia vaihtoehtoja. Tutkimuksen mukaan näillä raskausajan hoidolla on tärkeä merkitys siinä minkä synnytystavan nainen valitsee. Sektioprosentti julkisella puolella 44,8% ja yksityisellä 89,9%.

global_trends_childbirth_dias

Marcos Augusto Bastos Dias (oik.) ja Jukka Uotila (vas.)

Yksityisissä palveluissa on enemmän ennenaikaisia vauvoja kuin julkisella. Mikäli ymmärsin oikein niin he pyrkivät tekemään sektiot rv 37-38. Julkisella puolella myöhemmin, mutta silti usein ennen laskettua aikaa. Marcos sanoi, että spontaanin synnytyksen mahdollisuutta ei edes anneta.

Sektion jälkeisten kipun hoidosta kysyttäessä Marcos vastasi, että Braziliassa naiset tavallaan ”maksaa sen hinnan” siitä että synnyttävät sektiolla. Kipulääkkeet ovat toki käytössä, mutta lähtökohtaisesti suhtautuminen on se, että se kuuluu asiaan. Toinen kysymys Marcokselle liittyi komplikaatioihin ja siihen, että nostetaanko siellä paljon syytteitä lääkäreitä vastaan. Tähän Marcos vastasi esimerkillä, että jos vauva joutuu vaikkapa vauvojen teho-osastolle sektion takia, niin perheelle sanotaan usein: ”Luojan kiitos tehtiin sektio, mieti mitä olisi voinut tapahtua jos olisit synnyttänyt alateitse!”.

Kätilöt ovat uusi juttu Brazialiassa (ja käsittääkseni muuaalla latinalaisessa amerikassa). Perinteisiä (trad.) kätilöitä on ollut, mutta vasta hiljattain kätilöt on saaneet luvan työskennellä sairaaloissa!

Kotisynnytys on ollut kiellettyä, mutta ei kuitenkaan laitointa. Naiset nousivat tämänkin asian suhteen kampanjoimaan voimakkaasti!

Marcos sanoi, että todellisuudessa naisilla on kaksi vaihtoehtoa:

1. synnyttää sektiolla

2. synnyttää alateitse yksin, sängyllä maaten, ilman riittävää kivunlievitystä

Ei siis vaikea miettiä miksi he valitsevat kehutun sektion synnytystavaksi. :/

Tässä vielä video, jonka Marcos näytti siellä luennolla…

 

BIRGITTA

WHO:n mukaan tällä alueella jolla hän oli, on seitsemän valtioita, joista Angola on yksi. Näiden valtioiden alueella oli 84 000 synnytystä vuonna 2009, joista sektioita 8,8%. Kohtuun kuolleita vauvoja 3,7% ja äitiyskuolleisuus 0,3%. Birgitan mukaan naiset tulivat sairaalaan vasta sitten kun oli jo todella vaikeita oireita tai puolikuollut.

Angolassa ongelmana  on teiniraskaudet ja se ettei naiset halua sairaaloihin. Yhtenä syynä erityisesti alkuasukkailla oli mm. se, että sairaalassa joutuu riisumaan heidän perinteiset asut ja korut. Monetkaan eivät halunneet sitä tehdä. Toinen juttu oli sisätutkimukset joita he eivät halua ja taas sairaalassa ei voinut synnyttää ilman niitä.

Raskauden seurantaan tuli 70-80% raskaana olevista ja tavoitteena oli löytää riskiraskaudet. Sairaalaan synnyttämään tulevien määrä oli huomattavasti pienempi.

Angolassa kätilöt tekevät imukuppisynnytyksiä hyvällä menestyksellä. Leikkurihoitajat tekivät sektiot vielä 2011 vuoteen asti. Birgitta sanoi, että siellä oli tärkeää kouluttaa väkeä hyvin myös vaativampiin tehtäviin (esim. juuri kätilöille imukuppi ja hoitajille sektio). Sairaaloissa ei kuitenkaan ollut välttämättä tarvikkeita ja lääkkeitä tarpeeksi. Perheet saattoivat joutua itse ostamaan kertakäyttöhanskoja tai lääkkeitä.

Äitien kuolinsyitä oli

1. Paludismo (malarian vaikea aste)

2. Raskausmyrkytys

3. Verenvuoto

4. Kohdun repeämä

5. Endometrioosi

6. Abortti

Naisten tullessa huonokuntoisina sairaalaan, oli haaste selvittää onko kyseessä paludismo vai raskausmyrkytys. Niiden hoito on täysin erilainen, joten oikea diagnoosi on tärkeää. Paludismossa malaria hoidetaan ensin ja sitten vasta voi synnyttää. Vakvassa raskausmyrkytyksessä taas synnyttäminen mahdollisimman pian on tärkeintä.

Birgitta kertoi, että Angolassa oli käytössä symphysiotomy, jos vauva ei meinannut synty imukupin avulla. Siinä häpyluiden välissä oleva liitos  viilletään poikki paikallispuudutuksessa. Sillä saa Birgitan mukaan 10-15% lisää tilaa, mutta sen jälkeen naisen jalkoja ei saa päästää liian auki toisistaan. Tapana oli sitoa ne liinalla niin, ettei ne pääse liian auki. Toimenpiteen/synnytyksen jälkeen pitää maata sängyssä 2-3 päivää ja sen jälkeen saa alkaa kävelemään.

Birgitta sanoi, että tämä toimenpide on ollut huonossa maineessa, mutta hänen mielestään on ihan hyvä keino jos tosiaan vauva ei imukupilla synny. En huomannut kysyä tarkennusta, että onko tämä vain siinä tapauksessa, ettei voida syystä tai toisesta tehdä sektiota. Birgitta suositteli tätä käytettäväksi tarvittaessa myös Suomessa. Paikalla oli siis pääasiassa lääkäriopiskelijoita, jokunen kätilöopiskelija ja muuta yleisöä.

Symphysiotomy ei ollut itselleni ennestään tuttu asia, mutta nyt kun siitä vähän tässä lueskelin sieltä täältä, en voi muuta kuin järkyttyneenä pohtia miksi ihmeessä hän siitä opiskelijoille luennoi! Olisi ainakin teroittanut sitä, että se on käyttökelpoinen jos todellakin on jossain Afrikassa ilman muita apuja ja mitkään muut keinot ei auta. 2015 vuonna on tietoa ja taitoa muihin tapoihin, jotka eivät ole niin haitallisia naisille. Huh huh. Aikamoista. Voin vain kuvitella millaisia liitoskipuja tuollaisen jälkeen voi olla…

Irlannissa männä vuosina käytetyn symphysiotomyn seurauksista tuli vastaan tällainen lehtijuttu:

Symphysiotomy – Ireland’s brutal alternative to caesareans

Tämmöinenkin näky olevan: #SOS / Survivors of symphysiotomy

 

JUKKA

Suomen tilastot näytti hyviltä verrattuna edellisiin. Sairaaloiden väliset erot oli joissain jutuissa aika isotkin, mutta eipä niistä tällä kertaa enempää.

Jukka kertoi, että kätilöillä on aika paljon vastuuta ja oikeuksia. Esimerkiksi oksitosiinia saa laittaa itsenäisesti. Tähän Jukka kommentoi, että ”välillä antaavat liikaakin”.

Obstetriikan haasteiksi tai kehityskohteiksi hän oli laittanut mm. lisääntyvät perussairaudet ja esim. raskausdiabetes, perheen ja työn yhdistäminen, yhteistyö kätilöiden kanssa. Jukka myös pariin kertaan puhui haasteesta saada sairaalasynnytykset ikäänkuin houkutteleviksi. Tämän käsitin viittaukseksi kasvaviin kotisynnytysmääriin ja medikalisaation lisääntymiseen.

Luennoista ylipäätään jäi päällimmäiseksi erityisesti Brazilian ja Suomen kohdalla se, että naiset haluavat hyvää palvelua ja tutun henkilön avustamaan synnytyksessä! Naiset äänestää jaloillaan, jos vain taloudellisesti mahdollista.

Loppukeskustelussa Marcos sanoi vielä, että ”naisille on kerrottava faktoja, antaa hänen kehon tehdä se työ ja luotava häneen uskoa”! Oli upeaa kuulla se synnytysLÄÄKÄRIN suusta. :)

Kätilöntyössä Suomen synnytyskulttuuri näkyy konkreettisesti

Helsingin Sanomissa oli tänään lehtijuttu kätilön työstä. Järkytyin kun näin millä otsikolla ja kuvalla se on julkaistu esim. internetissä. Eilisestä lähtien olen seuraillut parissa FB-ryhmässä artikkelista noussutta keskustelua ja monien kanssa olen saamaa mieltä… esimerkiksi siinä, että toivon ettei yksikään esikoista odottava lukisi sitä.

Artikkeli oli joo ihan realistinen kuvaus kätilön työstä ja työvuoroista, mutta hyvin kylmä, kipuun keskittynyt ja medikalisoitunut versio. Toimittaja oli minusta kirjoittanut sen periaatteessa ihan ok:sti, jos olisi ollut kyse ihan jostain muusta työstä tai ammatista kuin hoitoalan työstä johon kuuluu oleellisina kaikkea muuta kuin tietokone, välineet ja tilastot. Kätilön työn upeudet jäi uupumaan tekstistä oikeastaan kokonaan.

En kritisoi lehtijutussa olleita kätilöitä. En tunne heitä, eikä tuon artikkelin perusteella voi vetää johtopäätöksiä heidän työskentelystä tms. Harmittelen eniten sitä, että tuolla tunnelmalla ja näkökulmalla kirjoitettu artikkeli saa niin paljon palstatilaa ja näkyvyyttä. :/ Saman artikkelin olisi voinut kirjoittaa niin eri tavalla! Toisaalta harmitusta nostaa se, että se oli ihan totta… kaikki se arkisuus, kiire, kliinisyys ja toimenpiteet. Kaikki ne on läsnä tämän hetken synnytyskulttuurissa.

Miten kätilö voi olla jatkuvasti läsnä jos hänen vastuullaan on jopa neljä synnyttäjää yhtä aikaa?

Pääkaupunkiseudun synnäreillä on alkamassa projekti jossa ajetaan ajatusta: ”kotisynnytys sairaalassa”. Sen toteutumiseen käytännössä on ihan julmetun pitkä matka. Saati, että koko muu Suomi seuraisi perässä. Jo nyt kätilöillä olisi käytettävissä paljon esim. fysiologista synnytystä tukevia keinoja, mutta ei niitä juurikaan käytetä. Kotisynnytys sairaalassa vaatii kätilöiltä paljon muutosta asenteessa todelliseen äitilähtöisyyteen, hands off -meininkiin, naisen kykyyn luottamista, naiseen ja häneen perheenseen ”rakastumista”, ym. Tämä nykyinen systeemi ei vain taivu siihen. Kuinka kätilö voi hullaantua perheeseen, jota ei tunne entuudestaan? Miten kätilö voi olla jatkuvasti läsnä jos hänen vastuullaan on jopa neljä synnyttäjää yhtä aikaa? Mietin myös, että onko kätilöt edes valmiita? Miten voi toteuttaa sairaalassa ajatusta ”kotisynnytys sairaalassa” jos ei edes ole hajuakaan siitä millasia kotisynnytykset ovat ja miten kätilön rooli ja toiminta niissä eroaa sairaalassa toimimiseen?

mammy-331712_1280

Artikkelissa sanottiin, että joka viides synnytys käynnistetään. Se on ihan pirun paljon! Tilastoissa olisi monessa muussakin kohtaa parantamisen varaa.  Taysissa on ollut Mariski-ohjelma käytössä jo jonkin aikaa ja nyt ollaan HUS:n alueelle tekemässä Noriski-käytänteitä. Tämä on hyvä suunta! Valtakunnallisesti kattavat ohjeet olisi vielä parempi. Olisi mielenkiintoista nähdä pystyykö tilastoissa huomaamaan eroa esim. Mariskin käyttöön oton jälkeen. En voi olla sanomatta, että tämä Suomen synnytyskulttuurin näkökulma tulee esille noissa ohjeiden nimissäkin… -RISKI! Synnytys ei ole lähtökohtaisesti RISKI… mutta ei näköjään Suomessa. 😉

Jotkut HS:n artikkeliin nostetut kommentit nosti päässäni hälytyksen ”älä sano noin, vaan ennemmin näin!”. On pieni, mutta merkittävä ero sillä mitä ja millä tavalla sanoo. Esim. ”ei ole mitään hätää” on tunnetusti huono valinta, koska hätä-sana tuo negatiivisen merkityksen siihen. Sen sijaan voi sanoa paljon kaikkea muuta.. vaikka ”kaikki on hyvin”, ”menee hienosti”, jne.   Usein voi olla vaikea tunnistaa kuinka itse asiakkaille puhuu ja joskus voi olla vaikea keksiä tilalle joku muu tapa sanoa. Vaikka tämä voi tuntua vähäpätöiseltä asialta, niin ei se ole. Sanoilla voi olla todella suuri merkitys erityisesti siihen nostaako se naista vai herättääkö se huolta, epäilyksen omaan jaksamiseen/kykyihin/ym. tai kuilua yhteistyöhön.

Erityisesti yksi kohta artikkelissa erottui joukosta:
”Synnyttäjät ovat muuttuneet vaativiksi. Moni valmistautuu synnytykseen kuin lukisi tenttiin: googlaa, tekee muistiinpanoja ja kokoaa sopivia soittolistoja. Kun tällaiset naiset tulevat sairaalaan, he ajattelevat tietävänsä paljon.” (Lainaus on siitä HS:n artikkelista)

Mietin, että kenen päästä tämä kappale oikein tuli? Synnytykseen valmistautuminen on todella tärkeää ja merkityksellistä monin eri tavoin. Se auttaa saamaan toivomansa synnytyskokemuksen, helpottaa osallistumista päätöksen tekoon synnytyshetkellä, jne. Jokainen valmistautuu omalla tavallaan ja niin kuin kätilö Anu Lampinen hienosti viikko sitten Aktiivinen synnytys ry:n seminaarissa sanoi: ”Nainen määrittelee sen miten haluaa valmistautua synnytykseen!”. Jokainen nainen ja perhe on erilainen ja myös synnytykseen liittyvät toiveet ja tavoitteet on erilaisia. Niitä pitää kunnioittaa! Jokainen nainen on kehonsa ja elämänsä asiantuntija. Se on kaiken lähtökohta ja luulis kätilöiden ymmärtävän sen.

Toisaalta ymmärrän mitä tuolla kommentilla on ehkä yritetty sanoa. Kun tietoa ei ole tarpeeksi saattaa sekoittaa asiat tai ei ymmärrä miten toiveet liittyvät toisiinsa. Luulen sen olevan yksi syy siihen, että jotkut ammattilaiset haluavat synnytyssuunnitelmat tehtäväksi vain ammattilaisten kanssa. Esim. eräs äiti mietti kannattaako ottaa synnytyksen jälkeen ”se rokote”, kun hänellä on Rh- ja vauvalla Rh+. Kyseessähän ei ole rokote, vaan anti-D-immunoglobuliini pistos, jonka tarkoituksena on suojata äitiä vauvan punasoluilta, joita tavallisesta synnytyksen aikana äitiin siirtyy. Immunoglobuliinin avulla turvataan seuraavat mahdolliset raskaudet. Lisätietoja voi lukea helposti tästä ja teoreettisemmin tästä.

On tärkeää, että raskaana olevalla naisella on rinnallaan ammattilaisia joilta he voivat kysyä näitä kaikkia asioita ja saada luotettavaa tietoa päätöstensa ja toiveidensa tueksi! Joskus voi käydä niin, että nainen ei ole ymmärtänyt tarkkaan, että mitä toivoo. Uskon vahvasti, että se on ennemmin poikkeus kuin sääntö.

Mietinpähän tässä myös, että mitä vaihtoehtoja naisille jää kuin googlata ja tehdä muistiinpanoja, kun valtaosa synnytysvalmennuksista ei vastaa naisten ja perheiden tarpeita!  Oikeasti. Uskallan väittää naisilta kuulemani palautteen perusteella, että suurimmassa osassa julkisen sektorin valmennuksista on suuria puutteita. Se on todella surullista ja siihen pitäisi saada pikimmiten muutos! Yksityisten tarjoamista synnytysvalmennuksista kannattaisi ottaa mallia ja jatkaa kehittämistä siitä eteenpäin. Peloteluluennot vanhanaikaisilla materiaaleilla eivät auta ketään! Monet kätilöt valittavat sitä, kun naiset tulevat valmistautumattomina synnyttämään. Miksi sitten heitä mollataan jos yrittävät? Miksi kätilöt eivät valmenna paremmin itse? Esim. Kätilöthän niitä tutustumiskäyntejä sairaaloissa ohjaa ja varmasti ovat olleet tekemässä niitä sairaaloiden nettivalmennuksia. Jos ne on sairaalakätilöiden ainoat vaikuttamiskanavat, niin miksi ne on sellaiset kuin ne ovat?

Yksi asia mikä suorastaan ärsyttää on se, että puhutaan synnyttämisestä ilman kivunlievitystä. Artikkelissakin oli tällainen lause: ””Ei pidä pettyä, jos ei pärjääkään ilman kivunlievitystä”, Sanna Palmu sanoo. ”Yhtään kirkkaampaa kruunua ei saa, jos synnyttää ilman kivunlievitystä.”” On täysin eri asia synnyttää OIKEASTI ILMAN KIVUNLIEVITYSTÄ, mikä todennäköisesti on kärsimystä oman onnensa nojassa, kuin synnyttää lääkkeettömien kivunlievitys menetelmien kera (joita on todella paljon erilaisia ja hyvin tehokkaitakin) tai lääkkeellisten kivunlievitys menetelmien kanssa. Synnytystuntemuksia voi lievittää todella monella tapaa, eikä todellakaan kaikki lääkkeettömät ole jotenkin tehottomia ja sopivia vain avautumisvaiheen alkuun. Kyllä niistäkin löytyy niitä, joissa on”jytyä”!

Mitä tulee noin muuten tuohon Palmun kommenttiin, niin olen samaa mieltä. Oleellisinta ei ole synnytystapa tai se onko käyttänyt lääkkeellistä kivunlievitystä vai ei. Tärkeämpää on se kokemus, joka naiselle jää kehoon, mieleen ja sydämeen. Toki synnytystavalla ja kivunlievitystavoilla on merkitystä ja vaikutusta, mutta kannattaa olla myötätuntoinen ja armollinen itseään kohtaan. <3

Oleellisinta ei ole synnytystapa tai se onko käyttänyt lääkkeellistä kivunlievitystä vai ei. Tärkeämpää on se kokemus, joka naiselle jää kehoon, mieleen ja sydämeen.

Vielä yksi asia, joka ei suoranaisesti liity HS:n artikkeliin vaan enemmänkin kätilöyteen… Olen pohtinut, että mitä oikeastaan tarkoittaa lause ”Olen luomukätilö”. Tiedän, että synnäreillä on luomumpia kätilöitä ja ei niin luomuja. Tiedän, että kätilöillä on käsitys omista kollegoistaan ja siitä onko joku luomukätilö vai ei. Tiedän myös, että se luomukätilöys voi olla hyvin erilaista kätilöiden kesken. Mitkä on luomukätilön merkkejä? Kriteerejä? Mikä tekee kätilöstä luomun? Kuinka luomusti kätilö oikeasti voi toimia sairaalaympäristössä?

Kätilön työ on todella itsenäistä. Työpariksi tulee toinen kätilö vasta, kun vauva on syntymässä. Kuinka hyvin sen perusteella voi vetää johtopäätöksiä siitä miten kollega toimii ja millaisia työtapoja käyttää oikeasti? Minkä verran kahvihuonekeskustelut vaikuttavat siihen käsityksen muodostumiseen?

Synnytyskulttuurin muutokseen tarvitaan tietoa, halua ja uskallusta kaikilla rakenteiden tasoilla. Sitä ei tapahdu, jos ei nähdä mitään tarvetta muutokselle. Nyt olisi aika nähdä. Meillä on Suomessa moni asia hyvin, mutta myös moni asia kehittämisen ja edistämisen tarpeessa. Maailmanlaajuinen suunta on aina vain medikalisoidumpaan ja keskitetympään suuntaan. Suomessa esim. kätilöiden määrä ei kasva suhteessa synnyttäjien määrään. Kätilöitä tulee jäämään entistä enemmän työttömiksi tai joutuvat menemään sairaanhoitajan hommiin. Haluaako perheet edelleen sitä, että kätilö vain poikkeaa välillä käymässä synnytyksen aikana? Tai että imetysohjaukseen on vain se lyhyt hetkinen? Vaatikaa parempaa.

Toivon, että synnytyskulttuurin kehittämisessä päästäisiin eri tasoilla eteenpäin!

Ei riitä, että naisia valmennetaan synnytyksiin, vaan myös  rakenteissa pitää tapahtua muutosta.
Ei riitä, että kätilöopiskelijoita koulutetaan ja ohjataan fysiologisen synnytyksen asioihin ja perhelähtöisyyteen, vaan työyhteisöjen ja kollegojen pitää myös olla valmiita kehitykseen.
Ei riitä, että yhdistykset edistävät synnytyskulttuurin muutosta, vaan sitä on tapahduttava monella eri tasolla.
Ei riitä, että kätilöt ja terveydenhoitajat kehittää ja edistää, vaan lääkäreiden pitää alkaa ymmärtämään paremmin fysiologiaa, sen tukemista ja vahvistavaa kohtaamista.
Ei riitä, että perheet ja ammattilaiset ahkeroi muutoksen eteen, vaan yhteiskunnan täytyy osallistua myös (mahdollistamalla vaihtoehtoja, riittävät resurssit, jne.).

Raskaana oleminen on ihmeellistä aikaa naisen elämässä. Ei toki aina, mutta myötätuntoisella tuella ja tarpeisiin vastaamisella varmasti monelle! Synnytys on ihana asia ja mahdollisuus aivan uudenlaisen vahvuuden ja naiseuden voiman löytämiseen itsessä. Vastasyntyneet ovat pieniä ihmeitä viisaine silmineen ja vanhemmuus taas antaa mahdollisuuden oppia uusia asioita elämästä ja itsestä ihmisenä.

Vaikka äitiys, synnytys, raskaus, vanhemmuus, isyys, ym. on vain yksi osa elämää, niin ovat ne silti niin suuria asioita, että ihmisten voimaannuttaminen niiden suhteen ei koskaan mene hukkaan. Äitiyshuollossa vahvistava kohtaaminen ja normaalin fysiologian tukeminen ihan kaikilla synnyttäjillä on merkityksellistä.

Ihanaa sunnuntaita kaikille! <3

PS. Vielä tänään ja huomenna on aikaa ostaa ammattilaiskäyttöön tarkoitettuja Voimaannuttava synnytys -kortteja edullisempaan ennakkotilaushintaan 31e/pakka. (Ei toimituskuluja.)