Vuodenvaihteen kuulumiset

Tänään on ollut eriskummallinen päivä. Aamulla heräsin aikaisin järjestämään ystävälleni Mother blessing juhlia. Ne oli viimeiset juhlat kolmen juhlan sarjasta, joista otettiin kuvia ja videota tulevaa projektiani varten. Juhlien järjestäminen on yksi rakkaimmista puuhistani ja itse juhlat oli todella liikuttavat ja onnistuivat hyvin! Juhlissa oli vieraina juhlittavan äidin ja minun yhteisiä ”synnytys-ystäviä” ja pari muuta vierasta. Naiseuden ilo ja rakkaudellinen ilmapiiri oli läsnä. Juhlittava mamma oli upea kauniin vatsansa kera ja kohtuvauvakin osallistui juhliin omalla tavallaan. <3 <3

mobe_taulu

Juhlien jälkeen olin aivan poikki ja makasin kotisohvalla päikkäreistä haaveillen, mutta eihän lapsiperheellisellä sellaisiin ole useinkaan mahdollisuutta. Varsinkaan jos on ollut ensin koko päivän pois. 😉 Kun päivä kääntyi iltaan vaihtui juhlien voimaannuttava tunnelma pohdintoihin vanhemmuuden haasteista ja ”pimeyksiin valojen reunalla”. Miten voikaan olla äitiys ja vanhemmuus välillä niin hurjaa ja henkisesti raastavaa?

Se on niin jännä kuinka oikeasti vain itse voi tietää miten sinulla menee. Keskustelujen myötä voit peilata omia juttuja muihin ja saada sieltä vertailupintaa omiin kokemuksiin. Niin kuin tänään juhlissa yksi naisista sanoi.. ei nykypäivänä välttämättä nähdä tai jaeta niitä muiden huonoja hetkiä vauvojen ja lasten kanssa, eikä tiedetä että on ihan tavallista, että niitä kurjiakin ajatuksia tulee. Se on ihan luonnollista, mutta se menee ohi. Nyt tässä kohtaa en tarkoita mitään graaveja juttuja vaan ihan sitä perussettiä mitä äitinä ja isänä voi kokea arjessa. Sitä, että tuskastuu vaikka vauvan itkuun ja ajattelee hänelle jotain pahaa. Tai menee hermot esiteinin kanssa ja toivoo mielessään, että voisi lähettää hänet Timbuktuun heti ensimmäisellä koneella.

Valot pimeyksien reunoilla
Ovat toisinaan himmeitä ja harvassa
Sullon sisälläs valtameren kokoinen voima
Jonka sä voit oppaaksesi valjastaa
– Toni Wirtanen

Jotenkin tänään pitkästä aikaa lävähti naamaan oikeen kunnolla se kuinka paljon vanhemmuus haastaa omaa henkistä kasvua eteenpäin, jos sen on valmis näkemään. Omat mokat tuntuu kamalilta, vaikka tietää, että kukaan ei ole täydellinen. Riittäävä on hyvä, mutta mikä on riittävää? Välillä kun joka puolelta (media, some, ym.) ”syytetään” vanhempia milloin mistäkin, niiin itse huomaan syyttäväni itseäni vaikka lopulta kun asiaa rauhassa katsoo, niin eihän se edes ole niin meidän perheessä. Jokainen elää omassa kuplassaan ja voikin olla, että se kupla missä elää ei olekaan se valtavirran kupla jonka toimintaa kritisoidaan. Joskus myös ihan pienet asiat voi tuntua isoilta ja ruoskii itseään niistäkin.

Tässä illalla äitiyden raastavaa ja haastavaa puolta pohtiessa törmäsin Apulannan uuteen biisiin. Sopii niin hyvin niihin kuoppaisiin hetkiin.  Minulla ei ole kokemusta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta eikä synnytystraumoista, mutta voisin kuvitella, että erityisesti niitä kokevat saattaisi tykätä myös.

Apulannalla on toinenkin biisi, josta erityisesti syvissä vesissä kulkiessa tai vaikka lapsiperhe-elämän kaaosahdistuksessa, voi saada voimaa.  Se on Pihtiote.

Oikeasti minun piti tehdä nyt kirjanpitojuttuja, mutta sattumalta en löytänyt yhtä kansiota (joka hetki sitten oli minulla kyllä ollut kädessä) ja jotenkin tuli kova tarve kirjoittaa tämä juuri nyt näiden videoiden kera. Halusin jakaa sen, että ei – ei tämä äitiys ole niin hehkeää aina. Ja joo, voi olla välillä raastavaa huomata kuinka onkin tehnyt juuri päin vastoin kun oli toivonut tai puhunut. Tai voi olla tuskallista huomata ettei itsestä ole juuri sellaiseksi äidiksi kun oli itseään ajatellut. Vaikkapa pullantuoksuiseksi kotiäidiksi tai urbaaniksi uraäidiksi joka hoitaa menestyksellä kodin, uran, lapset ja puolison. 😉

Itse olen tässä joululoman aikana ja vuoden vaihtuessa pohtinut viime vuotta ja esim. näitä Voimaannuttava synnytys juttuja. Olen tehnyt tosi paljon töitä, joka ei kuitenkaan näy juuri missään. Tai no siis riippuu mistä katsoo, mutta jos katsoo sitä tärkeintä -> eli perhettä ja omaa itseä, niin rehellisesti sanottuna en tiedä onko ollut sen väärti. Olen saanut toteuttaa intohimojani ja ollut tuottelias (niin kuin siskoni sanoi), mutta vienyt paljon voimavaroja itseltä, aikaa ja läsnä oloa perheeltä ja taloudellisia resursseja.

Olen kyllä hurjan iloinen ja ylpeä mm. niistä Voimaannuttava synnytys -korteista ja haluan jatkaa näitä omia projekteja, mutta oma hyvinvointi ja perhe edellä. :) Nythän siis olen hoitovapaalla ja hoidan kahta nuorimmaista kotona eli käytännössä olen tehnyt töitä vähän päivällä (jos mahdollista) ja sitten öisin. Tavallisesti jonnekin klo 2 asti, joskus jopa klo 4. Aamulla on ollut pakko nousta laittamaan koululaisia kouluun, joten vähillä on unet välillä olleet. Joulukalenteria tehdessä kävi niin, että oli vain pakko mennä nukkumaan lasten kanssa samaan aikaan ja jättää kalenterin tekemiset niiltä illoilta ja siirtää joskus jopa saman päivän aamuun, jolta kalenterin ”luukku” uupui. :)

Jotenkin tämä loppuvuosi ja vuoden vaihde on ollut erikoinnen tunnelmaltaan ihan siis yleiselläkin tasolla. Vuoden viimeinen superkuukin oli ja meni… Aika diipeissä meiningeissä monet painineet. Kuka sairastunut, joutunut onnettomuuteen, tehnyt isoja päätöksiä, menneisyyden haamut nousseet, jne. Itselle oma tilinpäätös ja itsetutkiskelu on tehnyt hyvää, vaikka ei helppoa olekaan. Toivon, että kuluva vuosi on nousujohteinen koko maailmassa. Lisää valoa, rakkautta, iloa, myötätuntoa ja hyvinvointia! <3

Saapa nähdä mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Saan Kaisan (doula, imetysohjaaja, hypnosynnytysohjaaja, jne.) minun kaveriksi tänne blogaamaan ja puuhaamaan näitä Voimaannuttava synnytys -juttuja. Meillä on kaikkia hauskoja ja ihania suunnitelmia, joita haluttaisi toteuttaa. Katotaan millä aikataululla niihin päästään käsiksi. 😉

Ihanaa uutta vuotta kaikille! <3

PS. Kätilön käsistä -blogin Johanna on kirjoittanut 10 syytä käydä synnytysvalmennuksesta -tekstin ja kirjoittaa siellä yksityisistä synnytysvalmennuksista ja niiden hyödyistä. :) Kannattaa lukaista.

Luennolla: Synnytystavat meillä ja muualla

global_trends_childbirth

Olin eilen kuuntelemassa Tampereen yliopistolla Global trends in childbirth luentokiertueen luentoa kätilöystäväni kanssa. Kiertueella on useampi luennoitsija ja heistä Tampereella puhui

– Marcos Augusto Bastos Dias, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Braziliasta

– Birgitta Lång, gynekologi Vaasasta (kertoi Angolan tilanteesta v. 1998-2010)

– Jukka Uotila, johtava ylilääkäri Tampereen yliopistollisesta sairaalasta

 

MARCOS

Latinalaisessa amerikassa on käynnissä sektioepidemia. Suuri osa synnytyksistä on sektiota. Naiset ovat ryhtyneet kampanjoimaan sektioita vastaan!

Braziliassa talous on kasvanut ja keskiluokkaisten ja varakkaiden määrä lisääntynyt. Syntyvyys on laskenut ja lapsikuolleisuus on 14%. Äitikuolleisuuden prosentin olin kirjoittanut vahingossa väärin, mutta Marcos kertoi siitä että se on teknologiasta ja osaamisesta huolimatta hävettävän korkea.

Marcos kertoi, että mitä korkeampi koulutustaso on, sitä enemmän sektioita. Varakkaimmilla on enemmän sektioita. Heillä on vakuutukset ja käyvät yksityisellä sektiossa. Ennen karnevaaleja ja muita pyhiä on valtavasti sektioita ja niiden aikana ei oikeastaan yhtään. Sektioita ”markkinoidaankin” juuri sillä, että voit itse ikäänkuin valita ajankohdan.

Braziliassa 90% sektioista on elektiivisiä. Suurella määrällä obstetrikkoja sektioprosentti synnytyksistä oli tilaston mukaan 100%! Tästä tilastosta oli vuotanut mediaan kuvia ja naiset nousivat barrikaadeille! Tämän myötä tehtiin säännöt sektioille, jonka mukaan naisille pitää kertoa molemmista synnytystavoista ja niiden hyödyistä ja haitoista. Informed consent – ajatusta tuotiin ensimmäistä kertaa. Paine lääkäreitä kohtaan on kasvanut koko ajan synnytyskulttuurin muuttamiseksi.

Brazialiassa suurimman osan synnytyksistä hoitaa siis lääkäri. Marcoksen mukaan heillä ei ole muuta osaamista kuin makuuttaa naisia ja laittaa oksitosiini tippa. Turhia toimenpiteitä käytettään paljon (esim. episiotomia 73%:lle synnyttäjistä), naiset eivät saa nousta sängystä eivätkä saa syödä. Kivunlievitystä annetaan liian vähän. 23 940 naista koskeneessa tutkimuksessä kävi ilmi, että 25% naisista oli kokenut synnytysväkivaltaa! Synnytyspelko onkin yksi suurimmista syistä sektioiden suosioon.

Sen lisäksi naisten lehdissä on paljon artikkeleita sektiosynnytyksistä ja niissä kerrotaan pääasiassa sektion hyödyistä (esim. kuinka pääsee pian taas juhlimaan!) ja lyhyen ajan riskeistä. Artikkeleissa ei kerrota juurikaan pitkän aikavälin riskeistä ja haitoista. Raskausajan käynneillä ei myöskään välttämättä kerrota haitoista tai alatiesynnytyksen eduista. Erityisesti yksityispuolen palveluissa puhutaan enemmän sektion puolesta. Tutkimuksen mukaan 45,5%:lle naisista oli yksityisellä puolella sanottu molempien synnytystapojen olevan turvallisia vaihtoehtoja. Tutkimuksen mukaan näillä raskausajan hoidolla on tärkeä merkitys siinä minkä synnytystavan nainen valitsee. Sektioprosentti julkisella puolella 44,8% ja yksityisellä 89,9%.

global_trends_childbirth_dias

Marcos Augusto Bastos Dias (oik.) ja Jukka Uotila (vas.)

Yksityisissä palveluissa on enemmän ennenaikaisia vauvoja kuin julkisella. Mikäli ymmärsin oikein niin he pyrkivät tekemään sektiot rv 37-38. Julkisella puolella myöhemmin, mutta silti usein ennen laskettua aikaa. Marcos sanoi, että spontaanin synnytyksen mahdollisuutta ei edes anneta.

Sektion jälkeisten kipun hoidosta kysyttäessä Marcos vastasi, että Braziliassa naiset tavallaan ”maksaa sen hinnan” siitä että synnyttävät sektiolla. Kipulääkkeet ovat toki käytössä, mutta lähtökohtaisesti suhtautuminen on se, että se kuuluu asiaan. Toinen kysymys Marcokselle liittyi komplikaatioihin ja siihen, että nostetaanko siellä paljon syytteitä lääkäreitä vastaan. Tähän Marcos vastasi esimerkillä, että jos vauva joutuu vaikkapa vauvojen teho-osastolle sektion takia, niin perheelle sanotaan usein: ”Luojan kiitos tehtiin sektio, mieti mitä olisi voinut tapahtua jos olisit synnyttänyt alateitse!”.

Kätilöt ovat uusi juttu Brazialiassa (ja käsittääkseni muuaalla latinalaisessa amerikassa). Perinteisiä (trad.) kätilöitä on ollut, mutta vasta hiljattain kätilöt on saaneet luvan työskennellä sairaaloissa!

Kotisynnytys on ollut kiellettyä, mutta ei kuitenkaan laitointa. Naiset nousivat tämänkin asian suhteen kampanjoimaan voimakkaasti!

Marcos sanoi, että todellisuudessa naisilla on kaksi vaihtoehtoa:

1. synnyttää sektiolla

2. synnyttää alateitse yksin, sängyllä maaten, ilman riittävää kivunlievitystä

Ei siis vaikea miettiä miksi he valitsevat kehutun sektion synnytystavaksi. :/

Tässä vielä video, jonka Marcos näytti siellä luennolla…

 

BIRGITTA

WHO:n mukaan tällä alueella jolla hän oli, on seitsemän valtioita, joista Angola on yksi. Näiden valtioiden alueella oli 84 000 synnytystä vuonna 2009, joista sektioita 8,8%. Kohtuun kuolleita vauvoja 3,7% ja äitiyskuolleisuus 0,3%. Birgitan mukaan naiset tulivat sairaalaan vasta sitten kun oli jo todella vaikeita oireita tai puolikuollut.

Angolassa ongelmana  on teiniraskaudet ja se ettei naiset halua sairaaloihin. Yhtenä syynä erityisesti alkuasukkailla oli mm. se, että sairaalassa joutuu riisumaan heidän perinteiset asut ja korut. Monetkaan eivät halunneet sitä tehdä. Toinen juttu oli sisätutkimukset joita he eivät halua ja taas sairaalassa ei voinut synnyttää ilman niitä.

Raskauden seurantaan tuli 70-80% raskaana olevista ja tavoitteena oli löytää riskiraskaudet. Sairaalaan synnyttämään tulevien määrä oli huomattavasti pienempi.

Angolassa kätilöt tekevät imukuppisynnytyksiä hyvällä menestyksellä. Leikkurihoitajat tekivät sektiot vielä 2011 vuoteen asti. Birgitta sanoi, että siellä oli tärkeää kouluttaa väkeä hyvin myös vaativampiin tehtäviin (esim. juuri kätilöille imukuppi ja hoitajille sektio). Sairaaloissa ei kuitenkaan ollut välttämättä tarvikkeita ja lääkkeitä tarpeeksi. Perheet saattoivat joutua itse ostamaan kertakäyttöhanskoja tai lääkkeitä.

Äitien kuolinsyitä oli

1. Paludismo (malarian vaikea aste)

2. Raskausmyrkytys

3. Verenvuoto

4. Kohdun repeämä

5. Endometrioosi

6. Abortti

Naisten tullessa huonokuntoisina sairaalaan, oli haaste selvittää onko kyseessä paludismo vai raskausmyrkytys. Niiden hoito on täysin erilainen, joten oikea diagnoosi on tärkeää. Paludismossa malaria hoidetaan ensin ja sitten vasta voi synnyttää. Vakvassa raskausmyrkytyksessä taas synnyttäminen mahdollisimman pian on tärkeintä.

Birgitta kertoi, että Angolassa oli käytössä symphysiotomy, jos vauva ei meinannut synty imukupin avulla. Siinä häpyluiden välissä oleva liitos  viilletään poikki paikallispuudutuksessa. Sillä saa Birgitan mukaan 10-15% lisää tilaa, mutta sen jälkeen naisen jalkoja ei saa päästää liian auki toisistaan. Tapana oli sitoa ne liinalla niin, ettei ne pääse liian auki. Toimenpiteen/synnytyksen jälkeen pitää maata sängyssä 2-3 päivää ja sen jälkeen saa alkaa kävelemään.

Birgitta sanoi, että tämä toimenpide on ollut huonossa maineessa, mutta hänen mielestään on ihan hyvä keino jos tosiaan vauva ei imukupilla synny. En huomannut kysyä tarkennusta, että onko tämä vain siinä tapauksessa, ettei voida syystä tai toisesta tehdä sektiota. Birgitta suositteli tätä käytettäväksi tarvittaessa myös Suomessa. Paikalla oli siis pääasiassa lääkäriopiskelijoita, jokunen kätilöopiskelija ja muuta yleisöä.

Symphysiotomy ei ollut itselleni ennestään tuttu asia, mutta nyt kun siitä vähän tässä lueskelin sieltä täältä, en voi muuta kuin järkyttyneenä pohtia miksi ihmeessä hän siitä opiskelijoille luennoi! Olisi ainakin teroittanut sitä, että se on käyttökelpoinen jos todellakin on jossain Afrikassa ilman muita apuja ja mitkään muut keinot ei auta. 2015 vuonna on tietoa ja taitoa muihin tapoihin, jotka eivät ole niin haitallisia naisille. Huh huh. Aikamoista. Voin vain kuvitella millaisia liitoskipuja tuollaisen jälkeen voi olla…

Irlannissa männä vuosina käytetyn symphysiotomyn seurauksista tuli vastaan tällainen lehtijuttu:

Symphysiotomy – Ireland’s brutal alternative to caesareans

Tämmöinenkin näky olevan: #SOS / Survivors of symphysiotomy

 

JUKKA

Suomen tilastot näytti hyviltä verrattuna edellisiin. Sairaaloiden väliset erot oli joissain jutuissa aika isotkin, mutta eipä niistä tällä kertaa enempää.

Jukka kertoi, että kätilöillä on aika paljon vastuuta ja oikeuksia. Esimerkiksi oksitosiinia saa laittaa itsenäisesti. Tähän Jukka kommentoi, että ”välillä antaavat liikaakin”.

Obstetriikan haasteiksi tai kehityskohteiksi hän oli laittanut mm. lisääntyvät perussairaudet ja esim. raskausdiabetes, perheen ja työn yhdistäminen, yhteistyö kätilöiden kanssa. Jukka myös pariin kertaan puhui haasteesta saada sairaalasynnytykset ikäänkuin houkutteleviksi. Tämän käsitin viittaukseksi kasvaviin kotisynnytysmääriin ja medikalisaation lisääntymiseen.

Luennoista ylipäätään jäi päällimmäiseksi erityisesti Brazilian ja Suomen kohdalla se, että naiset haluavat hyvää palvelua ja tutun henkilön avustamaan synnytyksessä! Naiset äänestää jaloillaan, jos vain taloudellisesti mahdollista.

Loppukeskustelussa Marcos sanoi vielä, että ”naisille on kerrottava faktoja, antaa hänen kehon tehdä se työ ja luotava häneen uskoa”! Oli upeaa kuulla se synnytysLÄÄKÄRIN suusta. :)

Ajatuksia Heikin synnytyksestä

Maria Hintikka Live -ohjelmassa Heikki synnytti kotisynnytyskätilön, vaimonsa ja tukihenkilöiden tuella. Vähän etukäteen jännitin, että millanen synnytys-jakso siihen ohjelmaan on suunniteltu, mutta Yle Areenasta illalla katsomani pätkä oli hyvä! Myöhemmin katsoin koko ohjelman uudelleen. Aihe, yllätys yllätys, on niin puhutteleva, että pakkohan siihen oli näin blogitekstilläkin tarttua. :)

Ohjelman vakio”vieras” Jenny Lehtinen sanoi ohjelmassa, että eihän kukaan maratonillekaan mene valmistautumatta ja synnytyksestä, että ”Matkalla on väliä”. Olen samaa mieltä! Vaikka synnytys onkin vain yksi osa naisen elämää, niin on se kuitenkin sen verran merkittävä kokemus, että ei ole yhdentekevää millainen se on. Ei riitä, että äiti ja vauva selviää hengissä tai terveinä. Tai no… riittää jossain kehitysmaassa tai sota-alueella, jossa oikeasti on usein kyse elämästä ja kuolemasta. Valta-osassa maailman maista ei kuitenkaan ole niin. Synnytys vaikuttaa naiseen monin eri tavoin ja huono/traumaattinen synnytys voi tulla hyvinkin kalliiksi loppupeleissä. :/

Heikin kommentit synnyttämiseen liittyen oli todella oivaltavia ja Heikistä huokui kivasti sellanen positiivinen ja luottavainen asenne. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä vaikka kolme erilaista miestä synnyttämässä tuolla samalla laitteella ja nähdä kuinka eri tavoin he synnyttäisi. Niinkuin naisetkin niin varmasti miehetkin synnyttää ja suhtautuu esim. kipuun omalla tavallaan.

 

Synnytykseen valmistautuminen

Minusta oli hieno huomata kuinka selvästi tuli kaikesta ilmi se kuinka merkityksellistä synnytykseen valmistautuminen on! Minusta sen arvoa aliarvioidaan koko ajan! Neuvoloiden valmennus nykyisellä tyylillään ei riitä. On oltava itse aktiivinen raskausaikana! Ottaa selvää synnytyksen normaalista fysiologiasta ja lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista. Vaikka lähtökohtaisesti haluaisikin ottaa puudutteita, niin kyllä niitä lääkkeettömiä keinojakin tarvitsee.

Sen lisäksi raskausaikana on tutustuttava muutamiin tärkeisiin ”työkaluihin”, koska synnytyksessä niiden opetteleminen tai opettaminen on myöhäistä. Toki jotain pientä voi siinä synnyttäjälle ensimmäistä kertaa ohjata, mutta se ei auta niin hyvin kuin sillon kun sitä on jo raskausaikana itselleen työstänyt. Esim. hengitysjutut, lantionpohjan rentouttaminen ja synnytyslaulu. Väittäisin, että mielikuvien tuoma apu on hyvin vähäinen jos sitä ei ole jo raskauaikana ajatellut ja itselleen ”mieleen ajanut”.

Ohjelman loppupuolella Marja sanoi somessa naisten huutelevan, että ”kuka nainen saa tollasta huomiota kuin Heikki?”. Julkisella puolella äitiyshuollossa ja synnytysairaalassa ei varmaan kukaan! Eikä tässä suomalaisessa kulttuurissa ole naisten keskinäistä hoivaamis- tai muuta kulttuuria nimeksikään. Niin se vaan valitettavasti on, että jos ei palkkaa itselleen ammattidoulaa tai yksityistä kätilöä ja ole ihan huippua ystäväpiiriä jotka esim. järjestää Mother blessing-juhlat, niin ei tuollaista huomiota saa.

MHL-ohjelman tekemiseen liittyi myös raskauteen ja synnyttämiseen liittyvä kysely, johon vastasi yhteensä yli 2000 naista. Pieni kooste muutamista kysymyksista löytyy täältä. Tuon lisäksi pahoinvoinnista ja synnytyksistä oli omat artikkelit.

Kysymykseen ”mikä synnytyskulttuurissa ärsyttää?”,  oli 37% vastannut LUOMUHIHHULOINTI, 29% luonnollisen tapahtuman medikalisointi ja 17% synnytyksen glorifointi. Toisten voimatarinat ärsytti 8% vastaajista. Voi itku sentään! Olisi mielenkiintoista tietää miksi luomuhihhulointi, synnytyksen glorifointi tai toisten voimatarinat ärsyttää!?!

 

Luomuhihhulointi

Luomuhihhulointi sana on kyllä aika plääh. Mitähän sillä edes oikeasti tarkoitetaan? Monet ajattelee, että sillä tarkoitetaan kaiken vastustamista. Itse taas näkisin, että sillä voisi tarkoittaa synnytyksen normaalin fysiologian tukemista muun muassa omalla aktiivisuudella (henkinen ja fyysinen) ja tarpeettomien toimenpiteiden ja lääkkeiden välttämisellä. Itse henk.koht. ihan suorin selin voin sanoa olevani synnytysten (ja monen muunkin asian) suhteen ”luomuhihhuloija”.

Olen luomuhihhulointisynnyttämisen puolesta puhuja monestakin syystä… suurin syy on se, että se on vauvan ja äidin parhaaksi. Niin karulta kuin se saattaa jonkun korvaan kuulostaakin, niin se vain on. Ja nyt… ettei tule mitään hässäkkää tuosta kommentista, niin avaan tuota vähän lisää. Normaalin fysiologian tukeminen ja turhan puuttumisen välttäminen on tutkitusti hyväksi niin matalan riskin kuin korkean riskin synnyttäjille ja heidän vauvoilleen. (Tästä voi lukea vaikka kirjasta Optimal care in childbirth, joka löytyy kirjalistalta.) Usein väitetään, että luomuhihhuloijat kieltäytyy kaikesta ja riskeeraa vauvansa ja itsensä. En ole samaa mieltä. Ns. luomuhihhuloijat 99%:sti (oma käsitys, ei mikään tutkittu prosentti :) ) pyrkivät nimenomaan lisäämään vauvan ja omaa hyvinvointia omilla valinnoillaan.

Luomuhihhulointi ei ole yhtäkuin kärsimystä tai kaiken välttämistä ”no matter what”. Ei! Tottakai saa ja halutaan ottaa ja saada sellaista apua synnytyksessä kuin on tarpeen. Usein saatetaan vain olla eri mieltä siitä mikä on todella tarpeen. Tutkitun tiedon ja vuosien kokemustiedon yhdistäminen ja käytäntöjen muuttaminen on vaan todella hidasta. Usein siinä on vielä mukana (myös hoitohenkilökunnalla) omat asenteet ja käsitykset sekä suurimpana, pelot. Pitää myös muistaa, että turvallisuuden tunne on äärimmäisen tärkeä synnytyksen edistymisen/sujumisen kannalta. Turvallisuuden tunne taas tulee naisilla eri asioista. Tämä asia on tärkeä ymmärtää ja hyväksyä.

Luomuhihhulointi ei myöskään ole synnyttämistä kärsien! Tottakai synnytystuntemuksia helpotetaan. Keinot vaan on erit. Ja tottakai  voi, saa ja pitääkin ottaa lääkkeellistä apua tarpeen vaatiessa. Kärsimystä voi kuitenkin olla ilman kipuakin, joten ei voi vetää mutkia suoriksi tässäkään asiassa. Luomuhihhulointi ei siis lähtökohtaisesti ole synnytystä hampaat irvessä silläkin uhalla ”luomusti”, että kokemus onkin traumaattinen.

Luomuhihhulointi ja synnytyksen glorifointi kulkee puheissa usein käsikädessä. Olen sitä mieltä, että ei synnytystapa (luomu/ei-luomu – alatie/sektio) ole siinä mielessä oleellinen juttu naiseuden tai äitiyden kannalta, että joku olisi toista huonompi. Tai jos tavoittelee luomuhihhulointi synnytyskokemusta ja lopputulos onkin toimenpidekeskeinen alatiesynnytys kaikilla lääkkeillä, niin mitä sitten! Tarkoitan sitä, että niillä kalusteilla ei ole mitään väliä jos kodissa on muuten ihana ja kotoisa olla. Toki jos kokemus on ollut huono tai siihen pettynyt niin tokihan sillä silloin on väliä. Se on ymmärrettävää ja täysin sallittua. Jos synnytys on erilaisesta tavoitteesta huolimatta ollut hyvä ja tyydyttävä kokemus, niin mitä sitä sitten arvostelemaan/moittimaan/lällättämään. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?!

Kokemuksella ja synnytyksen tapahtumilla on merkitystä, mutta ei synnytyksiä voi arvottaa keskenään.

mietelause_synnytys

Synnytyksen glorifointi

Ymmärrän hyvin, että synnytyksen glorifointi ärsyttää niitä jotka eivät ole sitä sillä tavalla kokeneet. Enkä usko, että esim. orgastisen tai voimaannuttavan synnytyksen kokeneet ärsyyntyisivät siitä, että synnytystä ”glorifoidaan” tai jaetaan voimatarinoita. Onhan se toisaalta niin, että ei synnyttämisessä ole mitään ihmeellistä. Se on luonnollinen juttu ja naiset osaavat sen kunhan saavat siihen tietoa ja tukea. Luin juuri jostain kirjasta (harmi kun en muista mistä), että nykypäivänä naiset tarvitsee tietoa, valmentautumista ym., koska synnytykset eivät ole luonnollinen osa elämää niin kuin joskus ennen vanhaan. Sitä tarvitaan myös siksi, että naisten kehollisuus ym. ei ole niin vahvaa kuin ennen.

Toisaalta taas onhan synnytys ihan mielettömän upea asia ja kokemus! Eihän sellaista toista samanlaista elämän muutoskohtaa, kehollista tapahtumaa ja hormonien myrskyä ole tässä ihmiselämässä. Synnytys on mahdollisuus niin moneen. Se ei ole vain kliininen, fysiologinen tapahtuma. Toki sen voi ja minun puolesta saakin ajatella niin, mutta harmillisen paljon potentiaalia menee hukkaan.

Pam Englandin kirjoittamassa Birthing form within -kirjassa Suzanne Talls sanoo, että ”Synnytys on kovaa työtä, se sattuu paljon, ja sinä pystyt siihen!” Niinhän se on. Toki se voi olla paljon muutakin… mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan pääsääntöisesti juuri noin. 😀 Tosin en voi olla sanomatta, että synnytystuntemusten kokemus voi olla kivuton, että ei niitä kuvailisi kivuksi vaikka intensiivisiä ovatkin. Suurin osa kuitenkin kokee, että synnytys sattuu paljon. Itselläni on kokemusta neljästä erilaisesta synnytyksestä, joista yksi oli ”passiivinen sänkysynnytys”, jossa ensisynnyttäjälle tyypilliseen tapaan jämähdin sänkyyn ja ilman doulan tai kätilön läsnä oloa ja tukea, päädyin ottamaan kaikki mahdolliset. Siinä synnytyksessä tuntemukset oli todellakin kipua isolla K:lla. Silti pystyin siihen ja kokemuskin oli kaikesta huolimatta ihan hyvä.

Toinen synnytys oli täysin erilainen (erilaista siinä oli myös vauvan tarjonta ja doulan läsnäolo) ja kokemusta tuntemuksista en sanoisi kivuksi. Eikä tuntemukset missään vaiheessa mennyt niin yli, että olisi ollut haastavaa tai olisin halunnut ne pois tai luovuttaa. Kolmas synnytys oli tuntemuksiltaan taas erilainen, erityisesti loppuvaiheessa kun olin ollut pitkään ammeessa enkä käynyt pissalla, joten täysinäinen rakko teki haastetta tuntemuksiinkin. Silti sanoisin, että muutamia haastavampia supistuksia lukuunottamatta synnytys ei sattunut TODELLA PALJON kun vasta siinä vaiheessa, kun kätilö siirsi ”lippaa” vauvan pään edestä pois. (Tässä kohtaa täytyy sanoa, että sitä ei tehty väkisin ja olisin saanut koska vain lopettaa. Kätilö oli todella huomaavainen ja kysyi usein, että mitä tehdään – jatketaanko vai ei.)

Neljäs synnytys oli alkuun tuntemusten suhteen aika helppo ja supistukset tuli hitaasti. Loppu olikin yhtä rytäkkää ja sattui paljon. Nautinto ja orgastinen olo oli kaukana, mutta ei silti sattunut niin paljon ettenkö pärjännyt. Se ei myöskään mennyt siihen pisteeseen, että olisin toivonut sektiota jos joku vaan olisi ehdottanut, niinkuin ekassa synnytyksessä.

Missään noista kolmesta lääkkeettömästä (ei puudutteita tai oksitosiinia) synnytyksestä en kokenut kärsimystä. Mikä minusta on siis oleellisempaa synnytyskokemuksessa kuin se, että mitä on käytetty tai on tapahtunut.

Marja Hintikka Live -ohjelmassa Heikki sanoi, että eniten pelotti ensimmäiset supistukset kun ei tiennyt millaisia ne sitten ovat. Naisilla on siinä mielessä eri tilanne, että yleensä kaikilla tulee harjoitussupistuksia raskausaikana ja niistä saa vähän vihiä siitä mitä tuleman pitää. Kuitenkin koen, että Heikin sanoissa oli perää. Myös siinä, kun hän sanoi, että ”Vaikka kipu oli lopussa todella kovaa, olin päässyt jo henkisesti sen yläpuolelle ja tiesin, etten voi epäonnistua.” Tuohon loppuun vaihtaisin enemmin, että ”…ja tiesin, että pystyn tähän”.

Epäonnistuminen on voimakas sana synnyttämiseen liittyen. Synnytyksessä ei voi epäonnistua. Tähän Heikin kommenttiin liittyen huomioitava tietysti se, että Heikille tämä oli myös haaste päihittää muut laitetta kokeilleet miehet, ja se, että oli tiedossa, että oikeasti on viimeisessä vaiheessa synnytystä. Naisethan ei tiedä missä vaiheessa tarkalleen ollaan tai kauanko vielä jatkuu. Synnytyksetkin edistyvät niin yksilöllisesti, ettei voi ennustaa täysin.

Epäonnistumiseen liittyen monet naiset saattavat kokea paineita synnyttää tietyllä tavalla suhteessa muihin naisiin tai vaikka suvun naisiin tai omiin ystäviin ja epäonnistumisen tunne saattaa olla valtava, jos ei niitä omia odotuksia täytä. Synnytys ei ole kilpailu. Jokainen synnytys on erilainen kaikin puolin ja kokemukseen vaikuttaa hurjan moni asia. Kyllä naiset tekee aina parhaansa mitä siinä tilanteessa pystyy. Jos esim. synnyttäessä ei pystykään rentoutumaan vaikka on sitä etukäteen harjoitellut, niin ei se ole epäonnistumista tai merkki ”huonosta synnyttäjästä”.

 

Muita vastauksia MHL-kyselyssä

Vastaajista 65% oli sitä mieltä, että kotisynnytyksiä ei pitäisi ottaa osaksi julkista terveydenhoitoa. Ensimmäisenä tuosta nousee kaksi ajatusta:
1. Voi kuinka paljon Suomessa onkaan vielä tekemistä sen eteen, että ymmärretään kotisynnytyksen olevan turvallinen vaihtoehto.
2. Harmi, ettei ymmärretä sitä, että ei ole itseltä pois mahdollisuuden antaminen niille jotka sitä haluaa.

Minusta aika yllättävää, että jopa 15% vastaajista koki raskauspahoinvoinnin niin infernaaliseksi, että ei halua lisää lapsia. Tässä muutama vinkki pahoinvointiin:

-Ruokavalio: proteiinipitoista ruokaa (-> kanamunia, juustoa, kanaa, lihaa), B-vitamiineja! (-> papuja, manteleita, parsakaalia), pieniä määriä minttua ja inkivääriä, syö pieniä annoksia usein, vihermehut!
– Frantsila: Minttumelodia yrittitee (lyhyt kuuri)
– Inkiväärin ja piparmintun eteerinen öljy höyryhengitykseen tai laimennettuna 1tippa/1rkl kasviöljyä ranteiden sisäuolelle
– Mohdoh oranssi Travel -vaha (puristele 5-10min/pv)
– Earth Mama Angel Baby – Happy mama spray
– Akupainanta /akupunktio
– Seaband ranneke
– Vyöhyketerapia
– Osteopatia

 

Kyselyn kommentit

Kyselyn kommenttiosiosta oli kerätty kommentteja ja tehty niistä artikkeli. Mielenkiintoista niissä oli se, että niistä voisi kerätä vinkit neuvolan valmennuksia pitäville terveydenhoitajille ja kätilöille. Tässä sieltä muutama:

Ennen esikoisen syntymää, olisin halunnut tietää, että kätilöt eivät ehdi olla synnytyssalissa synnyttäjää ja puolisoa tukemassa.

Missään ei kerrottu etukäteen jälkikivuista! Koin tulleeni huijatuksi!

Ekan synnytyksen kohdalla olisin halunnut tietää, että valmistautuminen kannattaa. On todella voimauttavaa, kun tietää mitä tapahtuu ja miksi ja miten minä voin aivan itse oloani lievittää.

Kahden tunnin luento ei ole minusta millään tapaa riittävä synnytysvalmennus. Siinä päästään vain sohaisemaan pintaa sieltä täältä. Mikä sitten on oleellista välittää ”valmennuksessa” oleville siinä vähäisessä ajassa onkin hyvä kysymys. Itse näkisin, että tärkeintä olisi
1. Kertoa lyhyesti normaalista synnytyksen fysiologiasta ja synnytyksen kulusta
2. Pohtia yhdessä mikä kaikki vaikuttaa synnytyskokemukseen ja miten siihen voi itse vaikuttaa
3. Antaa vinkkejä synnytystuntemuksiin suhtautumiseen ja kivunlievitykseen
4. Kertoa, näyttää ja antaa kirjallisena tietoa: mistä löytää lisää tietoa eri asioista
5. Tärkein: ROHKAISTA JA KANNUSTAA! Synnytys voi olla hyvä ja upea kokemus!

Koska kahdessa tai edes neljässä tunnissa ei millään ehdi käydä kaikkea tarpeellista, koska tarpeetkin vaihtelee perheiden välillä, niin tärkeää on kertoa konkreettisesti mistä löytää lisää tietoa! Lopulta kuitenkin raskaana olevan naisen ja hänen mahdollisen puolison oma aktiivisuus on se oleellisin! Kukaan muu ei voi tietää mitä tietoa juuri hän tarvitsee. Tietoa on monenlaista: luettavaa (kirjat, lehdet, nettisivut, ym.), katsottavaa (videot nettisivuilla ja Youtubessa, elokuvat ja dokumentit…), kuunneltavaa (cd:t), jne. Mitään harjoituksiakaan ei voi tehdä synnyttäjän puolesta. Aktiivisuus on tärkeää ja on tärkeää saada siihen tukea. Tässä aktiivisuuteen tukemisessa ja tiedon äärelle ohjaamisessa neuvola on paalupaikalla. Harmi vaan, että naisten kertoman mukaan se ei kovin hyvin toteudu.

PS. On muuten eri asia huutaako vai käyttääkö ääntä hallitusti. (Tämä siis liittyy artikkelin ekaan lauseeseen: ”Älä huuda, vaan keskitä energia ponnistamiseen!”)

Muut materiaalit ja linkit

Ohjelmaan liittyvää materiaalia on  muutakin Ylen sivuilla. Tässä yksi linkki, jossa Jenna neuvoo kuinka orgastinen synnytys on mahdollinen. :)

Varsinainen ohjelma on katsottavissa tästä linkistä: http://areena.yle.fi/1-2752255
ja synnytyksen loppu on tämän linkin takana.

Voimaannuttava synnytys -videoita YouTube kanavalla

Olen tänään tehnyt elämäni ensimmäiset YouTube videot Voimaannuttava synnytys -kanavalle YouTubeen. Olo on innostunut, vaikka teknisistä syistä äänenlaatu ainakin omalla koneellani ja puhelimessani on todella hiljainen. Toivottavasti ratkaisen ongelman pian, jotta pääsen tekemään lisää videoita.

Tässä nyt nämä kaksi ensimmäistä. :)

 

Uusien videoiden lisäksi kuluneen vuorokauden aikana myös nettisivut on saanut vähän uutta ryhmittelyä ja uusi palvelukin (Doulapalvelu) on saamassa muotoaan. Uusia kursseja ja Meripihkakaulakoruja olen myös lisännyt verkkokauppaan. :)

 

Synnytysvideo: rakkaudellista kätilöintiä

Tein viime hetken muutoksia huomisen synnytyslaulukurssin materiaaleihin ja intouduin samalla katsomaan pitkästä aikaa synnytysvideoita Youtubesta. Haluan jakaa teidän kanssa yhden ihanan videon, jossa erityisesti kätilön sanat ja toiminta synnytyksen aikana oli minusta  hienoa katsottavaa ja kuunneltavaa. <3

Kätilön hiljainen, kunnioittava puhe, kannustavat sanat ja positiiviset ohjeet sekä lempeä ja rauhallinen läsnä olo sai minulle hymyn huulille. Tuollaista kätilöintiä on ihana seurata.

Kotisynnytysaiheisia linkkivinkkejä

Kotona synnyttäminen on yksi vaihtoehto synnytyspaikaksi. Kotikätilön eli kotilon löytäminen saattaa olla helppoa tai haastavaa asuinpaikasta riippuen, mutta lähtökohtaisesti kotisynnytys on aito vaihtoehto. Monia saattaa pelottaa ajatus kotona synnyttämisestä ja miettii vastuukysymyksiä. Mm. näistä  asioista Elina keskusteli kotilo Avrati Premin kanssa Naiseuden voiman videolla, joka on tuolla postauksen lopussa.

Kotisynnytysten määrä on nousussa täällä Suomessa. Kotisynnyttäjien palvelua neuvolassa on (toivottavasti) helpottanut THL:n Äitiysneuvola opas, jossa on ensimmäistä kertaa ohjeita terveydenhoitajille myös kotisynnytykseen liittyen. Mikäli itse haluat kompaktia tietoa suunnitellusta kotisynnytyksestä, niin suosittelen käymään kotilo Riitta Jääskeläisen sivuilla -> artikkeli kotona synnyttämisestä. Siellä on myös linkki tutkimuksiin, jos tutkittu tieto kiinnostaa.

Kotisynnytysseminaari2015_esite_700px-72dpi

Aktiivinen synnytys ry järjestää vuosittain Kotisynnytys seminaarin ja tänä vuonna se on täällä Tampereella. Olen siinä pääorganisaattorina ja onkin kiva ilmoittaa, että suositun seminaarin lipunmyynti on alkanut tänään! Ostahan omasi pian Aksyn verkkokaupasta. Seminaarilla on oma tapahtumasivu myös Facebookissa. Sinne päivitetään lisätietoa luennoitsijoista ym. ja sieltä kysyä vaikka kimppakyytiä tai sohvasurffauspaikkaa. Vaikka kotisynnytys ei tunnu omalta vaihtoehdolta niin lue ihmeessä ohjelma läpi ja tule mukaan! Siellä on paljon mielenkiintoista ihan ylipäätään synnytykseen ja raskauteen liittyen oli synnytyspaikka mikä tahansa.

Pari kotisynnytyslinkkiä:

Kätilötalo

Kotisynnytys -blogi

Helmi&Taimi – tuotteita kotisynnyttäjälle

Englannin terveydenhoitosysteemin NHS:n sivut synnytyspaikan valinnasta ja kotisynnytyksistä